Beislan blogi

2008-03-03T14:31:00.003+02:00

Taas vähän sekalaisessa järjestyksessä kun viimeinen postaus löytyy tuolta alempaa... no jaa.
Tässä nyt vielä lista (englanniksi) eri kalaruoista joita söin Uudessa-Seelannissa ollessani tällä reissulla.

tarakihi
crayfish
trevally
pipis (cockles)
snapper
gemfish
gurnard
squid
hapuka
mussels
maomao
kahawai
bluenose
salmon
albacore (tuna)
monkfish
swordfish

2008-03-03T14:28:00.002+02:00

21.2.
Maanantaina tulin takaisin rannalta Sharonin kyydissä, hän heitti minut Tonin ja Brettin luo. Seuraavana päivänä kaupungilla käynnin jälkeen ajoin takaisin farmille ja auttelin Liziä ja Richardia maatilahommissa. Myös keskiviikkoaamuna ehdin autella jonkin aikaa, mutta sitten piti ajaa Aucklandin lentokentälle hakemaan Evaa ja Satua. Ihan yksinäni joo, puolentoista tunnin matka. Mutta hyvät viitoituksethan sinne on, ja sain myös lainata karttaa Liziltä ja Richardiltä jotka myös neuvoivat nopeamman reitin alkumatkalle. Odottelin lentokentällä melko kauan, lopulta sain tekstiviestin (se tuli myöhässä) että Eva-Marian ja Satun matkatavarat olivat jääneet Sydneyyn ja joutuivat sitä selvittelemään. Lopulta he löysivät minut lukemasta tuloaulan luota. Päätimme että matkatavarat tulisivat vasta muutaman tunnin päästä iltakoneella ajaisimme Pukekoheen koska tarvitsimme joka tapauksessa vuokra-auton. (Emme voineet ottaa sitä lentokentältä koska meidän piti ajaa nykyinen auto takaisin Pukekoheen ja vain minä olin ajokunnossa.) Saimme vuokra-auton (elämäni ensimmäinen!) ja kävimme Tonin luona, sitten ajoimme takaisin lentokentälle. Matkatavarat löytyivät, ja sitten enää ajoimme farmille. Pitkä päivä Evalle ja Satulle mutta olivat aika innoissaan kun pääsimme tilalle.

22.2.
Herättiin hyvissä ajoin aamulla ja ajettiin lentokentälle kommelluksitta; kolmas kerta kahden päivän aikana. Vähän vaan mietittiin mihin parkkipaikkaan vuokra-auto piti jättää mutta emmeköhän keksineet oikean koska ei soittoa kuulunut perään. Lento OK ja taksilla Queenstownin keskustaan. Menimme infopisteeseen ja varasimme hostellihuoneen. Neljän hengen huone ja siellä oli jo yhden tytön kamat mutta häntä ei näkynyt. Pistimme pystyy kisan kuka arvaa mistä maasta hän on. Minä arvasin brittiläinen (England –paita sängyllä), Satu amerikkalainen (Yankees-lippis ja Houston Hard Rock Café –reppu) ja Eva saksalainen (ne nyt vaan ehtivät joka paikkaan. Ei sen puoleen, kuusi ruotsalaista bongattu tänään.). Kävimme sitten syömässä kivassa pienessä italialaispaikassa. Mietimme samalla vähän sekä huomisen päivän että tulevan viikon ohjelmaa. Sitten kävimme varaamassa huomisen aktiviteetit (kaikki eri juttuihin) ja bussipassit. Otimme gondolan ylös näköalapaikalle, minä löysin viimein pitkään etsimäni magneetin ja kävelimme alas. Pihlajoita, ja valtavasti marjoja! Eva oli kaatunut polulla ja rikkonut housunsa (ja hieman polvensa), siispä uusia housuja metsästämään. Häin ei niitä vielä löytäneet mutta minä löysin pitkään etsimäni kiipeilyhousut. Ruokakaupan kautta kotiin. Kun olimme syöneet ja hoitaneet iltahommat ei neljäs tyttö ollut vieläkään tullut.

23.2. Eva lähti bussikiertoajelulle ja Satu melomaan Funyaks –kanooteilla (molemmat tykkäsivät). Minä tein sellaista kuin canyoning, Ruotebournessä. Meitä oli kuusi englantilaista ja minä. Kuljettiin kanjonia alas välillä liukuen kiviliukumäkiä, välillä kävellen, köydellä laskeutuen tai hyppien 2 – 6 metristä. Se oli aika haastavaa koska laskeutumispaikka oli yleensä kapea ja matalahko eli piti hypätä takapuolelleen/selälleen ettei uppoaisi liian syvälle. Mutta pehmustetta oli kunnolla, märkäpuvut ja kaikka sillä vesi tuli vuorilta ja oli hyvin kylmää. Puro, vesiputouksia, sademetsää, vuoria… aivan ihanaa kyllä.

Huonetoverimme oli tullut kuudelta aamulla kotiin eikä puhunut silloin juuri mitään mutta Eva oli saanut selville että tyttö oli englantilainen eli minä voitin kisan (sain drinksun). Söimme illallista siistissä ruokapaikassa, kala oli herkullista. Sitten käytiin vielä yksillä World Barissa mutta en viitsinyt ottaa yksinäni teekannua.

2008-03-03T14:27:00.002+02:00

24.2. Aika rauhallinen päivä. Aikainen herätys aamulla Dunediniin vievälle bussille; oltiin perillä yhden aikaan. Käveltiin infokeskukseen (minä lonkaten eilen loukkaamani polven kanssa) ja saimme huoneen Hogwartz –nimisestä hostellista. Paikka todellakin muistutti vähän linnaa ja oli enemän kuin hintansa väärti. Respalla keikkuivat Tylypahkan neljän talon kirjaintunnukset ja Erotteluhattu.

Onnistuin eilen lukitsemaan puhelimeni ja nyt kävelin kaupungille Vodafonen liikeeseen missä saivat sen taas toimintakuntoon. Kiertelin vähän mutten ostanut mitään. Satu kokkasi meille illallista; suunniteltiin tulevaa ohjelmaa.

25.2.
Polvi paljon paremmassa kunnossa; ilmeisesti eilinen kävely ei tehnyt pahaa. Lähdimme aamulla yhtä matkaa kaupungille mutta Eva ja Satu halusivat ensin museoon ja minä suoraan maailman jyrkimmälle kadulle (niin ainakin väittävät), Baldwin Streetille. Ihan hyvä, sain mennä omaa tahtia ja piipahtaa kaupoissa. Ostin jäätelöä, taisi olla ensimmäinen kerta tällä reissulla. Pistivät jäätelöä ja jäisiä hedelmiä (minä valitsin kiivejä) sekoittimeen, tuloksena jotain vähän pehmistä kovempaa. Sairaan hyvää! Kadulle oli todella pitkä matka mutta oli sen arvoisa. Oli tosi jyrkkä joo, melkein jännitti kun auto kulki ylös. Kävelin tietysti ylös asti. Matkalla takaisin kävin kasvitieteellisessä puutarhassa (kiva) ja muutamassa antikvariaatissa mutta en löytänyt oikein mitään. Oli aika nälkä kun pääsin eilen katsastamaani kasvisravintolaan. Herkullista calzonea. Jälkiruuaksi kävin Cadbury Worldin suklaatehtaalla. Tehdas oli tänään kiinni joten pääsin mukaan vain lyhennetylle kierrokselle mutta saime silti nähdä eteläisen pallonpuoliskon suurimman suklaavesiputouksen. Se oli siilossa ja aika vaikuttava. Koko siilo tuoksui vahvasti suklaalle, heh.

Sieltä käväisin Dunedinin rautatieasemalla jota väittivät eteläisen pallonpuoliskon toiseksi valokuvatuimmaksi rakennukseksi. Seuraavaksi tallustin levykauppaan jossa myytiin paljon myös käytettyjä levyjä. Ostin neljä. (Green Day:n Warning, 2 x Avril Lavigne ja Anika Moa.) Tapasin sitten Evan ja Satun infopisteellä ja varattiin huomisen bussiliput. Kiertelin vielä vähän, mm. kirjastolla (jossa vedin totaalisesti herneet nenään nettifiltteristä) ja vietin sitten rauhallista iltaa Hogwartzissa.

2008-03-03T14:26:00.001+02:00

26.2. Kiireetön aamu; bussi Christchurchiä kohti lähti vähän ennen yhtä. Minä kulutin lähemmäs tunnin siihen että etsin Annille sopivaa tulias-CD:tä ja löytyihän se lopulta (toivon mukaan). Christchurchissä hostelli josta olimme varanneet huoneen löytyi helposti. Peruskamaa, ei huono muttei mitään Hogwartzin tasoa. Käytiin intialaisravintolassa. Mietittiin baariin menoa mutta kävelimmekin vain täysine mahoinemme ympäri kaupunkia.

27.2. Lähdettiin aamupäivällä bussilla Akaroaan. Se on pieni, 500 vakioasukkaan ranskalaisvaikutteinen kylä puolentoista tunnin ajomatkan päässä Christchurchistä. Todella ihana paikka, sekä luonto että talot! Majapaikkamme oli Dolphin Backpackers, oikein viihtyisä pieni talo. Ensimmäiseksi etsimme ruokapaikan. Hetken kierreltyämme päädyimme Pepper Treehin ja heti sisälle päästyämme myyjä, nuori nainen, kysyin Evan ”kunnon kansalainen” –paidan nähtyään että mistä olemme ja suomalainenhan hän oli. Asunut Uudessa-Seelannissa seitsemän kuukautta, niistä neljä Timarussa (kuulemma tosi tylsä paikka). Olimme ensimmäiset suomalaiset joihin hän oli törmännyt, ja hän minulle ensimmäinen Evan ja Satun ja muutaman lentokentällä/koneessä näkemäni lisäksi. Kun mainitsimme missä olemme yötä Katja vahvisti että ”my daughter and her parter” joihin hostellinpitäjistä toisen äiti oli viitannut olivat tosiaan molemmat naisia. Suomalainen ja sateenkaarevia (vaikka en heitä oikeastaan tavannutkaan) samana päivänä, jesh. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja sovimme tapaavamme illalla. Me kolme jatkoimme infokeskukseen josta ostimme kartan kävelyreitille ja pikaisen majapaikalla käynnin jälkeen lähdimme lenkille kukkuloille. Ihana reitti; suureksi osaksi pusikoiden läpi. Pari – kolme tuntia siihen meni. Söimme leipää illalla ja kymmenen aikaan kun Katja pääsi töistä menimme baariin hänen kanssaan jutustelemaan. Hauskaa oli; Eva ja Satu jatkavat vielä huomenna kun minä joudun lähtemään.

2008-03-03T14:24:00.002+02:00

28.2. Heräsimme kaikessa rauhassa ja aamupalan jälkeen lähdimme vuokraamaan kajakkeja. Majatalonpitäjän äiti oli taas siellä aamulla ja kertoi että miehensä vuokraa kajakkeja, siispä sinne. Kajakkeja vuokratessamme ohi käveli kaksi vanhempaa suomalaispariskuntaa, ensin yksi ja sitten toinen. Heitä olikin Akaroassa sinä päivänä koko bussilastillinen, ilmeisesti Uudessa-Seelannissa asuvia suomalaisia. Hauskaa. Saimme hyvät neuvot siitä mihin kannattaa meloa ja meillä kävi todella hyvä tuuri: noin puolen tunnin päästä ympärillämme ui pitkään kolme delfiiniä ja olimme kuitenkin vielä lahdelmassa (merelle emme olisi lähteneetkään). Ne olivat Hectorin delfiinejä, pienikokoisia ja erittäin uhanalaisia. Yksi teki ilmahypyn metrin päässä kajakistani! Olimme ihan onnessamme; paljon halvemmalla ja vähintään yhtä lähelle delfiinejä päästiin kuin veneellä tai edes uidessa. (Niihin ei joka tapauksessa saa koskea.)

Takaisin päästyämme Satu kokkasi meille pastaa. Minä kävin sitten vähän kauppoja kiertelemässä ja vein Katjalle Ässä Mix –pussin lopun. Oli tyytyväinen. =) Neljän jälkeen sanoin hyvästit Satulle ja Evalle ja lähdin bussilla takaisin Christchurchiin. Kiertelin siellä vähän kaupoissa mutta suurin osa oli jo kiinni. Ostin luukaiverruskorvikset.

1.3. Eilen aamulla lento Christchurchistä Aucklandiin. Lentokentällä meinasi tulla jännittävää kun siellä oli aivan järkyttävän pitkät jonot. (Eräs nainen jonossa sanoi että lentää sieltä usein eikä ole koskaan nähnyt sellaisia jonoja.) Ehdin kuitenkin koneeseen loppujen lopuksi hyvin. Lynne oli minua vastassa Alexin kanssa. Matkalla kotiin käytiin Lynnen siskon Gayen luona ja farmilla lähinnä pakkailin. Jopa taas surettaa lähteä. :(

Tänään sitten Lynne ja David veivät minut kentälle. Eipä siitä ihmeempää kerrottavaa. Ehkä taas joskus nähdään. Uskoisin niin.

2008-02-19T08:49:00.000+02:00

17.2.
Tiistai meni lähinnä erinäisten asioiden hoitamisessa, suurimmaksi osaksi tietokoneen kanssa. (Blogin kirjoitusta, valokuvien selvittämistä…) Tein kyllä nyt viimein Runebergintorttuja, kun en ollut ehtinyt ennen pohjoisenmatkaa. Keskiviikkona tapasin viimein Vickyn, sen nettitutun joka haki minut viimeksi lentokentältä. Tapasimme Pukekohessa ja ajoimme hänen kotiinsa. Kävimme tapaamassa yhtä hänen tyttäristään, jolla on hevosia. En kyllä ratsastanut, se oli vain lyhyt vierailu. Söimme lounasta Vickyllä, voileipiä. Vicky antoi minulle itse kasvattamaansa tomaattia, tosi erikoista laatua mutta hyvin herkullista. Vähän sen jälkeen Vicky ajoi minut takaisin Pukekoheen ja Lynne haki minut kirjastolta ja vei Tonin luo; Lynnellä oli tapaaminen. Toni meni ratsastamaan omalla hevosellaan ja pojat vuorotellen ponillaan Blazellä. Pojilla ei ollut satulaa koska Toni on vasta saanut sen ja hänellä on edelleen vain yksi satulavyö. Tosi kiltti poni, tallusti nätisti ympäri laidunta. Kunnes loppupuolella (Luke, vanhempi) selässään viimein keksi missä portti on ja lähti ravaamaan sitä kohti. Oli Luke kokeillut vähän ravia sitä ennen mutta pelästyi kuitenkin. Pysyi ihme kyllä selässä ja oli kuulemma seuraavana päivänä taas innokas ratsastamaan.

Perjantaina ajettiin taas Cooks Beachille. Minä ajoin Stuartin auton (jota minä olen käyttänyt) Tonille sillä Stuart tulee käymään Australiasta samana päivänä kuin Eva-Maria ja Satu saapuvat ja tarvitsee autonsa. Minä odotin Tonilla kun Lynne ja David vielä hoitivat asioita kaupungilla. Luke oli koulussa (koulu alkaa nuorempana täällä) ja minä leikin Alexin (neljä v., kohta viisi) kanssa. Ensin luin hänelle pienen satukirjan kahteen kertaan, sitten olimme piilosilla mutta Alex kertoi mihin aikoi mennä piiloon (sänkyynsä) ja minun piti mennä vuorollani samaan paikkaan. Ja aina kun laskin koska lähden etsimään, minun piti jostain syystä laskea yhteentoista. Sen jälkeen rakensimme vielä majan. Yhden aikaan Lynne ja David tulivat takaisin ja ajoimme rannalle. Täällä on taas kalastuskilpailu, tai itse asiassa kaksi kilpailua yhdessä. Minä en tällä kertaa osallistunut mutta lähdin kuitenkin mukaan kalastuskerholle perjantai-iltana. Toisessa kisassa oli mukana tänä vuonna 40 venettä. Kisakaloina on marlin ja tonnikala ja voittajalle luvassa melkoinen rahapalkinto. Vitsi on kuitenkin se, että ennen kisan alkua kaikki veneet huutokaupataan. Voi huutaa oman veneensä (useimmat halusivat, mutta ei kaikki) mutta myös muidenkin, ja ostaa enemmän kuin yhden. Jos ”omistaa” kisan ajan jonkun toisen veneen, saa voittorahat (tällä kertaa vähän päälle 37 000 dollaria) jos kyseinen vene saa suurimman kalan. Veneet huutokaupattiin tällä kertaa 250 – 3000 dollarilla. (Eli noin 125 – 1500€.) Whitfordit ja Grant ja Christopher (Grantin poika, ovat Lynnen ja Davidin kanssa samassa joukkueessa Davidin veneellä) saivat oman veneensä.

Lauantaina lähdin mukaan veneeseen vaikka en voinutkaan kalastaa koska en ole kisassa mukana. Aamu lähti hyvin käyntiin: David oli kääntänyt yhden hanikan väärään suuntaan ja veneeseen tuli vähän vettä kun olimme paikallaan, ja sitten kun pääsimme matalikolta ja hänen piti laskea moottori alas asti lähtikin vahingossa ankkuri menemään… Ai joo ja haavikin oli jäänyt kotiin. No, ei sitä tarvittu kuin syöttikaloja varten, ja ne saatiin veneeseen toisinkin keinoin. Kisakalat eivät mahdu haaviin kuitenkaan. No, aamupäivällä veneen mukana kulki taas delfiiniparvi jonkin aikaa. Kalastuksen osalta ei kuitenkaan tapahtunut mitään. Pari haita näkyi, mutta siinä kaikki. Illalla taas syötiin porukalla Grantin ja Sharonin mökillä. Voi juma mitä keskusteluita… heh.

2008-02-12T02:54:00.000+02:00

8.2.

Lähinnä surffauksen opettelua tänään. Aamupalaksi sain tosin parasta ruisleipää jota olen tähän mennessä tässä maassa saanut, ja päivällä parasta juustoa (kuulemma heidän omatekemää). Aamulla aallokko oli aika vaikeaa, aallot harvassa ja niihin oli hankala päästä mukaan. Iltapäivällä oli laskuvesi joten aallot olivat taas helpompia. Onnistuin seisomaan aika hyvin kaksi kertaa. (Ja eri tavoin puolittain paljon sen lisäksi.) Hauskaa oli; koko surffikoulu oli todella kiva paikka. Neljän aikaan hyppäsimme taas Johannan (ruotsalaistytön) kanssa bussiin kohti Paihiaa. Rauhallinen ilta siellä, hain kaupasta lisää pumpernickel-ruisleipää ja kirsikkatomaatteja, sekä jugurtin.

9.2.

Aamulla lähdimme Johannan kanssa delfiiniveneellä. Ideana on periaatteessa päästä uimaan delfiinien kanssa, mutta usein se ei erinäisistä syistä ole mahdollista. Näimme ison parven (n. 40) pullonokkadelfiiniä mutta niillä oli vauvadelfiini mukanaan joten emme päässeet uimaan. Saimme kuitenkin nähdä kun ne uivat pitkään veneen vieressä ja kuulla niiden viheltävän. Osa kerrallaan porukka pääsi veneen nokkaan katsomaan ihan alapuolella uivia delfiinejä. Jäimme Johannan kanssa Russellin puolelle koska olimme saaneet ilmaiset lauttaliput jotka meillä oli vielä käyttämättä. Kiipesimme näköalapisteelle ja katselimme vähän kauppoja, mutta Russell on hyvin pieni paikka vaikka se olikin Uuden-Seelannin ensimmäinen pääkaupunki. (Auckland oli toinen ja vasta sitten Wellington.) Istuimme hostellilla pari tuntia ja odottelimme bussia. Kanssamme odotti pari ruotsalaistyttöä lisää (ja edellisenä iltana ruotsalaispoikia oli pihalla palloa pelaamassa). Ajomatkalla Aucklandiin katsoimme leffan Road Trip joka oli vain hieman keskivertoa huonompi elokuva.

Nettikaverini Rabble haki minut kavereineen (Rabble ei aja autoa) bussipysäkiltä ja ajoimme taloon jossa hän asuu parin muun tyypin kanssa. Nörttejä kaikki, kolme ihmistä ja neljä tietokonetta; sain hengata netissä tietty. Siellä oli juuri grillattu mutta koska Rabblekin on kasvissyöjä oli minullekin ruokaa. Yhden aikaan yöllä lähdettiin klubille. Hevimetallia. Livebändi. Musiikki ***** kovalla. Joo. Kun bändi lopetti oli musiikki hieman hiljemmalla mutta ei niin että se olisi auttanut, vaikka periaatteessa räppiä/R&B:tä/hiphoppia parempaa olikin. Anteeksi tärykalvot.

11.2.

Sunnuntaina suurin osa jengiä nukkui pitkään (lähdimme klubilta neljän aikaan), minä hengailin. Thomas heräsi muista ensimmäisenä, ja puolen päivän aikaan herätti Rabblen koska muuten hän kuulemma nukkuisi iltaan asti. Thomas ajoi meidät Coyle Parkiin jossa Aucklandin priden (Big Gay Out) puistojuhla oli. Niillä ei ilmeisesti ollut paraatia tänä vuonna, mutta puistossa oli paljon myyntikojuja ja porukassa oli paljon enemmän eri-ikäisiä ihmisiä kuin Helsingissä. Vaikka aamulla oli satanut pikkaisen oli päivä lämmin ja aurinkoinen. Kiertelimme ympäriinsä ja välillä katsoimme esityksiä. Uuden-Seelannin pääministeri (heillä ei ole presidenttiä) Helen Clark tuli puhumaan sinne. Istuimme Rabblen kanssa ihan eturivissä ja tv-kamera joka kuvasi Helen Clarkia kuvasi myös suoraan meitä päin aika pitkään, joten on aika todennäköistä että pääsin uutisiin. Emme kuitenkaan ollut kotona ajoissa jotta olisin kerennyt katsomaan.

Meidän oli tarkoitus tulla takaisin bussilla mutta kun meidän piti vaihtaa bussia yksi oli juuri mennyt. Odotimme seuraavaa melkein tunnin mutta juuri kun sen piti tulla näytöllä lukikin sen kohdalla ”delayed”. Odotimme vielä hetken ja sitten soitimme Thomasille joka tuli hakemaan meidät. Tunnin päästä siitä kun pääsimme kotiin Grant ja Sharon tulivat hakemaan minut, olin taas heillä yötä.

Maanantaina Lynnellä oli asioita Aucklandissa; menin Sharonin kanssa Aucklandin museoon ja olimme siellä puolitoista tuntia ja sitten söimme lounasta Lynnen kanssa. Sharon lähti kotiin; minä ja Lynne Pukekoheen. Lynnellä ja Davidillä oli illallisjuttu joten minä olin Tonin ja Brettin luona. Tein rahkaa; ensimmäinen kerta kun teen jälkiruokaa tällä reissulla koska Davidillä on tiukka ruokavalio.

2008-02-12T00:02:00.000+02:00

7.2.
Että täällä on paljon ruotsalaisia. Hostellihuoneessa kaksi ruotsalaispoikaa (edellisenä iltana heidän kanssaan kaksi ruotsalaistyttöä), kaupungilla ruotsalaispari, bussissa myöhemmin yksi ruotsalaistyttö ja kaksi norjalaista.

Aamulla aikainen herätys, bussi kohti pohjoiskärkeä lähti 7:10. Ensimmäinen pysähdys oli kauripuumetsä. Puut ovat n. 2000 vuotta vanhoja ja toiseksi suurimpia maailmassa. (Sequioat ovat isompia.) Seuraavaksi kävimme syömässä ja sitten matkasimme Reinganiemeen, Uuden-Seelannin Pohjoissaaren pohjoisimpaan kohtaan, josta näkee Tasmanianmeren ja Tyynen Valtameren kohtaavan. Kävimme vähän matkan päässä siitä rannalla syömässä eväitä ja sitten ajoimme hiekkadyyneille. Iso jyrkkä dyyni ja laskimme laudalla sitä alas. Kovaa työtä kiivetä ylös, jaksoin kolme kertaa. Ajoimme sitten suurimman osan 90 mailin rannasta (joka on 62,5 mailia pitkä) ja kävimme vielä kauripuukaupassa. Siellä on suosta kaivetuista kymmeniä tuhansia vuosia vanhoista kauripuista veistettyjä esineitä ja huonekaluja. (Mm. 36 000 USA:n dollaria maksava kitara.) Seuraavalla pysähdyspaikalla minä ja kaksi muuta tyttöä jäimme surffikoulun kohdalla pois. Minä ostin vielä fish-and-chipsiä, sain bluenose-kalaa jota en vielä ollut syönyt. Surffikoulu oli Taupo Bay:ssä, ja pääsimme heti harjoittelemaan. Ensin vaan makasimme laudalla ja opimme saamaan aaltoja kiinni oikeaan aikaan, sitten menimme ilman käsiä ja lopulta yritimme nousta seisomaan kuitenkaan vielä onnistumatta.

2008-02-10T12:11:00.000+02:00

6.2. Eilen ajoimme Lynnen ja Davidin kanssa Pukekohen kautta Aucklandiin. He veivät minut Kelly Tarltonin akvaarioon, ihan siisti paikka vaikka kalliinpuoleinen. Siellä oli rauskuja ja olimme paikalla kun niitä ruokittiin, ja haita myös. Pingviiniosasto oli myös hauska, sen läpi kulki pikkujuna. Koko akvaario on maan alla, rakennettu vanhaan viemärijärjestelmään.
Söimme illallista Grantin ja Sharonin (kesämökkinaapureita) luona; he asuvat Aucklandissa. Olin heidän luonaan yötä (laajakaista, jee!) koska seuraavana aamuna oli todella aikainen lähtö Kiwi Experience –bussilla, 7:10. Sharon vei minut bussille. Kaikki hyvin, ja viereeni istui ruotsalaistyttö. Matkasimme siis kohti pohjoista, Paihiaan. Tänään sattui olemaan Waitangi-päivä, ja Waitangi on Paihiassa. Waitangi-päivänä 1840 monet maorijohtajat allekirjoittivat sopimuksen joka antoi heille oikeuden maihinsa ja teki heistä Ison-Britannian kansalaisia (lähde, Wikipedia ;). Keskityin tosi tarkkaan kun siitä puhuttiin). Maoritaloon alueineen oli vapaa pääsy tänä päivänä, siellä oli paraati ja uutistoimittajia (saatoin päästä taustalle kaukaa). Ennen sitä sain torialueella halvalla (5$!) ison lautasellisen intialaista kasvisruokaa. Ja ennen sitä kävin vähän leijailemassa laskuvarjolla veneen perässä. Oli siistiä joo.

2008-02-04T00:14:00.000+02:00

Perjantaina lähdin Lynnen kanssa kun hän vei lapsenlapset piknikille. Mukana oli myös yksi sukulaispoika. Leppoisa päivä, ajoimme ensin Lynnen vanhempien tilalle ja siellä kävelimme jonkin matkaa laidunten läpi purolle jossa pojat saivat pulikoida. Söimme lettusia ja minä poimin (enimmäkseen pojille) karhunvatukoita. Joessa oli myös isoja karppeja. Piknikin jälkeen kävelimme takaisin talolle ja siellä oli Lynnen vanhemmat, yksi sisko ja kolmannen pojan Maxin isä. Hän oli tuonut pojille pienen mönkijän ja katsoimme kauhuissamme kun ipanat ajoivat sillä hurjaa vauhtia. Ainakin Luke meni välillä turhan lujaa, Lynne sai torua häntä kun hän tuli kulman takaa kaksi pyörää maassa kiinni. Illalla kävin uimassa (tai ainakin kastumassa) meressä.

Lauantaina pääsin viimein taas vähän työn makuun. Autoin kun karitsoita punnittiin ja eroteltiin. Kyllä muistuu mieleen vanhat ajat… Chris ja Susan tulivat aamupäivällä, hekin auttoivat hommissa, ja iltapäivällä menimme uimaan. Sunnuntaina oli iso moottoripyörä/mönkijäajo Waikaretun koululta ja sitä varten Whitfordien navettaan tuli jengiä nukkumaan. Illalla söimme siellä kaikki porukalla, meitä oli vähän päälle parikymmentä. Vähän ennen kuin lähdimme nukkumaan katon rajassa juoksi ensin rotta (mikä sai tytöt viemään patjansa keittiön puolelle) ja sitten opossumi, jonka pojat ottivat kiinni ja lahtasivat (tuhoeläimiä…).

Sunnuntaina, siis eilen, oli hyväntekeväisyysajo. Niitä on muutaman viikon välein ympäri maata. Ihmiset tulevat ajamaan reitin maatilojen läpi mönkijöillään tai maastomoottoripyörillään ja maksavat osallistumismaksun jonka tuotto menee koululle ja/tai kunnalle. Isoimmissa ajoissa voi olla jopa yli tuhat ajoneuvoa mutta Waikaretun tapahtuma on yleensä pienempi, noin 400 pyörää. Ajettava reitti oli täällä 52 kilometriä. Pääsin mukaan ilmeiseksi, sillä Richard ajoi takana huoltojoukoissa mönkijällä ja minä istuin hänen takanaan. Ensin olin ajatellut mennä vain lounaspaikalle asti mutta se ei ollutkaan niin rankaa joten menin koko matkan. Aamupäivällä tosin jopa satoi vähän mutta iltapäivällä oli taas yhtä kuuma kuin yleensä (eikä sade ollut yltänyt Whitfordien tilalle asti). Huoltojoukoissa suljimme portteja, poistimme suuntaviittoja ja autoimme hinaamaan rikkoontuneita pyöriä, joita oli tällä kertaa melko paljon huolimatta hyvästä säästä. Jotkin kohdat reitillä olisivat olleet melko vaikeita varsinkin nuoremmille ajajille märällä kelillä. Mutta upeita maisemia kyllä näkyi paljon; ajoimme vähän jopa metsikön läpi, rannan lähellä ja rannalla. Kotiin päästyäni menin vielä Lynnen ja Davidin kanssa uimaan, huolimatta siitä että olin saanut istua mönkijän päällä jo aika kauan sinä päivänä.

2008-01-31T00:41:00.000+02:00

30.1.
Löysä päivä eilen; tänään ajoimme takaisin farmille (eikä paljon muuta; minä sain ajaa suurimman osan matkasta eikä vääränpuoleinen liikenne tunnu enää niin oudolta) joten David vei veneen tuttavien luo säilöön. Päivällä lähinnä luin ja kävin uimassa. Illalla laskuveden aikaan menimme Hot Water Beachille, mutta ikävä kyllä vesi ei oikein laskenut tarpeeksi pitkälle. Rannalla on kuumia lähteitä jotka tulevat pintaan ihan meren rajassa, niin että laskuveden aikaan voi kaivaa kuoppia hiekkaan ja ne täyttyvät kuumalla vedellä. David kaivoi kuoppaa mutta aallot toivat sinne koko ajan kylmää vettä patoyrityksistä huolimatta. No, kyllä pääsin vähän istumaan kuumassa vedessä ja joka tapauksessa kaivamaan jalkoja lähteiden kohdalle. Rannalla käy paljon turisteja, ja meidän lähelle sattui ryhmä nenäkkäitä aasialaisia. Vähän ajan päästä kun David oli saanut kaivettua kuopan he tulivat seisomaan siihen, ilman mitään kysymistä tai kiitoksia. Sillä lailla.

Illalla menimme tuttavien luo kun he grillasivat. Siellä oli muutamia nuoriakin, muun muassa Markin ja Michelin poika Bob. Hän lataili musiikkia iPodiinsa perheen läppäristä ja kas kummaa, sain kokea yllätyksen. Australialainen mies David oli kopioinut kaiken musiikin koneestani omaansa (siinä oli jo ennestään runsaasti musiikkia) ja joku oli kopioinut kaiken Daven musiikin, elikkä musiikkini, mukaan lukien suomalaiset biisit, oli leviämässä ympäri rantaa. Lol!

2008-01-31T00:40:00.000+02:00

28.1.
Chris on hiljattain ostanut moottoripyörän ja pääsin torstaina sen kyytiin. Olihan se hauskaa kokeilla, kun en ole ennen ollut kuin skootterin kyydissä. Perjantaina Whitfordien tuttava Peter tuli tyttärensä Libbyn (18) kanssa mökille. Viikonloppuna oli naisten kalastuskilpailu ja minä pääsin mukaan. Sää kuitenkin uhkasi olla huono, liian tuulinen ja siten vaarallinen varsinkin pienille veneille. Lauantainaamuna heräsimme puoli kuudelta jotta olisimme valmiita tunnin päästä kun radiosta tuli ilmoitus saako kalastaa vai ei. Tulos oli kuitenkin että kalastus oli peruttu tuulen takia, ja sen sijaan kalastuskerholla oli yhden aikaan tietovisa. Menimme sinne mutta emme voittaneet mitään. Kävimme shoppailemassa kaupungilla ja sitten kotiin.

Seuraavana päivänä emme jaksaneet herätä tuntia ennen valmistautumaan vaan nousimme vaan kuuntelemaan tiedotusta radiosta, ja siinä kerrottiin että tänään saa kalastaa. Siitä alkoi ripeä toiminta saada itsemme ja vene kuntoon, mutta kuulutusten mukaan emme olleet ainoat hieman myöhässä. Kalastuksen osalta päivä oli kuitenkin varsin surkea, saimme vaan pari syöttikalaa. Muuten päivä oli kuitenkin varsin mainio. Aamupäivällä lähellä pyöri pitkään iso parvi pieniä delfiinejä; ne tulivat usein uimaan ihan veneen viereen. Taas niillä oli mukana vauvadelfiini, ja välillä pystyi kuulla kun ne vihelsivät toisilleen. Harkitsin kameraa mutta olin niin keskittynyt niiden tuijottamiseen että siinä vaiheessa kun lopulta päätin hakea kameran, ne eivät enää tulleet lähelle. Iltapäivällä kuitenkin pieni parvi pullonokkadelfiinejä tuli uimaan veneen viereen ja nyt sain muutaman kuvankin. Neljän aikaan olisi ollut veneparaati; ihmiset koristelevat veneensä ja pukeutuvat itse, teema tänä vuonna oli eri maat (heh, vähän kuin meidän piparitalossa). Lynne oli tehnyt paljon työtä, veneestä olisi tullut maorivene, mutta olimme perillä rannalla vähän liian myöhään ja laskuveden takia emme päässeet enää ulos. Tosi harmi, sillä muut eivät olleet panostaneet kovinkaan paljoa. Illalla menimme palkintojenjakoon mutta emme voittaneet mitään vaikka osa palkinnoista jouduttiin arpomaan koska monilla muillakin oli ollut huono kalaonni.

Maanantai oli taas kalastuspäivä ja aivan loistava sellainen. (Kaloja saimme kohtalaisesti mutta muuten…) Mukana veneessä olivat David, Chris ja Susan, Pete ja Libby sekä minä. Ensiksi pysähdyimme kun Peter sukelsi kampasimpukoita; minä kävin uimassa. Vesi oli todella kirkasta. Sitten menimme lähemmäs rantaa, jyrkkiä kallioita, ja minä pääsin kokeilemaan sukeltamista. Peten sukellustakki oli minulle vähän iso ja ensin ajattelimme että hän pitää takkia happipulloineen ja hengitämme vuorotellen mutta se tuotti vähän vaikeuksia. En ensin tajunnut että uloshengityksenkin kanssa saa tehdä jonkin verran työtä. Pete antoi sitten kuitenkin minulle laitteet ja pääsin sukeltamaan kunnolla. En mennyt kovin syvälle mutta oli se kuitenkin todella siistiä! Siellä oli merilevämetsä ja kaikenlaisia värikkäitä kaloja. Vau, menisin kyllä uudestaankin. Sukelluksen jälkeen menimme kalastamaan syvällä elävää hapukua. Niitä emme saaneet, mutta sekä David että Pete saivat pienen hain. Päästimme ne menemään. Vähän ajan päästä näin suuren evän jonkin matkan päässä veneestä. Se oli iso hai, Davidin arvion mukaan 130 – 150 kiloa. Evä kiersi veneen ja sitten katosi. Vielä ennen kuin lähdimme liikkeelle paikalle sattui albatrossi kun heittelimme syömättömiä syöttikalanpaloja mereen. Se ajoi lokit pois ja kävi itse apajille. Oli tosi onni nähdä se; albatrossit ovat uhanalaisia. Sain jopa pari loistavaa kuvaa siitä. Illalla kalastimme vielä tarakihiä matalammassa veneessä ja matkalla sinne näimme vielä delfiinejä, nyt kauempaa mutta ne hyppivät ulos vedestä. Pojilla oli vähän parempi kalaonni mutta minä sain vain pari pienempää kalaa ja keskityin valokuvaamaan lokkeja.

2008-01-24T02:48:00.000+02:00

13.1. Eilen lähdettiin siis rannalle; ensin ajoimme Tonille ja mina sain ajaa pikkuauton David vieruspenkillä. Muistuu mieleen vääränpuoleinen liikenne… Siellä tapasimme myös Richardin ja Elizabethin, kiva nähdä heitäkin uudestaan. Cooks Beachillä ei tapahtunut sinä iltana mitään ihmeellistä.

Seuraavana aamuna lähdin Davidin ja Grantin (jolla on mökki lähellä Whitfordien mökkiä) kanssa kalaan. Mahtava ilma, aurinko paistoi ja lämmintä. Ensin pysähdyimme erään saaren luo ja koitimme saada syöttikalaa mutta ei onnistanut. Sen sijaan saaren ympäri pyöri neljä pullonokkadelfiiniä! Eivät tulleet ihan lähelle kuitenkaan. Mutta vähän ajan päästä kun lähdimme liikkeelle löysimme parven pienempiä delfiinejä, iso parvi, ja ne tulivat uimaan ihan veneen vierelle. Emme pysähtyneet mutta menin veneen nokkaan istumaan ja delfiinit uivat ihan sen alla. Näin pienen vauvadelfiininkin! Näimme vielä kaksi delfiiniparvea lisää sen jälkeen, toinen niistä tuli taas uimaan ihan veneen viereen.

Koitimme kalastaa isoja marlineita, vene koko ajan liikkeellä ja vavat pidikkeillä, eli paljon ei tarvinnut tehdä, minun varsinkaan. Kuljimme niin muutaman tunnin mutta ei taakaan onnistanut, paitsi että nyt saimme muutaman syöttikalan. Pysähdyimme sitten koittamaan toisenlaista kalaa, mutta en voinut mennä uimaan koska paikalla saattoi olla haikaloja. Pohjaan oli parisataa metriä, sinne pudotettiin syötit. Syväkalastusvapoja oli vain kaksi, David ja Grant kalastivat ensin. David sai pari kalaa, mutta sitten Grant sai valtavan hapukan. Minä olin kalastamassa samaan aikaan mutta en saanut muuta kuin Grantin siiman. Lähdimme sitten kotiinpäin; olimme olleet matkalla noin kaksitoista tuntia. Menimme sataman kautta, jättämään saaliin savustamolle. Sen pitäjä sanoi että Grantin kala oli suurin harpuku minkä hän oli nähnyt. Huomenna tiedetään paljonko se painaa.

15.1. Eilen taas kalastuspäivä mutta nyt huonommalla menestyksellä, vain pari pientä kalaa eikä yhtään delfiiniparvea. Illalla taas istuimme iltaa porukalla. Grantin kala painoi melkein 35 kiloa, mutta se punnittiin virallisesti vasta aamulla. Illalla se painoi vähän enemmän. Harmi, se olisi ollut kalastuskerhon ennätys.

Tänään Toni tuli poikien kanssa, mukana oli Luken ja Alexin lisäksi Luken kaveri James. Kävimme uimassa aamulla, sää vaan jatkuu loistavana. Lounaan jälkeen lähdimme isolla porukalla vähän matkan päähän veneellä, kaloja ruokkimaan (snappers). Meillä oli snorkkelit ja räpylät, oli hauskaa. Kaloja oli kunnon parvi suoraan alla. Siitä menimme kotiin, sillä oli liian myöhäistä lähteä kalaan. Mökillä David lainasi minulle kanoottia ja menin kanavan yli; siellä on puu josta voi hypätä veteen, noin neljän metrin korkeudelta. Puusta roikkui myös köysi, kivaa! Paitsi ei kivaa kun suolavesi meni nenästä sisään. Järvessä sama olisi ollut hauskempaa, mutta enpä valita.

Sain kai jonkin pöpön lentokoneesta, muuten en ole kipeä mutta ääni on mennyt.

17.1. Eilen meidän piti mennä veneellä piknikille saareen mutta tuuli oli liian kova. Menin Tonin ja poikien kanssa ensin aamulla pyöräretkelle, käytiin lähikaupassa. (Nuorimmainen Alex, kohta viisivuotias, on juuri oppinut ajamaan pyörällä.) Sen jälkeen käväistiin lautalla Whitiangan puolella; yritin vähän shoppailla mutta en löytänyt mitään paitsi tyhjiä CD:itä, joita halusin ostaa. Saapahan vähän lisää musiikkia veneeseen.

Tänä aamuna pelkäsin jo että tulee ensimmäinen pilvinen päivä mutta sää selkeni aamupäivällä. Tuuli oli tyyntynyt tarpeeksi että pääsimme lähtemään veneellä. Ajoimme erään saaren, Mercury Islandin poukamaan, siellä oli mahtava hiekkaranta. Pidimme siellä piknikin ja oli Luken kuudes syntymäpäivä joten meillä oli kakkua. Hieno päivä viettää rannalla. Kun lähdimme kotiinpäin pysähdyimme matkalla kalastamaan. Kalaa tuli paljonkin, mutta suurin osa niistä oli niin pieniä että päästimme ne takaisin. Muutaman pidimme kyllä.

22.1. Viikonloppuna David ja Lynne lähtivät Aucklandin lähelle ystävien tyttären häihin ja minä jäin tänne. Sharon ja Grant ottivat minut mukaan kävelylle Cathedral Cove –rannalle, jossa on hieno veden syömä kivitunneli. Edellisenä iltana noussut tuuli jatkui kovana mutta sää oli edelleen kirkas. Rannalla sukelsimme aalloissa, kunnon korkeissa. Vaatii kyllä vähän harjoittelua. Rannan jälkeen kävimme Hot Water Beachillä mutta vuorovesi oli väärä kuumavesikuoppien kaivamiseen ja ranta oli suljettu kovan tuulen takia. Illalla söimme Markin ja Michelin kotona.

Sunnuntaina pidin laiskan päivän, luin ja uin kunnes David ja Lynne tulivat iltapäivällä kotiin. Aamulla harkitsin Hot Water Beachiä mutta sää oli melko huono joten päätin jättää myöhemmäksi. Maanantaina ja tiistaina ei tapahtunut paljoa, kävimme Whitiangassa shoppailemassa ja vierailimme tuttavilla. Chris tuli maanantaina ja vaimonsa Susan keskiviikkona. Keskiviikkona oli taas kalastuspäivä; nyt onni oli vähän parempi mutta vielä olisi toivomisen varaa. Muuten oli kyllä onnea, näimme ison hain, ei ihan läheltä mutta evä poukkoili aallokossa, ja sen lisäksi kaksi sunfish –kalaa (en nyt tiedä mitä ovat suomeksi). Toinen niistä oli hetken ihan veneen vieressä. Se oli tosi hassun näköinen kala, ehkä puolitoista metriä pitkä miniatyyrivalaan näköinen kala; sillä oli evä kuin hailla tai delfiinillä ja ui hitaasti kuin rampa hylje.

2008-01-11T10:30:00.001+02:00

Lennot menivät hyvin, tällä kertaa minulta kysyttiin Helsinki-Vantaalla haluanko ikkuna- vai käytäväpaikan ja niinpä sain ikkunapaikat koko matkalle, jee. Lontoo – Hong Kong –välillä oli vielä tyhjä paikka minun ja käytäväpaikalla istuvan välissä. Ei enää viimeisellä pätkällä, oli parin paikan verran pienempi kone.

Kone oli perillä ajallaan ja löysin laukkunikin nopeasti, ja siitä ulos kentältä. Odottamassa olivat Lynne, Toni ja Tonin pojat. Ihana ilma, 18 astetta lämmintä ja puolipilvistä, mutta iltapäivällä oli jo 28 ja enää muutama poutapilvi. Välillä väsytti ja välillä ei, mutta en viitsinyt ottaa päiväunia. Oli vaan niin kivaa nähdä taas kaikki paikat. Kesätunnelma muistutti Suomesta, tosin joulukoristeet olivat ihan luonnottomia. Suihkun jälkeen katsastimme ensin Lynnen kanssa viime kerralla istuttamamme puut, sitten lähdimme kaupungille; minun piti ostaa uusi Sim-kortti koska vanha oli mennyt umpeen. Pääsin myös käymään kirjastossa ja kävimme ruokakaupassa, sitten vielä Tonin luona. Kyllä pojat olivat kasvaneet! Annoin tuliaiset.

Sieltä ajettiin sitten farmille, perillä oltiin puoli kuuden aikaan. Jo oli mukavaa olla takaisin. Tuntui siltä kuin en olisi ollutkaan poissa. Kissatkin muistivat minut ja ruokapöydässä tuttu meno. Tarjolla oli rapua mitä en muista ennen syöneeni (voi olla, mutta en vaan muista). David: ”Syö! Syö!” ja Lynne: ”Ei sun tartte syödä jos et halua.” Totta kai söin, ja ihan hyvää oli. Tuliaiset otettiin hyvin vastaan, tykkäsivät paljon lakkalikööristä ja valokuvakirjasta.

Huomenna matka kohti Cooks Beachiä ja kesämökkiä!

2008-01-08T22:59:00.000+02:00

Huomenna lähten siis taas matkalle kohti Uutta-Seelantia. Melkein parin kuukauden reissu tiedossa, takaisinpäin lento lähtee 1. maaliskuuta. Lentoreitti on tällä kertaa Helsinki - Lontoo - Hong Kong - Auckland, eli yksi vähemmän pysähdyksiä kuin viimeksi. Toivottavasti hauska reissu tiedossa, kovin paljon tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole.
Tänään kävin vielä nauttimassa suomen talvesta kun se on mahdollista, eli käytiin Annin kanssa lautailemassa. Nyt on takapuoli mukavan hellänä huomista koneessaistumista varten. Laukku suurinpiirtein pakattu, saa nähdä mitä tällä kertaa keksisin unohtaa Suomeen.

2007-07-13T12:02:00.001+03:00

11.7.

Edellisenä iltana olimme viimein saaneet vastauksen eräältä foorumilaiselta jota vielä halusin tavata – hän ei ollut päässyt viikonlopun miittiin – että voisi nähdä meitä nyt keskiviikkona. Sinne siis ajamaan aamusta. Kaksi ja puoli tuntia ajettiin, joten puolen päivän aikaan olimme perillä. Istuskelimme ensin hetken Jaysonin kotona, sorruin viimein ja suostuin juomaan matkan ensimmäisen teekupilliseni. Ei kai sitä Englannista muuten voi pois lähteä… Sitten lähdimme kävelemään yhteen puistoon, ja söimme siellä kuppilassa lounasta. Sitten piti käydä ruokakaupan kautta, kun Jaysonkin halusi maistaa rahkaa. Yhden annoksen teimme, hieman Jayson jätti miehelleen mutta muuten söimme sen kaiken kolmistaan. Eli matkan aikana söin kaksi kertaa fish and chipsiä ja kolme kertaa rahkaa, joista viimeisellä kerralla kiitettävän kokoisen annoksen. Sitten piti tietenkin antaa Jaysoninkin maistaa Salmaria, ja hän kaivoi kaapistaan pari juomaa, joten loppulukemakseni tuli 55. Yksi Jaysonin juomista oli Disaronno, kallis versio Amarettosta joka sattui olemaan lempparini Sarah’n kokoelmasta (siis niistä joita kokeilin). Hän eikä miehensä ei pitänyt siitä, joten hän antoi pullon minulle. Vau, ja jee!

Pian sen jälkeen oli aika lähteä, eli puoli viiden aikaan lähdimme Sarah’n kanssa ajamaan kohti Stanstedin lentokenttää. Vielä iltapala siellä, ja sitten sanoin hyvästit Sarah’lle, suurten kiitosten kera siitä että hän oli kuskannut minua ympäri maata. Nokka kohti Suomea, ja sain taas ikkunapaikan koneessa.

2007-07-13T00:20:00.000+03:00

10.7.

Aamupäivällä lähtö kohti Colchesteriä, koska Chrisin piti päästä takaisin kotiin. Emme nyt kovaa kiirettä pitäneet, juttelimme jonkin aikaa ennen kuin lähdimme. Lakkahillon jätin Kasin kotiin kiitokseksi, kun kerran hän piti siitä, ja suurimman osan lopuista karkeista (osa jämistä meni Jaxille ja Amylle). Päivä meni suurimmaksi osaksi autossa, ilman Stonehengissä pysähdystäkin Chrisille ajoon meni neljä tai viisi tuntia (pysähdyksen kanssa) ja sitten piti vielä ajaa takaisin Lontooseen Sarah’n kotiin.

Siinä vaiheessa olin päässyt alkoholien maistelussa jo melko pitkälle, ja koska oli niin myöhä ettei olisi ollut enää mitään järkeä lähteä minnekään, jatkoimme Sarah’n viinakokoelman maistelua. Siinä vaiheessa taisin olla numerossa 35. (Siis 35 erilaista alkoholia maistettuna sillä matkalla, siemauksetkin lasketaan.) Eipä aikaakaan kun olin jo yli neljänkymmenen, ja siinä vaiheessa 50 alkoi kuulostaa hyvältä luvulta, joten tuumasta toimeen. Maistelimme juomia ja katsoimme musavideoita netistä. Eihän siinä kauaa kestänyt… sanoin että 50. voisi olla jokin hyvänmakuinen, mutta Sarah päätti antaa minulle kallista konjakkia. (Hennessy X.O.) Oikein lämmitti lasin ja kaikki, ja olihan se ihan hyvää. Täytyy tässä vaiheessa vielä painottaa että olin sinäkin iltana vaan pienessä huppelissa koska lähinnä vaan maistelin… hei älkää naurako siellä. Niin, ja huomasin että sinä iltana iltapalani oli vaan alkoholijuomia, eikä minulla edes ollut nälkä. Hyvä idea dieetiksi?

2007-07-12T23:41:00.000+03:00

9.7.

Amy oli tulossa joskus lounasaikaan, Sarah lähti etsimään autoonsa takapenkkiä (kun nykyiseen oli kaatunut öljyä eikä siinä oikein voinut istua, ja minun ja Chrisin pitäisi molempien mahtua autoon paluumatkalla) ja Jax oli aamupäivän töissä, joten lähdin Chrisin kanssa pienelle luontokävelylle. Kuljimme joen rantaa pitkin, se oli paikoin aika märkää ja mutaista (ruohopohja). Minulla ei ollut niin suuria ongelmia vaellussandaalien kanssa, mutta Chrisillä oli lenkkarit ja ainoat kenkänsä sillä reissulla. No, kengät menivät kotona pesuun, tosin tietenkin kun ne olivat olleet vähän aikaa kuivumassa tuli sade jota emme heti huomanneet…Sarah palasi, hän ei ollutkaan saanut takapenkkejä, joten piti kehittää sitten tiistaina pehmuste peitoista hävinneiden pehmusteiden tilalle.

Amy saapui joskus yhden aikaan. Kävimme ensin syömässä ja sitten menimme tutkimaan Chepstow’n linnaa. Linna on suureksi osaksi vielä pystyssä eli siellä on kivoja raunioita joita tutkia. Loppupuolella alkoi taas satamaan mutta emme kastuneet pahasti. Illallinen Jaxin luona, jonka jälkeen ajoimme suurempaan kylään leffaa katsomaan. Minä menin Jaxin kanssa Ocean’s Thirteeneen, ja muut katsoivat Shrek 3:n. Pidin kyllä leffasta.

2007-07-09T01:00:00.000+03:00

Lähdin aamusta Sarah'n, Jaxin, hänen poikaystävänsä Mattin ja Chrisin kanssa kiertelemään Chepstow'ta. Kilparadan (hevos- ilmeisesti) lähellä oli markkinat ja siellä oli kiva kierrellä. Ostimme kaikki ensin walesiläisiä kakkusia (oli hyviä) ja ostin itselleni matkamuiston, fleecepeiton jossa on Walesin lohikäärme. Sieltä lähdimme lounaalle Jaxin talolle, josta jatkoimme Chepstow'n linnalle. Emme menneet sisälle vielä tänään, koska Amy on tulossa huomenna ja haluaa myös nähdä sen. Sielläkin oli muutama koju, ja ostin itselleni siistin kietaisuhameen. (Joo, olen näköjään päättänyt että olen hameita pitävää tyyppiä tällä hetkellä. Seuraava kohde oli Tintern Abbey, mutta emme menneet sinnekään sisään koska olimme siellä vasta lähellä sulkemisaikaa. Kävimme pienessä matkamuistokaupassa ja sitten kävimme paikallisessa pubissa - hyvää siideriä! Matt ajoi meidät maisamareittiä takaisin Kesin ja Lancen talolle ja siellä söimme illallista. Tein taas rahkaa ja kyllä siitä edelleen pidettiin. Kohta ne muissakin maissa syövät rahkaa...

2007-07-08T18:08:00.000+03:00

7.7. Myöhään aamupäivällä Sarah, Jax, Chris ja minä lähdimme ajamaan kohti Kasin (Kassandran) ja miehensä kotia Walesiin. Moottoritiellä oli melko paljon ruuhkaa koska Lontoossa oli menellään Tour de France. Sää oli viimein aurinkoinen, koko ajomatkan ja edelleen kun pääsimme Stongehengeen jossa pysähdyimme matkalla. Sarah'lla oli jonkin sortin alennuskortti ja me muutkin kolme pääsimme sillä sisään ilmaiseksi. Ihan kivien viereen pääsee vain tiettyinä aikoina vuodesta, mutta oli ne silti hienoa nähdä.
Siitä ei enää ollut kovin pitkä matka Kasin kotiin ja olimme perillä illallisaikaan. Siellä oli toinenkin nainen foorumilta, ja menimme kaikki ulos syömään. Kotiin palattuamme maisteltiin karkkia ja jotkut uskaltautuivat kokeilemaan Salmaria (Sarah on ainoa tähän mennessä joka on todella pitänyt siitä; Jaxin mielestä se on OK.) Mukava ilta kaiken kaikkiaan.

2007-07-07T02:40:00.001+03:00

Lähdimme aamusta Jaxin kanssa ajamaan Crispyn (Crisin) luo Colchesteriin. (Sarah oli tulossa perässä myöhemmin, hänellä oli töitä kolmeen.) Sarah'n ohjeiden ja hieman Jaxin GPS:n avulla pääsimme perille eksyttyämme vain pari kertaa. Hieman ennen kuin olimme päässeet paikalle vielä yksi foorumilainen, Cosmic (oikeaa nimeä en saanut selville) saapui paikalle. Taas ensin lounas, sitten menimme katsomaan Colchesterin linnaa. Itse rakennuksesta ei oli juuri mitään jäljellä, mutta sisällä on hieno museo, esineitä jo pitkältä ajalta eaa. Ja kaikenlaista interaktiivista myös, sai esim. pukeutua erilaiseen vaatteisiin ja sitten kaverit ottivat kuvia. ;-) Viiden jälkeen lähdimme hissukseen Crispyn kotia kohti, matkalla kävimme kirjakaupassa ja sain ostettua käytetyn kirjan, jee!
Sarah oli jonkin ajan päästä paikalla Crisin kotona, hän oli hieman juuttunut ruuhkaan. Menimme illalliselle siistiin paikkaan ja meillä oli erittäin mukava ilta. Jälkiruokaakin tilasimme. Minä ja Jax otimme puoliksi suuremman annoksen jätskiä, mutta se olikin todella suuri emmekä saaneet kaikkea syötyä. Jossain vaiheessa iltaa aloimme laskemaan mitä kaikkia alkoholeja olin jo maistanut tällä reissulla. Sarah'lla kun on kokoelma... Ehkä nyt alennun puolustelemaan ja sanon että useimpia maistoin vain vähäsen, kännissä en ole ollut kertaakaan ja listalla on kolme kaljaa jota tosiaan vaan maistoin, mutta... niitä on tällä hetkellä 26 erilaista. Joo.

2007-07-07T02:21:00.001+03:00

(eilinen)
Taas rauhaisa aamu, Jax (tyttö Uudesta-Seelannista) oli tulossa meidän kanssa Lontoota tutkimaan, mutta eksyi vähän matkalla ja tuli siksi myöhässä. Siinä odotellessamme Sarah ja minä kävimme kävelyllä. Tällä kertaa menimme läheiseen puistoon jossa on mukavaa puustoa ja kotieläimiä.
Pian sen jälkeen kun Jax saapui, lähdimme taas keskustaan. Kävimme ensin syömässä ja kävelimme sitten Buckinham Palaceen. Tosin sisään emme tähän aikaan vuodesta päässeet. Matkalla London Eyeta katsomaan kävimme Jaxin toiveesta Kiwi Shopissa, mutta minä en ostanut mitään koska aion vielä käydä siellä uudstaan. Kun menimme London Eyehin oli pilvistä, mutta näkyvyys oli hyvä. Hienoa oli!
Siinä vaiheessa oli jo melko myöhä joten lähdimme kotiin. Matkalla kävimme ruokakaupassa, josta ostin mm. rahkaa jälkiruuaksi. Iltapalaksi teimme tortilloja; kun olimme syöneet ne ja jälkiruuan oli keskiyö joten menimme nukkumaan.

2007-07-05T00:46:00.000+03:00

Sarah’lla oli tänään työpäivä, joten en lähtenyt yksin eksymään Lontoon keskustaan. Aamupäivällä luin kirjaa ja kävin vähän kävelyllä lähellä majapaikkaani. Näin muun muassa suuren vanhan tykin ja Toisen Maailmansodan aikaan pommitetun vanhan kirkon, jossa ei enää ole kattoa sekä yleisesti ottaen Lontoolaista asuinseutua. Sarah’n lounastauolla kävimme kaupassa (hän työskenteli kotoaan tänään) ja pian sen jälkeen kun hänen työaikansa loppui, leivoin korvapuusteja. Samalla maistelimme vähän cocktaileja, ja siitä olikin hyvä jatkaa pubiin pain. Suuntasimme Greenwichiin, ja ensin kävimme kävelemässä puistossa, jonka halki kulkee Greenwichin ajan pituushalkaisija. Emme tosin päässeet laatan päälle seisomaan, koska se osa oli jo suljettu.
Puistosta päästyämme kävimme pubissa, Sarah osti minulle ja itselleen pienen kaljan mutta koska en oikein tykännyt siitä tarpeeksi Sarah joi kaljani loppuun ja ostin siiderin.
(P.S. Kuvia lisätty, linkki oikealla.)

2007-07-04T01:40:00.000+03:00

Saavuin eilen Lontooseen, lento sujui hyvin, sain jopa ikkunapaikan. Stanstedissa oli meneillään jokin turvallisuusongelmatilanne kun saavuin (meille ei kerrottu juuri mitään, mutta ilmeisesti ulkoa jonkun matkatavaroista oli löytynyt jotain epäilyttävää). Mutta ei siellä mitään vaarallista näkynyt, ruuhkaa vaan oli jonkin verran. Nettituttu Sarah miehineen haki minut lentokentältä ja ajoimme ruokakaupan kautta heidän kotiinsa. Pieni iltapala ja pienet maistiaset Salmaria ja apteekin salmiakkia ja sitten nukkumaan.

Tänään oli sitten vuorossa Lontoossa kiertelyä (joka jatkuu vielä). Ajoimme bussilla ja metrolla (hyvä että Sarah oli mukana oppaana) keskustaan ja menimme ensiksi Tower of Londoniin. Siellä asuivat ennen kuninkaalliset, nyt siellä on museo-osastossa paljon vanhoja aseita ja haarniskoita ja sensellaista, sekä toisessa osiossa kruunujalokivia, hienoja nähdä! Pistäydyimme sen jälkeen pubissa, en ostanut kaljaa mutta maistoin kyllä. Vähän erilaista kuin suomalainen, sanoisin että parempaa mutta ei nyt varsinaisesti hyvää. Sää oli koko päivän tyypillisen on ja off-sadetta ja aurinkoa; yksi kunnon sadekuuro oli mutta pääsimme melko pian katoksen alle shoppailemaan Covent Gardenissa. Vietimme jonkin aikaa pikkukauppoja kierrellen, mutta en ostanut vielä mitään. Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä Trafalgar Squrellä ja katsomassa Big Beniä ja Westmister Abbey:ä, ja samalla sain vilkaista London Eye:ta johon menemme torstaina. Illalla syötiin kiinalaista ja maisteltiin alkoholeja. Kerran olen jo syönyt fish and chipsiä.

2007-06-28T00:10:00.000+03:00

Tänä kesänä suuntana on siis Iso-Britannia, tarkemmin sanottuna menen Lontooseen, vähän Lontoosta itään Colchesteriin ja Walesiin. Yksin matkustelen, tai yksin lähden Suomesta mutta tapaan siellä nettituttuja (joiden luona olen yötä) joten eipä tarvitse yksin kierrellä.

Lähtö on maanantaina 2.7. ja paluu 12.7. aamuyöllä, eli kymmenen päivää olen reissussa. Suunnitelmana on olla Lontoossa maanantaista perjantaihin, suunnata Colchesteriin perjantaiaamuna ja Walesiin (Chepstow, Etelä-Walesissa) lauantaina ja oleilla siellä kunnes on aika lähteä. Eipä nyt ole juurikaan tarkkoja suunnitelmia vielä; matkaoppaita olen kyllä lukenut mutta helpompi ehkä päättää paikan päällä. No, joitakin vanhoja linnoja haluan nähdä, vähän luontoa ja Lontoossa London Eye –maailmanpyörän.

Matkalaukkua on jo pakattu jonkin verran ja tuliaisiksi ostettu karkkia (Turkinpippuria, mustaa ja värillisiä, Missä-X:iä, Pihlajaa, Marianneja, Super Salmiakkia ja apteekin salmiakkia) ja Salmaria. Heh, toivottavasti joku tykkää salmiakista. No, joudunhan minäkin varmasti juomaan kaljaa siellä, eihän ne muuten päästä mua maasta ulos. ;-)

2006-11-08T09:49:00.000+02:00

Ajattelin että pitää kirjoittaa vielä kerran… piti laittaa jo vähän aikaisemmin, mutta laiskuus on iskenyt. Lento meni ihan kivasti, nyt sain pitkällä lennolla ikkunapaikan, ja Sydney – Singapore välillä vielä kahdella viereisellä penkillä ei istunut kukaan (ja Singaporen jälkeenkin jäi yksi istuin vapaata väliin). Lontoostakin eteenpäin sain ikkunapaikan, oli hauska katsella lumilaikkuja. =)

Ihanaa että Suomessa oli lunta kun tulin, ihan tuli joulufiilis. Ja kiva nähdä perhettä ja kavereita, ehkä se arkikin alkaa kohta sujua… Jotenkin tuntuu että muutama päivä sitten olisi ollut enemmän sanottavaa, mutta jotenkin matkan tunne alkaa hävitä enkä nyt keksi mitään. En toivo, että en olisi palannut, mutta toivon että lentoliput Uuteen-Seelantiin olisivat halvemmat, että voisi tavata tuttavia sieltä helpommin.

2006-10-31T10:42:00.000+02:00

31.10.

Viimeistä viedään… Ensimmäiseksi voisin varmaan sanoa että ei, ei kyllä tee mieli palata Suomeen. Joitakin asioita tietenkin kaipaan sieltä, mutta paluu arkeen ei kyllä kiinnostaisi; en halua ajatella koulua ja työtä. Kyllähän sitä töitä tuli täälläkin tehtyä, mutta ei se tunnu samalta. No, on se ainakin kiva päästä jouluksi Suomeen, ja ensi kuussa riittää hommaa kun on taas kirjan kirjoitus edessä.

Kohokohtia? Erinäisistä paikoista alas hyppiminen, rannalla kruisailu… hö, koko maa. Jos on pakko keksiä huonoja puolia, voisin sanoa tuulen. Ilman sitä täällä olisi usein ollut lämmintä. Brokeback Mountainin naisversio jäi tapahtumatta… heh. Ja jos nyt oikein kaivetaan, kunnon juustoa ja leipää on ikävä, lämpimistä taloista ja saunasta puhumattakaan. Mutta pieniä sivuseikkoja, kyllä monia asioita jään kaipaamaan. Whitfordien perhe on ollut ihana, varsinkin Davidin huumoria jään kaipaamaan. Kaikki muutkin ihmiset jotka tapasin… oli ihana tavata nettituttuja. Mielenkiintoinen luonto myös, ratsastusmaastot upeita. Ehkä kiwi-englantia myös, vannon että aksentti alkoi juuri tarttua. Mutta en kyllä tiedä tuleeko ikävä lampaita (en kyllä kyllästynyt niihin!). Karitsoita ehkä, oli ne kyllä kaikesta huolimatta söpöjä, sanoi David ja Richard (Davidin veli) mitä tahansa.

Ensi kerralla käyn vielä pohjoisempana, ja haluan pistäytyä kansallismuseossa Wellingtonissa, ja ehkä temppuradalla Taupossa… ja ehdottomasti uudestaan Queenstownissa! Aion, aion, aion kyllä palata!

Lähtöjärjestelyt on tehty, niistä en jaksa enempää kirjoittaa… haikea olo, ei voi muuta sanoa.

2006-10-23T06:18:00.000+03:00

Palattiin juuri viikonloppureissulta Rotoruasta, mutta sitä ennen vähän edellisviikonlopusta. Mentiin Tonin ja lastensa kanssa koulun lemmikkipäiville (vaikka hänen lapsensa olivat vielä liian nuoria että heillä olisi ollut siellä omat lemmikit) eikä nyt ole kyse mistään kissoista tai koirista: suurella osalla koululaisista on oma karitsa, kili, vasikka tai tipu. Ensimmäisten kanssa lapset kilpailevat eri lajeissa, kuten eläimen kutsuminen ja taluttaminen. Hassua nähdä koulun piha täynnä maatilan eläimiä. =)

Rotoruaan lähdimme torstaina. Matkalla pysähdyimme Matamatassa, jossa Hobittila kuvattiin, ja minä tietysti menin sinne kiertoajelun mukana. Oli kyllä rahan arvoista; vaikka hobittikolot eivät ole enää filmikunnossa, Hobittila on ainoa paikka jossa on säilytetty jotain elokuvan lavasteista. Rotorua on kuuluisa kuumista lähteistä, mutalammikoista ja geysireistä, ja sen huomasi pian hajusta kun ajoimme kaupunkiin: hirveä rikin lemu, mutta ilmeisesti siihen tottuu… Onneksi se ei haissut sen järven rannalla, jossa yövyimme. Lake Okataina, sen rannalla ei ole muita rakennelmia kuin se hotelli. Järveen on istutettu kirjolohia, joita lähdimme illalla narraamaan. David on kalamiehiä ja hänellä on kaikki kunnon vehkeet… Sainkin kiinni pari kalaa, ensimmäinen oli surkimus ja sen heitimme takaisin, mutta toinen oli vähän päälle kaksi kiloa ja se tappelikin kunnolla.

Perjantaina ohjelmassa turistijuttuja. Ensiksi menimme Rainbow Springs –luontopuistoon, jossa nähtävänä oli mm. uusseelantilaisia kasveja, joitakin lintuja ja matelijoita (kuten tuataroja) ja kiivilintuja. Vierasperäisten tuhoeläinten takia kiivien on erittäin vaikea lisääntyä luonnossa, koska poikaset ovat niin avuttomia. Rainbow Springsiin kerätään luonnosta munia, haudutetaan ne, kasvatetaan poikasia jonkin aikaa (luonnossakaan vanhemmat eivät ruoki niitä) ja päästetään sitten takaisin luontoon. Tätä kaikkea pääsimme näkemään, kohokohtana samana yönä syntynyt poikanen. Siinä se rääpäle makasi täysissä höyhenissä mutta ihan avuttomana. Se oli siitä erikoinen yksilö, että sillä oli valkoinen jalka. Näimme myös pari vanhempaa kiiviä. Lounaan jälkeen menimme Te Puiaan, jossa on kuumia lähteitä ja mahdollisuus nähdä maorien tanssi- ja lauluesitys. Juuri ennen kuin ostimme sisäänpääsyliput, siellä oli ilmeisesti jokin pienimuotoinen palohälytys (mitään ei sattunut) ja ehkä siitä syystä kun Lynne meni ostamaan liput lipunmyyjä hyväntahdonpuuskassa päästi minut sisään lapsena (15v) ja antoi meille kaikille ilmaiset tanssiesitysliput. Perjantai-iltana Whitfordien tuttavapariskunta, Chris ja Susan, saapuivat Lake Okatainaan. Söimme paikan ravintolassa erinomaisen illallisen.

Seuraavana aamuna David ja Chris lähtivät kalaan ja heittivät samalla minut ja Susanin järven toiseen päähän, jotta voisimme palata kävelypolkua pitkin takaisin. Piipahdimme ensin viereisen järven, Lake Taraweran rannalla. Vain muutaman minuutti siitä kun lähdimme kävelemään näin jonkin vilahtavan polun poikki, ja Susan huomasi vallabin pusikossa. Se pysyi melko lähellä meitä ja sain joitakin (sumeita) kuvia siitä. Kävelyreissu oli todella hieno, kyllä nyt tekee taas mieli vaeltamaan… kaikkiaan vietimme pusikossa viitisen tuntia, ja juuri kun saavuimme perille kalamiehet palasivat hakemaan syötävää, ja sen jälkeen lähdimme kaikki uudestaan kalaan. Yhden kalan sain, pienemmän kuin edellinen mutta pidettävän kokoinen.

Sunnuntaina kävimme Rotoruan gondolihissillä. Söimme ylhäällä lounaan ja sitten kävin kokeilemassa luge-pulkkaa, joka on vähän kuin pulkka pyörillä, ja laittessa on ohjaustanko ja jarru. Siellä on kolme eritasoista rataa, mutta ikävä kyllä ensikertalaisten oli mentävä helpoimmasta. Jos olisin tiennyt sen lippuja ostaessa olisin ehkä ottanut kaksi laskua, mutta nyt en viitsinyt mennä uudestaan. Oli se ihan kivaa silti, kiihtyi se vauhti kuitenkin. Lugen jälkeen menin vielä pienen miettimisen päätteeksi Sky Swing –keinuun. Se on puolta pienempi kuin Queenstownin kanjonikeinu ja siinä istutaan, mutta kyllä sekin oli kuitenkin ihan hauska.

2006-10-11T09:25:00.000+03:00

Tässä loput. =)

4.10. Univaje alkaa vähän painaa. Matkalla Funyaks-kanooteille nukutti bussissa, mutta perillä kyllä heräsin (matkalla ohitimme Ithilienin, jossa Sam näki olifantin). Saimme kaikki märkäpuvut ja lämpimiä fleesejä. Meidät vietiin ensin veneellä (jet boat, mikä se onkaan?) Dart River -jokea yläjuoksuun kolmisenkymmentä kilometriä. Veneellä pystyy kulkemaan hyvin matalassakin vedessä ja tekemään äkkikäännöksiä; parhaita olivat 360º käännökset. Pysähdyttyämme pumppasimme kanootit täyteen ilmaa ja lähdimme matkaan. Pääohjaaja muistutti minua paljon Willy Wonkasta… Ilma oli kaunis mutta tuulinen ja meillä oli sen verran vaikeuksia päästä eteenpäin, että ohjaajat sitoivat kanootit pareittain ja neuvoivat meitä, ja sen jälkeen matkanteko sujui paljon paremmin. Ennen lounasta pääsimme vielä melomaan kapean rotkon läpi. Vuoret molemmin puolin, turkoosinsinen vesi…. vaikka töitä sai tehdä meloessa, parempaa maisemankatselutapaa en olisi keksinyt.

Edellisenä päivänä yksi huonetoverini oli käynyt hotellin porealtaassa ja saunassa. Tenttauksen jälkeen olin toiveikas, lähdin kokeilemaan ja totta se oli: siellä oli Ihan Oikea Sauna. Lämpöä vähän päälle 70º, kiulu (ei ämpäriä!), ja löylykauha. Lämpöä tosin näytti paistomittari, mutta mitäs siitä. Viivyin tunnin verran.

5.10. Lähtö Queenstownista kohti Fox Glacier –jäätikköä. Osa porukasta lähti vai kävellen jäätikölle ohjaajan kanssa, mutta toinen ryhmä minä mukaan lukien lähti helikopterilla ylemmä jäätikölle, missä on jääluolia ja –lampia. Helikopterilla oli hauska mennä ja menomatkalla kuljettaja teki käännöksiä ja kunnon sukelluksen. Saimme kaikki jääpiikit kenkiin ja monille riitti myös puinen kävelykeppi (että voi leikkiä tutkimusmatkailijaa). Kesäjää oli pehmeää ja siinä oli helppo kävellä. Pari pientä jääluolaa näimme, niistä sai mennä läpi jos halusi. Minä menin molemmista. Ensimmäisessä piti hivuttautua läpi selällä/kyljellä maaten, toisesta liukua alas mahallaan (siistii!). Molemmissa kastui jonkin verran. Yövyimme Franz Joseph Glacier –jäätikön luona; kävin hotellin porealtaassa illalla.

6.10. Ensimmäinen pysähdys Hokitika, mistä saadaan suurin osta Uuden-Seelannin vihreäkiveä eli jadea. Tietysti siellä myös myytiin paljon maori-tyyliin kaiverrettuja jadekoruja. Maoreilla vihreäkiveen liittyy uskomus että sitä ei koskaan pitäisi ostaa itselleen vaan jonkun pitää antaa se, joten me jotka halusimme jotain järkkäilimme toisemme maksamaan ne. Minä tein saman kuin eräs toinen tyttö: annoin yhdelle tytölle rahaa ja käskin sen valita kahden korun välillä joista pidin ja ostaa sen minulle.

Lounastauolla tapasimme pari nenäkästä kea-papukaijaa. Yksi niistä varasti ohjaajamme leivän ja toinen (tai mahdollisesti sama) tuli seisomaan keskelle pöytää jonka ääressä söimme. Harkitsin koskea sitä mutta en viitsinyt; sillä oli vaikuttavan näköinen nokka.

Perillä Christchurchissä matka loppui suurelta osalta ryhmästämme. Monet liittyivät vielä yhteiselle illalliselle. Tällä kertaa meillä oli aikaa käydä kaupungilla. Oli mukavaa nähdä, vaikka en löytänyt mitään ostettavaa, paitsi mitä nyt kortin Nikkille. Illallisen jälkeen lähdin vielä huonekaverieni kanssa uudestaan kaupungille ja ostin kortin myös Nigelille, bussikuskille.

7.10. Christchurch – Wellington, eli Pohjoissaari. Tänä päivänä ei tapahtunut juuri mitään; ainoa merkittävä asia ennen lauttaa oli hylkeet joita pysähdyimme katsomaan. Kuljimme lautalla Pictonista Wellingtoniin, se oli ihan hauskaa. Wellintonissa meillä oli pieni kiertoajelu, Nikki kertoi kaupungista. Ennen hotellia kävimme vielä Mt. Victorialla, josta näkyi hyvin koko kaupunki. Mt. Victorian rinteillä kuvattiin se kohtaus kun hobitit piiloutuvat sormusaaveelta (vai mikä se onkaan suomeksi?).

Vickyn sisko Lesley miehensä kanssa poimi minut hotellin edestä ja vei kotiinsa. Haikea tunne, mutta kiva tavata Lesley. Pääsin illalla vähän nettiin ja vieläpä laajakaistalla, joten laitoin jo muutamia kuvia kuvasivulleni.

8.10. Aamupalan ja pienen nettisurffailun jälkeen haimme Lesleyn ja miehensä Royn kanssa Kugain eli Jamesin, erään toisen miehen foorumilta, ja lähdimme metsästämään TSH:n kuvauspaikkoja. (Seuraa paljon filmifriikkikamaa.) Pysähdyimme ensin kaivoksen luona jossa kuvattiin Helmin syvänne. Ei siellä enää mitään näy, mutta tietysti kiva käydä silti! Sitten menimme puistoon jossa kuvattiin ensimmäinen Rautapihan kohtaus, kun kaikki on vielä vihreää. Arvailimme olimmeko löytäneet oikean paikan, mutta kun olimme lähdössä tuli paikalle turistiporukka, ja yhdellä miehistä oli pinkka papereita ja he kaikki seisoivat sen paikan vierellä jossa olimme olleet. Parkkipaikalla huomasimme että yhden auton kyljessä luki Movie Tours. Matkalla seuraavaan puistoon etsimme vielä sen kohdan Hutt-joesta, jossa Aragorn ajautui rannalle Kahdessa Tornissa. Kun viimein löysimme viimeisen puiston sen kohdan jossa Rivendell kuvattiin, emme olleet ollut siellä kauaa kun samainen turistiporukka saapui sinne. Kuuntelin hetken vierestä ja sain kuvan aivan tietystä paikasta joka oli elokuvassa.

Tuon jälkeen meillä ei ollut enää aikaa käydä missään, vaan pienen kiertoajelun jälkeen Roy vei minut lentokentälle. Nyt sain viimein ikkunapaikan koneessa, ja bongasin jopa Whitfordien maatilan kun lensimme sen yli. Matkalla kotiin kuvauspaikkojen kierrokseni sai hienon lopun kun David viimein ajoi sen tien kautta jonka varrella Weathertop on. Nyt viimein tapasin myös Wendyn, Whitfordien lapsuudenystävän josta olen kuullut paljon, ja hänen tyttöystävänsä, kun kävimme tervehtimässä heitä.

2006-10-08T23:33:00.000+03:00

3.10. Aamulla heti laskuvarjohyppy. Toisin kuin benjihypyn, laskuvarjohypyn olen aina halunnut tehdä, enkä missään vaiheessa ennen, jälkeen tai hypyn aikana jännittänyt niin kuin benjissä. Ei voi muuta sanoa kuin mahtavaa! Korvat meni lukkoon ja henkeä sai vauhdin takia haukkoa, mutta tunne oli upea ja näkymät uskomattomat. Menisin uudestaan!

Päivälä hieman vapaa-aikaa, katselin kun kaveri meni luistelemaan (minä en mennyt koska niillä ei ollut kunnon kaunoluistimia) ja sitten kanjonikeinuun. Miten sitä kuvailisi… Ensin köysiä viritetty kanjonin poikki, niissä kiinni kaksi noin 100 m pitkää köyttä, jotka vedetään tasanteelle missä hyppääjä odottaa. Siis: korkeus 109 m, vapaapudotusta 60 m, kaaren leveys 200 m. Joo. Jännitti; jos tämä olisi pitänyt tehdä ensimmäisenä, olisin varmasti seissyt reunalla paljon kauemmin, mutta benjin ja laskuvarjohypyn jälkeen… no, en kauaa jaksanut odotella.

Illalla mentiin jääbaariin. Pakkasta kuutisen astetta, kaikki saivat talvivaatteet päälle, lasti olivat jäästä ja joka puolella oli jääveistoksia. Aika hienoa, tosin huone oli aika pieni ja siellä oli kerralla vain yksi porukka, joten kauaa emme viipyneet. Lähtiessä sai iskeä lasin mäsäksi. Suuri osa meistä jatkoi World Bar:iin, jossa cocktailit myytiin keraamisissa teekannuissa. Siistii! (Ja paras drinkki Uudessa-Seelannissa tähän mennessä.)

2006-10-08T11:14:00.000+03:00

Julkaisen nyt Eteläsaaren reissun matkapäivikseni sen mukaan kun saan sen kirjoitettua koneelle, alusta alkaen.

30.9. Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan ensin Lake Tekapolle. Matkalla pysähdyimme lounaalla kylässä jossa on maailman suurin kudottu villapaita. En saanut siitä kuvaa omalla kameralla koska olin jättänyt kamerani väärään laukkuun (kaivoin sen esiin Tekapolla). Järvien vedet olivat jäätiköiden takia uskomattoman sini-turkooseja. Yövyimme Lake Ohaulla, kauniilla järvellä keskellä ei-mitään. Rento ilta, juttelua ja pingistä.

1.10. Pisin bussimatka tänään; määränpäänä Milford Sound. Aamupäivällä näimme vuoria ja uskomattoman paljon lampaita (kyllä, jopa lammasfarmilla oleilun jälkeen sanon niin). Ensin pysähdyimme pienessä hedelmäkaupassa, ostin mm. kuivattuja kivihedelmiä. Lounastauolla taas ostin joitain matkamuistoja sekä pelikortit. Iltapäivän bussimatka oli mahtava, Fiordlandin kansallispuiston läpi. Nyt pääsimme ihan vuorien viereen. Matkalla ajoimme sen silla ohi, josta suuri osta meistä tekee huomenna benjihypyn. Ajoimme myös 1.2 km pitkän tunnelin läpi Mission Impossible –teeman soidessa, heh. Tämän yön vietimme risteilyveneellä joka kulki Milfod Soundin läpi. Siellä sataa vuodessa n. 6 – 7 metriä vettä, joten olimme hyvin onnekkaita että oli vain pilvistä eikä sateista. Ankkuroimme myöhään iltapäivällä joksikin aikaa ja ohjelmassa oli kajakkeja ja veneilyä. Minä menin melomaan, ihan hauka se oli mutta olisi pitänyt laittaa shortsit jalkaan; kastuin vähän. En sitten mennytkään uimaan… liian kylmää (veden lisäksi ilma). Illalla pelasimme korttia ja Alfapetiä.

2.10. Ajoimme aamulla jonkin aikaa ympäriinsä kaunista vuonoa. Näkyi pingviinejä! Kuljimme lähes yhden vesiputouksen alta, sen korkeus oli kolme kertaa Niagaran putoukset. Kastuminen kannatti! Iltapäivän pysähdys Arrowtownissa, jonka lähellä oli kultaryntäys, ja kultaa kaivetaan edelleen. Arrow Riverin varrella (tosin ei ihan siinä kohdassa josta sain kuvia) kuvattiin TSH:n Bruinenin kahlaamo. Ja sitten… kohti benjihyppyä. Vetäjän kuuluttaessa bussissa luulen että ennen hyppyä hurrasivat lähinnä ne jotka eivät aikoneet hypätä ja benjin jälkeen hypänneistä lähti suurin ääni. Hypystä… ilmankin sitä miestä vieressä laskemassa olisin kyllä hypännyt, mutta prepannut itseäni vähän kauemmin. Nyt ei jäänyt aikaa ajatella, vaan kuului 5, 4, 3, 2, 1, ja hyppäsin. Oli se aika mahtavaa; se ei nykäissyt yhtään vaan oli hyvin liukuva liike. Pahin kohta oli pomppauksen yläkohdassa, kun käännyin ylös-alas –asennosta poikittain. Menisin uudestaan.

Benjistä siistiytymisen ja ryhmäkuvan kautta halukkaat suuntasivat gondolihissillä vuoren rinnettä ylös ravingolaan pimenevän Queenstownin yläpuolelle. Siellä saimme mahtavan buffetti-illallisen. Söin arviolta kaksi kertaa niin paljon jälkiruokaa kuin muuta ruokaa. Lopulta ilta päättyi paikalliseen baariin jossa oli meneillään karaokeilta. Lauloin viiden muun ryhmäläisen kanssa Bon Jovin Living on a Prayer.

2006-10-03T06:27:00.000+03:00

Paljoa en nyt ehdi kirjoittaa kun maksullisella ajalla olen, mutta hauskaa on tahan asti ollut! Olen kylla nyt kahden paivan aikana hypannyt alas aika monesta paikasta... ;-) Kokeiltu on benji, laskuvarjo ja erikoinen kanionikeinu, josta lisaa myohemmin. Liian vahan unta, adrenaliini kohta loppuunkulutettu, viela riittaa menohalua - onneksi vahan rauhallisempaa sellaista huomenna.

2006-09-28T23:25:00.000+03:00

Tänään siis lähden lentokoneella Christchurchiin, josta kiertoajeluni alkaa. Luvassa on nähtävyyksien (kuten joidenkin TSH-kuvauspaikkojen) lisäksi muuta menoa; vapaaehtoisohjelmassa on esim. benjihyppy (ja nyt kun mainitsen sen tässä, en mahdollisesti kehtaa olla menemättä siihen).

Viime sunnuntaina pääsin lopulta ryhmän mukana kävelemään naapurien tilalla olevan luolan, Nikau Cave:n, läpi. Luola on noin kilometrin pitkä, syvimmillään 40 metriä maan pinnan alla, ja sieltä löytyy kaikenlaista stalaktiiteista ja stalagmiiteista kiiltomatoihin. Luola on jätetty lähes alkuperäiseen tilaansa, eli kaikilla kulkijoilla on taskulamput, jalkoja kastelematta ei läpi pääse vaikka olisi kumisaappaat ja paikoittain saa tosiaan ryömiä. Luola oli kyllä aivan upea; eniten taisin pitää kiiltomadoista, varsinkin kun sammutettiin taskulamput jotta ne näkyisivät kunnolla. Nyt tuntuu että haluan käydä myös Whitfordien luolassa, vaikka siellä joutuu uimaan.

Tiistaina tuli taas porukkaa tänne hevosineen, meitä oli yhteensä kymmenen ratsastamassa. Menin alussa lainapollellani Georgilla, mutta pääsin sitten kokeilemaan isoa työhevostyyppistä (ei aivan puhdasrotuista) Harryä. Niin jykevällä hevosella en ennen ole mennyt, mutta aina olen halunnut kokeilla, ja kyllä kannatti. Laukka varsinkin oli hauska. George lähti sitten omistajansa mukana kotiin, kun olen sen verran kauan poissa ja tytöillä alkaa ponikerho.

2006-09-19T13:26:00.000+03:00

Työt tilalla jatkuu… viikonloppuna oli tosin taas vähän muuta ohjelmassa. Perjantaina ajoimme läheiseen kylään jossa Whitfordien tytär Toni asuu. Kävin nyt viimein varaamassa matkan Eteläsaaren ympäri. Se on nuorille tarkoitettu bussikiertoajelu, johon kuulemma osallistuu lähinnä eurooppalaisia nuoria. Matka kestää kahdeksan päivää; lähtöpaikka on Christchurch, johon lennän Aucklandista. Kierrellään ympäri saaren nähtävyyksiä ja tehdään kaikenlaista kivaa. Reissu on mahdollista päättää joko takaisin Christchurchiin tai, kuten minä aion tehdä, jatkaa (Pohjoissaaren) Wellingtoniin. Siellä asuu sattumoisin nettituttuni Victorian sisko (myös nettituttu). Ongin Vickyltä hänen numeronsa, soitin innoissani, ja hän on kuin onkin kotosalla sinä viikonloppuna, joten saan olla yön hänen luonaan. Niin, lähtöpäivä on 29. tätä kuuta ja palaan 8. päivä.

Lauantaina oli sitten luvassa erittäin mieluisaa työtä, nimittäin istutimme uusseelantilaisia puita Tonin perheen tontin eräälle osalle. Tarkoituksena on suojella vesistöjen rannat istuttamalla niihin taas alkuperäistä metsää; nyt urakkana oli noin 3 500 puuta ¾ hehtaarin alueelle. Meitä oli kaiken kaikkiaan istuttamassa 18 henkilöä, joten työ ei ollut aivan niin suuri homma kuin miltä kuulostaa. Jotkut kuskasivat puita mönkijöillä ja peräkärryillä aitauksen eri osiin, toiset kaivoivat kuoppia ja istuttivat puut ja heinät. Todella mieluisaa puuhaa minulle, rakastan metsiä! Olisipa mielenkiintoista nähdä paikka muutaman vuoden päästä… ehkäpä. ;-)

Sunnuntaikin oli alun perin varattu puiden istutusta varten, mutta kun lauantaina oli paikalla niin paljon ihmisiä, jäi sunnuntai meillä vapaaksi. Lynne ja David olivat menossa jonkun vanhan sukulaisen synttäreille, niin David ehdotti että ajaisin Victorian luo, kun minulla oli kerran auto käytössä. (Meillä oli sen verran kamaa tuotavana kylään että olin ajanut käytössäni olevan auton sinne.) Ensin tuli kyllä aika tänkapå, että löydänköhän sinne ja mitä muuta, kun en kuitenkaan ole ajanut täällä yksin kuin tänne kylään, mutta katsottiin kartasta että tie on hyvin yksinkertainen, joten soitin Victorialle. Eipä hänellä ollut mitään erityistä sitä päivää varten, joten ei auttanut siinä vaiheessa muu kuin ajaa sinne, vaikka vähän vielä arveluttikin. Ja hyvinhän se meni (paluumatka myös) ja vietettiin ihan leppoisa päivä Vickyn ja Grahamin kanssa.

2006-09-13T13:35:00.000+03:00

Päätin tässä päivänä eräänä huvittaa itseäni, kun muistin Bridget Jonesin päiväkirja -tyyliin kirjoitetut Taru sormusten herrasta Very Secret Diaries, kirjoittamalla omani. Sillä on hämärä perusta todellisuudessa, mutta sitä ei tule ottaa kovin vakavasti. ;-)

Niin, ja en nyt jaksa kääntää sitä suomeksi. :p

The Very Secret Diary of Beisla

Day 1. Arrived on farm, and am learning to ride motorbikes. Seem v. cool! V. many sheep here.

Day 2. Found out today we’ll be crutching all the sheep. Ah, well, they seem quite scared of people so should be pretty easy. Note to self: riding motorbikes sideways on a hill not v. good idea. Not sick of sheep yet.

Day 3. Sheep quite reluctant to get into pens, but am having fun with electric prodder. Must find our how many sheep I can fit into a pen. Sheep beaten up: 2. Still not sick of sheep.

Day 7. Hope to finish crutching soon. There sure are a lot of sheep here. Electric prodder broke. Bummer. Have found out sheep feel no pain. Sheep beaten up: 38. Not even close to being sick of sheep.

Day 20. Have started lambing. Orphan lambs v. cute! Got our first three in today. Am feeding them from bottle. Not sick of lambs yet.

Day 29. Currently have 56 lambs to feed. Some definitely not playing with a full deck of cards. How hard is it to learn to drink from a bottle? Would punch them, but lambs too cute and anyway, sheep feel no pain. Definitely still loving the lambs.

Day 40. Said good-bye to last of orphan lambs today. Am still sad. Lambs were v. sweet. Know lambs must have loved me, as I smelled more of milk than the ewes. Nope, not sick of lambs yet.

Day 42. Have started docking. Am concerned with how lambs feel about having their tails burnt off. Also wondering what I could make of the left-over tails. Am in charge of giving vaccinations. Yay! Have always loved sharp pointy things. Not sick of lambs today either.

Day 45. Why did no one tell me how hard lambs can kick? On the upside, have now given myself 6 tetanus boosters. Not sick of lambs yet.

Day 59. Last day of docking today. Hooray! Have not managed to wash off smell of burnt wool and flesh. Have decided to go vegetarian. Possibly vegan. Unless I see another sheep again, as I might feel the need to kill it.

2006-08-29T11:49:00.000+03:00

Nyt en ole käynyt lomailemassa missään, töitä riittää karitsoiden kanssa. Laitumelta etsitään orpokaritsat ja ne, joiden emällä on liikaa karitsoita (useat kolmoset ja neloset). Eniten kyllä syntyy kaksosia. Monilla maatiloilla orpokaritsoita ei hoideta, mutta täällä Whitfordien aikuinen tytär myy ne eteenpäin lemmikkikaritsoiksi. Niitä on mennyt läpi jo yli sata; tänään vietiin taas karitsoita myytäväksi mutta silti meillä on yli 40 ruokittavana. Jotkut orvot kyllä annetaan uuhille jotka ovat menettäneet karitsansa, tosin aina ne eivät hyväksy uutta. Kaiken kaikkiaan täällä on nyt noin 4 000 karitsaa.

Viihdyn kyllä edelleen mainiosti, koti-ikävää ei ole. Lynne ja David ovat kaikin puolin niin mukavia, että parempaa harjoittelupaikkaa en olisi voinut toivoa. Joitakin asioita ehkä hieman kaipaan Suomesta (kuten kunnon ruisleipää, suomalaista juustoa ja saunaa) mutta eihän neljä kuukautta loppujen lopuksi kovin pitkä aika ole. Suomen kieltä ehkä kaipaisin, mutta höpötän kaikille eläimille täällä suomea kaiken aikaa. Mulla nyt on tapana puhua itsekseni… heh. Kuitenkin vaikka täällä onkin mukava olla, ei Uusi-Seelanti tunnu samalla tavalla ”omalta” maalta kuin Suomi. Kukkulat täällä ovat ihania, vaikuttavia, mutta joskus kaipaa metsää että silmä saisi levätä. Hassua, yksi asia joka edelleen hätkähdyttää minua (vasemmanpuoleisen liikenteen lisäksi) on koivut. Suurin osa muusta kasvillisuudesta on enemmän tai vähemmän eksoottista, tuntuu oudolta nähdä niinkin kotoisia puita kuin koivuja kasvamassa ihmisten pihalla.

Luulen, että englantini alkaa hieman kallistua kiiviläiseen suuntaan. Ihan e:t eivät vielä ole i:tä, mutta alkavat olla hieman välimaastossa. Tänään kyllä farkkuja ostaessani (vanhat hajosi, ostin kerrankin kunnon Levikset) minulta kysyttiin olenko kanadalainen.

2006-08-15T13:51:00.000+03:00

Viikonloppuna olin siis Victorian luona. Hän ja miehensä hakivat minut Tuakausta ja ajoimme matkamuistokaupan (josta en ostanut mitään) kautta Vickyn tyttären, Francesin luo. Sain pari kirjaa lainaksi, ja sitten matkasimme kirjakauppaan, jossa eräs foorumituttu on töissä. Jutteluun hänellä ei ollut yhtään aikaa; otettiin vain pari kuvaa ja lähdettiin.

Sunnuntaina lähdettiin Aucklandiin Vickyn ja Francesin kanssa. Ensin mentiin Domain-puistoon, jossa jouduimme odottamaan jonkin aikaa ennen kuin toinen foorumituttumme ilmestyi paikalle. Kiertelimme vähän puistoa; siellä oli talvipuutarha ja saniaisosasto ja trooppisten kasvien huone. Sitten söimme piknikin, sämpylää ja kasvispiirakkaa ja pullaa. Tarjosin taas Turkinpippureita ja Sisua. Ruuan jälkeen ajoimme shoppailemaan; nyt viimein löysin ostettavaa. Itselleni ostin t-paidan ja luusta kaiverretun maori-tyylisen kaulakorun. Sen jälkeen ajoimme One Tree Hillille, joka on yksi Aucklandin nukkuvista tulivuorista. Ensin tuuli ja satoi kaatamalla, sitten sade lakkasi mutta tuuli ei. Kukkula oli kyllä hieno paikka katsella kaupunkia, ja sieltä näkee sekä Tyynelle Valtamerelle että Tasmanianmerelle. Auckland on hassu kaupunki, jotenkin ei kovin kaupunkimainen vaikka ei se pieni ole. Ei juurikaan korkeita rakennuksia, sen sijaan se on laajalle levinnyt.

Maanantaiaamuna minä, Frances, Carolyn (Vickyn toinen tytär) ja hänen miehensä menimme luistelemaan. Tosiaan, koko talvena en käynyt luistelemassa enkä olisi odottanut tekeväni niin täällä, mutta porukka on vasta aloittanut luistelun ja käy nyt joka viikko, niin minä menin mukaan. Mielenkiintoista… en sentään ole unohtanut kaikkea luistelusta. Iltapäivällä sitten lähdettiin Vickyn ja Grahamin (miehensä) kanssa takaisinpäin, mutta nyt kirjakaupan kautta. Antikvariaatista ostin kokonaista neljä kirjaa (J.V. Jones, Melanie Rawn ja Cecilia Dart-Thornton x 2), eli nyt olen tyytyväinen. Matkalla pistäydyttiin vielä Markin ja Michellin luona, jotka ovat sen pojan vanhemmat jonka kanssa kävin lautailemassa. He olivat myös suurena apuna harjoittelupaikan saamiseni kanssa. Sain myös takaisin villasukkani jotka olin unohtanut lainaamani takin taskuun.

Farmilla karitsoita pukkaa lisää, ja tänään sain (jouduin?) ensimmäistä kertaa lammasta synnytyksessä. Se oli Davidin mukaan erittäin helppo tapaus, karitsan pää oli jo ulkona, etujalat vaan olivat väärässä paikassa, eli ei tarvinnut muuta kuin kaivaa jalka esiin ja tarttua kiinni… Sivuhuomautus: mulla on nyt 13 kirjaa huoneessani. Yksi on luettu, neljä kesken, loput vielä aloittamatta.

2006-08-08T11:04:00.000+03:00

Viikonloppuna pääsin lautailemaan. Menin yhden Whitfordien tuttavaperheen pojan Robertin ja tämän kahden serkun kanssa (Kaikki jotain parikymppisiä. Niiden ehdoton lempisana on ”sweet!”) Mt. Ruapehulle, viiden tunnin ajomatkan päähän. Se on Pohjoissaaren ainoa laskettelupaikka, tosin vuorella on kahdella puolella rinteitä. Me oltiin Whakapapan puolella. Se oli oikeastaan jonkin verran pienempi kuin olin odottanut, tosin ihan loogistahan se on, kun vuori ei ole niin korkea tai tarpeeksi lähellä napapiiriä, että lunta olisi kovin alhaalla. Ihan erilaista oli kyllä kuin Suomen rinteillä. Rinteitä ei juurikaan ajeta lujiksi tai lumeteta, vaan lumi on pehmeää. Lämpötila on harvoin päivällä alle nollan, mutta lumi ei ole ihan tavallista nuoskalunta, vaan rakeisempaa. Perjantaina oli hyvin vaihteleva sää, välillä oli kaunista, välillä tuli lunta ja välillä vettä. Silti rinteet olivat ihan hyvässä kunnossa. Kaaduin kyllä aika paljon kun en ole tottunut laskemaan sellaisissa kinoksissa, mutta ainakaan kaatuminen ei sattunut. Lautakin oli vähän isompi kuin omani (mutta sentään Burton), sekin saattoi vaikuttaa…

Perjantai-iltana mentiin katsomaan jokavuotista lauta/laskettelukisaa, kun kylään jonkin hotellin luo oli rakennettu ramppi ja reili ja tuotu vuorelta lunta. Ihan hauskaa oli seurailla temppuja. Välissä järjestäjät heittivät ilmaistavaraa. Vieressä seisonut Robert onnistui saamaan kiinni kaksi avainnauhaa, ja antoi toisen minulle, mutta sain sen myöhemmin vaihdettua lippikseen, joka on ihan siisti. Yö vietettiin poikien jonkun tuttavan luona. Kämpille tultiin jo puoli yhden maissa, mutta pojat nukkuivat myöhään ja niinpä meille ei jäänyt paljoa aikaa lautailla. Rinteet olivat nyt aika jäiset, ja päällä oli kevyempää lunta, mutta sain nyt oman kokoiseni laudan joten meni paremmin kuin edellisenä päivänä. Hintakaan ei muuten ollut mikään paha, samaa luokkaa kuin Suomessa. Sieltä olisi saanut vuokrata jopa vaatteita, mutta onneksi olin saanut niitä lainaksi. Niin lämmintä oli kyllä laskea, että molempina päivinä heitin ekan laskun jälkeen pipon ja hanskat pois.

Farmilla on viimein alkanut syntyä karitsoita, ja orpojakin on jo muutama ja niitä olen päässyt ruokkimaan. Ratsastamassa olen käynyt nyt muutaman kerran, ja George tuntuu ihan järkevältä hevoselta. Ei paljoa säiky ja kuuntelee melko hyvin istuntaakin. Kärsivällisyyttä ollaan harjoiteltu, eikä polle enää heittele päätäkään niin paljon.

Seuraavana viikonloppuna olisi sitten tarkoitus mennä Aucklandiin tapaamaan eräitä nettituttuja, muun muassa sitä samaa jonka luona vietin ensimmäisen yön. Tänään käytiin kaupungilla; sain lisää kirjastokirjoja ja ajokorttitoimistolla sanottiin että Suomen ajokorttia ei tarvitse kääntää englanniksi (kun ei siinä ole paljoa käännettävää), eli nyt voin laillisesti ajaa täällä. :)

2006-07-31T12:26:00.000+03:00

Pojat eivät aiheuttaneet ihmeempiä kommervenkkejä (huomenna he lähtevät kotiin), mitä nyt tappelevat aina kun ehtivät, ja pienempi herää joka yö kirkumaan (mutta minä en yleensä herää siihen)… Viikonloppuna tehtiin pieni reissu merenrannalle, itärannikolle missä Whitfordien ”kesämökki” (enemmänkin talo) on. Sinne oli vaan parin-kolmen tunnin ajomatka. Siellä on ihana ranta aivan talon vieressä; valkoista hiekkaa ja täynnä simpukoita. Ekana iltapäivänä mentiin vaan rannalle kävelemään ja tutkimaan. Simpukoita en viitsinyt juurikaan kerätä (kun niitä on jo liikaa kotona) mutta löysin sinisen meritähden, sen otin mukaan kuivamaan. Uimassakin kävin (pikaisesti); seuraavana päivänä sain kuulla että vesi on +12º. Illalla ei ollut mitään tekemistä, kun kyläkin on lauttamatkan päässä, niin kävin pimeällä kävelemässä rannalla. Oli jännää kuunnella kun nousuvesi jylysi sisään.

Lauantaina meidän piti mennä Whitfordien veneellä kalaan, mutta moottori ei suostunut käynnistymään. (Ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen kun niin kävi.) Saatiin lainaksi naapurien pienempi vene, sillä ei uskaltanut mennä kovin kauas, mutta kiva venereissu meillä silti oli. Aurinko paistoi niin, että pilviä oli tuskin missään. Harmi vaan, mutta delfiinejä eikä hylkeitä ei näkynyt sinä päivänä eikä seuraavana. Sen sijaan siellä oli paljon pieniä pingviinejä uimassa, ja aamulla nähtiin pihapuussa kolme harvinaista papukaijaa. Iltapäivällä kävin taas uimassa (kuulemma jos joku käy talvella uimassa, muut tietävät että se on ulkomaalainen). Illalla mentiin naapurien kanssa kylän kalastajakerhon palkintojenjakotilaisuuteen.

Sunnuntaina lähdettiin heti aamusta veneilemään naapurien isommalla veneellä. Meitä oli minä, David ja naapurista kaksi miestä ja kaksi poikaa (14- ja 17-vuotiaat). Ensin ajettiin jonkin matkan päähän kalastamaan. Saatiin ihan mukavasti kalaa, minäkin vedin ylös neljä syömäkokoista (tarakihi, yhtä lukuun ottamatta niitä vain saimme). Kalasteltuamme jonkin aikaa ajoimme toiseen paikkaan, jossa yksi miehistä ja pojista sukelsivat (välineiden kanssa) kampasimpukoita. David oli kaivanut minulle perheen vanhoja märkäpukuja esiin; yksi meni aika hyvin mun päälle ja uin sen kanssa. Vesi toisiaan tuntui silloin ihan lämpimältä. Naapuri suostutteli mut kokeilemaan yhtä simpukkaa raakana (niin kuin kaikki muut niitä vetivät) mutta ei se kovin hyvää ollut. Pian paluun jälkeen lähdimme ajamaan kotiin. David oli tullut mökille myöhemmin eri autolla, ja nyt David ajoi kotiin poikien kanssa ja minä sain ajaa toisen auton kotiin Lynnen kanssa. Pääsin siis ajamaan kunnon matkan ja kokeilemaan kääntymistäkin väärällä puolen tietä ajaen.

2006-07-24T13:16:00.000+03:00

Lauantaina käytiin vähän ajelulla, pikkukylässä jonka viereinen kukkula näkyy Whitfordien rannalta. Siellä oli jokin pienimuotoinen tapahtuma, ehkä myyjäisten kaltainen. Useimmat kauppiaat olivat lähdössä kun tulimme, mutta jotkut lapset esittivät maoriksi lauluja; sitä oli kiva katsella (paitsi Lynnen mielestä, on varmaan nähnyt niitä jo muutaman liikaa ;-) ). Ajettiin rantaan, joka on kuulemma yksi Uuden-Seelannin parhaista surffauspaikoista. Mahtavia aaltoja, monen metrin korkuisia, ja meri täynnä surffaajia.

Illalla mentiin Davidin veljen luo (asuvat naapurissa ja hoitavat toista puolta maatilasta); siellä oli toisetkin naapurit ja niiden ulkomaiset työharjoittelijat. Oli tyttö ja poika Saksasta ja yksi jätkä Ranskasta. Katsottiin rugbyottelu… hmm. En tajunnu siitä paljoa, oli se kiinnostavampaa kuin amerikkalainen jalkapallo, mutta enpä nyt muuta sanoisi. Uusi-Seelanti pelasi Etelä-Afrikkaa vastaan. Yritin kysellä vitsillä että mitä jos kannatankin vihreää joukkuetta kun minulla on kaveri Etelä-Afrikassa, ja minulle sanottiin että voin kyllä katsoa matsin ulkoa. Höh.

Sunnuntai meni sitten kokonaisuudessaan hevostellessa. Lynne ajoi minut Briarin luo, siis sen naisen joka lainaa mulle hevosen. Meitä lähti porukka ratsastamaan, Briar tyttöineen ja joitakin muita tuttuja. Polleni nimi oli George, se on siis se, joka tulee tänne keskiviikkona. Se on Briarin mukaan kuuliainen, ei lähde menemään tai ole ilkeä, mutta pikku metkuja sillä kyllä on. Alkumatkasta vähän ärsytti, kun Georgen mielestä sai itse päättää milloin ravataan edellä oleva kiinni, ja päätä heiluttamalla saa enemmän ohjaa (yksi tytöistä, 10-vuotias, sillä on enimmäkseen ratsastanut, ja se on keksinyt tuollaista). Mutta kyllä se siitä pikku hiljaa uskoi. Eikä se suinkaan mikään laiska ollut, laukkasi reippaasti muitten perään ja hyppäsikin nätisti pari pientä estettä joita koetin. (Tytöt hyppäsivät poneillaan kaiken mikä vähänkin näytti esteeltä.) Täyttyy sanoa, että kyllä oli ensin vähän totuttelemista isohevosen liikkeisiin; ravi sillä on erittäin mukava mutta laukassa pompin alussa. Mutta eiköhän se siitä… vaikka kyllä on vähän Tumia ikävä. :-( Maasto oli aivan mahtava, leveitä polkuja metsän läpi.

Briarilla on aivan ihana puutarha, josta poimimme kaikenlaista ruuan jälkeen. Vaikka mitä hedelmäpuita: kiivipensas (vai onko se puu?), tamarilloja (puutomaatteja? en löytänyt suomennosta) passionhedelmiä, greippejä, limejä, banaanipuu (siinä ei tosin ollut hedelmiä) ja jotakin jonka nimi oli lemonade - se oli sitruuna, joka on sen verran makea että sen voi suoraan syödä. Niistä tykkäsin! Ja sitten pihalta löytyi nokkosta. En yhtään tiennyt, että sitäkin kasvaa täällä. Poimin sitä jonkin verran, vaikka muut kyllä taisivat katsoa vähän kieroon. ;-) Tein sitten illalla nokkoslettuja, ja pistin Davidin ja Lynnen maistamaan. Ei ne ihan yhtä hyvin upponneet kuin pulla ja rahka, heh. Nyt David kertoo kaikille mitä joutui syömään eilen (”stinging bloody nettle!”) ja minä hekotan vieressä. Luulen että niiden suhteen ei tule tapahtumaan mitään ruokavallankumousta.

Tänään oli normaali työpäivä, mutta nyt illalla tulivat Davidin ja Lynnen kaksi lastenlasta (pojat, kolme ja neljä vuotta) asumaan viikoksi kun vanhemmat ovat lomalla. Kotiin tullessani pojat eivät olleet vielä ollut täällä kovinkaan kauan, mutta löysin jo yhden leikkipyssyn huoneestani ja laatikon auki. Pitänee siirrellä vähän tavaroita… Että mielenkiintoinen viikko luvassa.

2006-07-20T10:58:00.000+03:00

Kai tässä vois jotain taas kirjoitella… Normaalia työtä on vaan viime päivinä ollut, ei siis mitään ihmeellistä raportoitavaa. Lähinnä siistitään lampaiden takapuolia karitsoimista varten ja siirrellään elukoita laitumelta toiselle. Lampaiden kanssa tulee mieleen kaikki muistot Seijan tallilta lampaiden parissa. Kuinka niillä kaikilla oli nimet: Sanni, Lissu, Saranakoipi, Ulla-Pulla, Kultaleijona (iso ruskea pässi)… Huudeltiin niille kysymyksiä kuten ”Kuka ryösti pankin?” ”Kuka tappo kuninkaan?” (”Mää! Mää!”) Raaputeltiin niitä pitkät tovit ja juostiin kauraämpärin kanssa lampaat perässä laitumelle. Nämä lampaat lähinnä juoksevat karkuun, eikä mikään ihme. Suuressa porukassa ja laitumella kaiket päivät. Lehmät ovat toisinaan tuttavallisempia, paitsi ainakin ne yhdet, jotka olivat asuneet jossain pusikkolaitumelle ennen kuin tulivat tänne. Meidän piti Lynnen kanssa siirtää ne toiselle laitumelle (siltä yhdestä harvoista, jos ei ainoasta laidunpläntistä, jossa on myös metsää eikä pelkkää ruohoa), eikä ollut tietoa kuinka monta siellä oli. Luultiin että oltiin saatu kaikki, kun heti oli kahdeksan vastassa portilla. Mutta David kertoi myöhemmin että siellä pitäisi olla enemmän, ja Lynne löysikin piakkoin muutaman. Mentiin etsimään viimeistä kolmea, rämmittiin Lynnen ja koirien kanssa ees-taas pienessä metikössä, mutta ei löytynyt lehmiä! Se oli kyllä upea metsä, sademetsämäinen. :-) Siellä ne jossain piileskelevät edelleen, täytynee savustaa ne ulos jokin päivä.

Eilen ja tänään on satanut, oikein kaatamalla. Lehmät piti siirtää alalaitumelta pois, kun oli vaara että se tulvisi. Ja niin tulvikin (ympäri laidunta löytyi joen tuomaa puujämää), mutta aamulla vesi oli jo enimmäkseen laskenut. Kuulemma pahimmillaan tulva on jäänyt viideksi päiväksi, ja ollut niin korkea että aidat peittyivät.

Sunnuntaina pääsen viimein ratsastamaan hevosta joka sitten tulee tänne (en ole ihan varma minä päivänä). Toisaalta hyvä ettei se ollut täällä ihan alusta; nyt ei enää tunnu siltä että eksyisin heti kun lähden yksinään liikkeelle. Se on jonkun paikallisen ”villi”hevosrodun jälkeläinen. Mutta siitä enemmän kunhan näen sen. ;-) Eilen kuulin radiosta ensimmäisen kerran suomalaisen yhtyeen biisin. Se oli Bomfunk MCn Freestyler.

2006-07-13T13:48:00.000+03:00

Ei työpäivää tänään, vaan käytiin karjamarkkinoilla Davidin kanssa. Matkalla sinne käytiin ensin heittämässä toinen auto korjaamolle, ja arvaa kuka sai ajaa? Heh, olihan se pelkkää maalaistietä eikä tarvinnut kääntyä mihinkään, mutta oli se silti kokemus ajaa väärällä puolella tietä. Itse asiassa ei ollut ongelmaa muistaa pysyä vasemmalla puolella, mutta auto pyrki alkuun liikaakin vasempaan, koska oon tottunut tietenkin siihen, että suurin osa autosta on mun oikealla puolella. No, saa nähdä jos saan ajaa enemmänkin, ja josko joudun kaupunkiin, missä on risteyksiä.

Karjamarkkinat oli eriskummallinen paikka; pieniä aitauksia joista nyt vaan osassa oli eläimiä (pelkkiä nautoja tänään, eri päivät on erilaisia myyntejä varten) ja myynti oli huutokauppaa. Kyllä se huutokauppaaja aika kovaa papatti. David ei ostanut mitään tänään; hinnat olivat kovassa nousussa.

Kaupungilla pistäydyttiin matkatoimistossa; Davidin mielestä mun kannattaa tehdä pikku reissu Eteläsaaren ympäri. Ja totta se varmasti on, mitä sitä nyt tulla tänne asti eikä edes nähdä kunnolla nähtävyyksiä? Lautailemaan kuulemma pääsen kyllä ilman muuta, heti kun tuttavaperhe lähtee laskettelemaan. Se saattaa olla jo tänä viikonloppuna. :D

Ruokakaupasta löysin rahkaa ja teinkin illalla marjarahkaa, se oli suuri menestys.

2006-07-11T13:41:00.000+03:00

No, nyt päästiin ilmeisesti asiaan, eli oli työpäivä. Sitä ennen tosin pääsin kuin pääsinkin lentokoneeseen. Se oli huisin hauskaa! Kone veti jyrkästi ylös ja teki tiukan käännöksen ihan jännitysmomentin vuoksi ja se oli kyllä aivan loistavaa. Sain joitakin hyviä kuviakin ilmasta.

Työpuolella siistittiin lampaiden takapuolia karitsoimista varten. Minäkin sain (jouduin?) koittamaan keritsemistä. En edes leikannut lammasta! Sen lisäksi piikitin muutaman lampaan jolla oli jaloissa mätää. Ei se kovin vaikeeta ollut. Tehtiin parisataa lammasta tänään, ei ole kuin noin kolme ja puolituhatta jäljellä (tää ei siis ole mikään vitsi). Paljon muuta ihmeellistä ei tänään tapahtunut, paitsi pieni muistutus siitä miksi mönkijän kanssa ei tosiaan kannata mennä sivuttain jyrkästä paikasta.

Olen lisännyt Webshotsiin kuva-albumin Uuden-Seelannin matkakuvista. Paljoa siellä ei vielä ole, mutta lisäilen varmaan sinne lähiaikoina. Ja koitan laittaa linkin tuohon oikealle; nyt toistaiseksi se on tässä.

2006-07-10T13:42:00.000+03:00

Tänään käytiin Lynnen kanssa kaupungilla. (Tunti siihen matkaan tosiaan menee.) Ostin itelleni uusia alusvaatteita ja sitten kierreltiin kaupoissa. Tuakau-kylän keskusta muistuttaa ehkä enemmän Teksasin takamaan kylää kuin suomalaista kyläkeskusta. Vaatekaupoissa en nyt nähnyt mitään kiinnostavaa (paitsi yhden törkeän kalliin paidan) mutta matkatavarakaupassa oli koru jonka saatan myöhemmin ostaa. Jotain kamaa jossa on kiivilintu on kyllä saatava! Lounaan jälkeen päästiin asiaan, menin meinaa kirjastoon ja sain kortinkin (seitsemäs kirjastokortti!). Paljon mielenkiintoisen näköisiä kirjoja siellä oli; nyt lainasin Sarah Watersin uusimman, Night Watch, ja silmiini yllättäen osuneen kirjan – vinokinossa leffana pyörineen A Home at the End of the World:n. Ruokakaupasta löytyi tällä kertaa kardemummaa ja jotain Realin tapaista ruisleipää (international –puolelta, saksalaista leipää. En maistanut vielä.). Illalla leivoinkin pullaa, tuntuivat pitävän.

Huomenna tulee ruiskuttaja, ilmeisesti pääsen mukaan lentokoneeseen. =) Ja säästä en oikeen ole muistanu kommentoida… Aurinkoista/poutapilvistä on enimmäkseen ollut, yöllä on tullut kuuroja, mutta päivällä ei juurikaan. Lämpötila siinä 10-15 astetta, välillä vähän lämpimämpääkin, tai olisi ilman tuulta. Sisällä vaan on välillä viileetä. ;-)

Ja nyt kuva minusta mönkijän päällä. Tuollaisilla me siis kaikki ajellaan, tuo on mun vehje.

2006-07-09T13:56:00.000+03:00

Ei vieläkään ihan kunnon työpäivää, mutta tutustumista edelleen. Aamupäivällä punnittiin vähän nuoria lehmiä (simmental-friisiläisristeytyksiä), jotka olivat tulleet tilalle muutama viikko sitten. Sen jälkeen kiertelin mönkijällä Davidin kanssa tiloja, nyt käytiin eri osassa kuin edellisenä päivänä. Aikamoisia mäkiä niillä pääsee ylös alas, on kuin kunnon vuoristorata. Käytiin vielä ensin katsomassa rantaa kukkulan päällä, sen jälkeen ajettiin alas hiekalle. Se on mustaa hiekkaa, painavaa koska siinä on seassa rautamalmia. Ajettiin täyttä vauhtia pitkin rantaa, oli kyllä aivan upeaa. Viittäkymppiä mentiin parhaimmillaan. Ja hevosella siellä on kuulemma mahtava käydä laukkaamassa. =) Ainoa harmi oli että nyt ei oikein pysähdytty, olisi tehnyt mieli kerätä simpukoita. (Ei sillä etteikö mulla olis jo niitä kotona, mutta… öö.) No, eiköhän sille vielä aikaa löydy. Aallokko oli nyt aivan liian kovaa että olisi voinut ajatella uimista, mutta tyyninä päivinä siellä voi hyvin uida. Kun lähdettiin rannasta, David näytti vielä valaanpoikasen luurangon. Valas oli ajautunut rantaan, oli vieläpä jotain harvinaista sorttia.

Vähän kotieläinpuolesta… Koko tila, itse asiassa koko lähiseutu on jaettu laidunlohkoihin, ja laidunkierrosta ollaan tarkkoja. Lampaat saavat jyrkemmät lohkot ja lehmät helpommat. Kulku tapahtuu lähinnä mönkijöillä, traktorilla ei tässä maastossa paljoa tekisi. Koirat kyllä tekevät suurimman osan työstä, kun eläimiä siirretään, eikä niitä ilman kuulemma tulisi toimeen. Ensin yllätyin kun kuulin, että lannoitteet levitetään lentokoneella (johon muuten ehkä pääsen kyytiin) mutta törkeän jyrkät mäet nähtyäni ihmettelen, millä muulla ne sinne saisi. Toinen yllätys oli se, että tilan lampaiden perimässä on mukana suomenlammasta. Niiden kautta kun tulee esim. enemmän karitsoita.

2006-07-08T14:22:00.000+03:00

Tapasin siis Lynnen ja mentiin ensin ostamaan mulle sadevaatteet ja kumisaappaat ja käytiin ruokaostoksilla. Ensimmäinen pysähdys oli hedelmä/vihanneskaupassa ja sitten supermarketissa. Valikoima oli jonkin verran parempi kuin suomalaisissa kaupoissa, lukuun ottamatta leipä- ja mausteosastoa. (Jotain löysin joka oli nimellä ”light rye bread” – vaalea ruisleipä - mutta ei se ollut ruispaahtoa kummempaa.) Sitten ajettiin pitkän matkaa (varmaan lähemmäs tunnin verran) pitkin mäkistä tietä Whitfordien talolle. Silloin oli jo pimeää, joten en nähnyt ulkoa paljon. Talo oli sentään jonkin verran lämpimämpi kuin Victorian ja muutenkin mukavan oloinen. Oman huoneenkin sain, ei mikään suuren suuri mutta mihinkä isompaa tarvitsisinkaan? Toinen outous uusseelantilaisissa taloissa, huoneessa jossa on vessa ei ikinä ole muuta, joten käsien pesua varten saa kävellä johonkin muualle suihkuhuoneeseen, jossa lavuaari on. Plussapuolella, kaikissa taloissa on ollut vettä säästävät vessanpöntöt.

Tällä kertaa menin nukkumaan ”vasta” kahdeksalta, olin muutenkin tullut väsyneeksi jo vähän myöhemmin kuin edellisenä päivänä. Aamupalan (kaurapuuroa) jälkeen sain ajaa kivaa pientä mönkijää; menin Davidin kanssa ajamaan vähän tiluksia ympäri, siirrettiin vähän lehmiä laitumelta toiselle. Upeaa mäkistä maisemaa tosiaan, pitänee ottaa kuvia pian…

Päiväruuan jälkeen pääsin ratsastamaan, menin Lynnen siskojen ja parin tytön kanssa ympäri laitumia. Tosi varmajalkaisia nämäkin hepat saavat olla, polut olivat aika mutaisia! Ei me kovaa menty, vähän ravailin muita kiinni, kun sain ratsuksi ison issikan kokoisen arabi-welsh cob –risteytysponin Mingon, ja muilla oli hevoset. Yksi laukkapätkä kyllä mentiin jyrkkää mäkeä ylös. Mukava heppa se oli, ei mikään laiska ja ihan kuuliainen, tosin alamäkipätkissä se välillä yritti pukittaa. (Pikkupukkeja vaan . ;-) )

Pienten järkkäilyjen jälkeen sain netin kuntoon, modeemiyhteys mutta ei nyt ehkä mikään kuolettavan hidas. Kännykän kanssa ei ole yhtä helppoa, saa ajaa jonkin matkaa autolla ennen kuin se löytää kenttää. Eli voi olla turha soittaa, kannattaa mieluummin tekstata niin saan viestit kyllä luettua kun pääsen kantoalueelle. (Jostain syystä en saanut kuunneltua äänipostia.)

Täällä on kaksi kissaa, iso rontti ja toinen pikkiriikkinen, molemmat oransseja. Isompi, Tucker, oli heti kaveri, sitä ei tosin jaksa kauaa kantaa. Pienemmänkin sain kesytettyä (se on kuulemma yleensä arka vieraiden kanssa) äsken kun katsottiin Lynnen kanssa eka Harry Potter –leffa.

Ai niin, ja alusvaate/sukkakassin onnistuin unohtamaan Suomeen, eli niitä saa kohtapuoleen mennä ostamaan uusia. On mulla sentään kahdet kaikkia…

Yhden kuvan nyt laitan, se on merenrannalta johon ajettiin tokana päivänä Victorian ja Grahamin kanssa.

2006-07-07T02:27:00.000+03:00

Vihdoin perillä! Nettituttuni Victoria haki mut lentokentältä, ja nyt olen ihanassa pienessä uusseelantilaisessa talossa ja ihastelen pihan kasveja – sisältä, koska ulkona sataa ja tulee.

Bangkokissa ei tapahtunut mitään ihmeellistä, kone otti ajan kiinni välilaskussa. Oli yö kun lennettiin, mutta oli sitäkin kivempi tarkkailla Australian valoja. Seisoin paljon ikkunassa ja katselin kallellaan olevaa puolikuuta ja outoa tähtitaivasta, ja siellä täällä näkyviä valoja. Lennettiin aivan Alice Springsin yltä, se oli mahtava nähdä. En kyllä saanut nukuttua, torkuin kaksi tunnin pätkää mutta ei sen enempää.

Olin jo Bangkokissa katsellut että on tutun näköinen poika, ja Sydneyssä sitten totesin että kyllähän se on tuttu Ovista. Kyllä maailma on pieni… Mentiin sitten kolmistaan Aucklandiin. Turhaan huolehdin koneessa että mitäköhän lentokentällä sanotaan karkeistani, kun kaikesta ruuasta ollaan kuulemma niin tarkkoja. Eivät ne siitä välittäneetkään. Antti ja minä löydettiin laukkumme hyvin, mutta Markus me jouduttiin jättämään odottamaan, kun molemmilla oli kiire.

Victoria pupukorvineen löytyi helposti miehensä kanssa odottamassa. Ajettiin suoraan niiden kotiin. Joka puolella näkyi lehmiä ja hevosia, ja lopulta vähän lampaitakin. Ja outoja puita, joitakin palmun näköisiäkin. Vickin talo on ihana pikku tapaus puutarhoineen. Ainoa kunnon järkytys oli se, että talo on ilmeisesti tarkoitettu vain pitämään sade ja tuuli poissa – sisällä oli aivan yhtä viileää kuin ulkonakin, eli ilmeisesti kymmenisen astetta. No, kuvittelin nukkuvani terassilla… syksyllä. Muita kulttuuriŝhokkeja ei tähän asti ole ilmennyt. Maito maistuu suurin piirtein ykkösmaidolta ja on jopa tölkeissä niin kuin suomalainenkin. ;-)

Nyt pitäis varmaan alkaa leikkimään paparazzia, kuvia olen ottanut aivan liian vähän.
Tänään tapaan farmiperheeni. Sää on jo vähän parempi kuin eilen, jolloin aloin kirjoittamaan tätä.

2006-07-06T06:52:00.000+03:00

(Tää ei oo nyt ajan tasalla, koska oon väsynyt enkä jaksa kirjottaa just nyt. Pistän lisää varmaan huomenna. Olen kuitenkin (matkatavaroineni) perillä ja ihastelen nettituttuni taloa ja puutarhaa.)

Lentokoneessa jossain Nepalin yllä, kello kymmentä vaille kymmenen Suomen aikaa.

Lähdettiin puoli kolmen maissa kotoa ja tavattiin Bulgariasta juuri palannut Anni kentällä. Jonottamaan ei joutunut juuri ollenkaan. Poukkoilin vähän kaupoissa ja ostin vielä sittenkin Turkinpippureita. Jos kukaan vieras ei halua niitä, syön ne itse. >) Koneessa sattui hyvä tuuri, törmäsin ihmisiin jotka jatkoivat samaan suuntaan kuin minä. Sai hyvää matkaseuraa eikä tarvinnut miettiä yksin suunnistamista Heathrown lentokentällä. Yllättävän helppoa siellä oli kuitenkin löytää tiensä, hyvin jäi meillä aikaa istuskella futismatsia kattoen ja vähän kauppoja katsellen. Ikävä kyllä sieltä ei löytynyt Sarah Watersin uusinta kirjaa, niin en ostanut sitten mitään.

Kone lähti Bangkokia kohti noin tunnin myöhässä, oli ruuhkaa kentällä. Toivottavasti ei tule ongelmia Sydneyssä vaihdon kanssa… Kauan ollaan jo lennetty, lähinnä olen vain syönyt, katsonut osan Ice Age II:sta ja V niin kuin verikoston loppupuoliskon (näin sen jo leffateatterissa) ja yrittänyt nukkua. Ei siitä kyllä paljon mitään tullut, mutta nyt on kuitenkin virkistynyt olo. Ikkunapaikkaa kun en saanut, vaan jumbojetin keskiriviltä, kävin äsken tiirailemassa koneen perässä olevasta ikkunasta alas maisemia. Sääli kun ei lennetty lähempänä vuoria.

2006-06-26T15:12:00.000+03:00

Tänään ajattelin alkaa ajattelemaan pakkaamista. Tietty on aivan liian aikaista pistää tavaroita matkalaukkuun, mutta listaa aloin tehdä. Itellä ei juuri ole tullut listoja tehtyä, kun en ole käynyt paljon missään, mutta pyysin Annilta ja äidiltä. Listan teon lomassa sain inspiraation penkoa kaapista vanhoja tavaroita; luin mm. matkapäiväkirjan reissulta kun lähdimme Amerikasta. Muuten vaan löysäilen tänään, kun nyt on mahdollisesti ainoa päivä kun näen siskoani ennen matkaa. Se kun lähtee huomenna Bulgariaan ja palaa sinä päivänä kun lähden (saatan ehkä nähdä sen lentokentällä).

On mulla kyllä vähän tekemistä varattu tälle viikolle, ettei aivan tylsäks menis (tai jäis liikaa aikaa panikoimiseen). Töitä on keskiviikkona ja torstaina, mutta se nyt ei haittaa kun oisin menny muutenki tallille Tumia kattomaan. Ja Hesassa on meneillään Pride-viikko, ja olen menossa joihinkin tapahtumiin (ainakin opiskelijatapaamiseen, naistenbileisiin ja paraatiin). Sen jälkeen lähtö onki sit järkyttävän lähellä. Loppuajan käytän varmaan vaihtoehtoisesti paikasta toiseen juoksemiseen, matkan ajattelemisen välttämiseen ja löhöilyyn. Ja listojen ruksailuun.

2006-06-09T23:54:00.000+03:00

Tämä olis varmaan pitänyt tehdä jo vähän aikasemmin... (eli ennen ku jokunen ihminen mesellä kysyy että "mikä toi matka oikeen on?")
No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. (Ja pidemmän kaavan kautta. :P)

Eli, meen tekemään työharjottelua Uuteen-Seelantiin, välillä 4. heinäkuuta ja 1. marraskuuta. Kaikki lähti siitä... Ensin mietin, että en todellakaan halua tehdä harjottelua ulkomailla, siitä on liikaa vaivaa, mitä teen hevoselle... yms. Mutta sitten kun Anni (sisko) haki yliopistoon ja sano että jos ei se pääse, lähtee kiertämään Amerikkaa, koska jos ei se nyt lähe, niin millon sitten; tajusin, että jos en nyt lähe, niin millon sitten. Halusin lähtee mahdollisimman kauas, jonnekin, mihin ei muuten ehkä tulis lähdettyä. Uuden-Seelannin ja Australian välillä mietin, mutta eräiden leffojen kuvauspaikan takia kallistuin edellisen puolelle.

Ei kun paikan hakuun! (No, vähän siinä ehkä laiskotellessa kesti...) Olisin saanut itse asiassa toisenkin paikan Uudesta-Seelannista, mutta nettituttu protestoi, että se on niin kaukana heistä ja lupasi etsiä mulle paikan, ja niin se tekikin. :D Tilalla on siis kolmisentuhatta lammasta, muutama sata lehmää ja kotielämistä ainakin kissa. Heppoja sillä tilalla ei ole, mutta ovat ystävällisesti luvanneet pyytää mulle naapurista hevosen lainaksi (!). Jos nyt enää osaan isoilla hevosilla ratsastaa... saa nähä nouseeko laukka. Mitäs muuta. Siellä on talvi, saattaa sataa lunta mutta ei välttämättä. Kevättäkin varmaan ehdin nähdä. Jota tapauksessa karitsoimisaika siellä on.

Ai niin, Tumi jää Mintzun tallille tuntikäyttöön. Käykää joku halaamassa. :)

2006-05-27T22:25:00.000+03:00

Jaaha... joko ois aika ryhtyä panikoimaan? Ehkä ei.
Uusia vaatteita - on. (ainakin jonkin verran)
Matkavakuutus - on.
Matkalaukku - ei vieläkään. Mietin ostoa perjantaina, mutta änkeminen Kauppatorille 80 000 ihmisen sekaan matkalaukun kanssa ei ehkä ois ollu maailman viisain idea.
Ja läppäri pitää tietty viimeistellä matkakuntoon. Kirjoja on jo ladattu koneeseen (! :D), mutta musiikki puuttuu vielä tyystin.

Kotiin jäävistä asioista ei huoleta hirveästi muuta kuin kasvit, jospa ees puolet kuudestatoista huonekasvista ois hengissä kun palaan, hyvin vois laskea käyneen. (Sori iskä ja sisko, en oo varma luotanko teidän kasvinhoitokykyyn. Ei edes puhuta äidistä.) Heppa on menny onneks kevään myötä järkevämpään suuntaan, joten se varmasti pärjäilee. Eri asia tietty miten mä kestän ilman Tumi-kultaa. Kerran joululomalla olin poissa kaks viikkoa, mutta neljä kuukautta ilman heppulia...! :( No, toivottavasti sillä ei oo ikävä. (Tai, ehkä kukaan ei huomaa jos otan sen käsimatkatavaroihin, se voi pitää päätä ulkona kassista, sanon että se on mun koira.)

Muista panikoitavista... Miten hemskutissa mä löydän tieni Heathrown kokosella kentällä oikeelle portille, ja ei Sydneyn kenttäkään varmaan ihan mitään Helsinki-Vantaan kokoluokkaa ole, ja siellä on vaan vähän päälle tunti aikaa vaihtaa. No, ehkä viimestään siinä vaiheessa kun mä istun maassa kiljuen ja taon nyrkeillä lattiaa, joku auttaa mut oikeeseen paikkaan. :D

Vielä neljä viikkoa töitä. Pöh.

2006-05-14T22:25:00.000+03:00

Aika lähestyy... lähden siis heinäkuun neljäntenä Lontoon ja Sydneyn kautta Aucklandiin Uuteen-Seelantiin lampaiden, mäkisten maisemien, talven ja lampaiden pariin. Lentoliput jo hankittu ei-aivan-törkeän-mutta-tarpeeksi kalliilla, mutta monta asiaa vielä tekemättä, mm. matkalaukku pitäisi ostaa. Ja ehkä uusia vaatteita.

Tällä hetkellä en vielä laske päiviä lähtöön, töiden loppumiseen ehkä kyllä. :P Onneks töistä pääsee juhannukselta, ja jää vielä viikko (Pride-viikko! :D) aikaa muihin hommiin. Jestas, lähtö liian kaukana ja liian lähellä.