Vihdoin perillä! Nettituttuni Victoria haki mut lentokentältä, ja nyt olen ihanassa pienessä uusseelantilaisessa talossa ja ihastelen pihan kasveja – sisältä, koska ulkona sataa ja tulee.

Bangkokissa ei tapahtunut mitään ihmeellistä, kone otti ajan kiinni välilaskussa. Oli yö kun lennettiin, mutta oli sitäkin kivempi tarkkailla Australian valoja. Seisoin paljon ikkunassa ja katselin kallellaan olevaa puolikuuta ja outoa tähtitaivasta, ja siellä täällä näkyviä valoja. Lennettiin aivan Alice Springsin yltä, se oli mahtava nähdä. En kyllä saanut nukuttua, torkuin kaksi tunnin pätkää mutta ei sen enempää.

Olin jo Bangkokissa katsellut että on tutun näköinen poika, ja Sydneyssä sitten totesin että kyllähän se on tuttu Ovista. Kyllä maailma on pieni… Mentiin sitten kolmistaan Aucklandiin. Turhaan huolehdin koneessa että mitäköhän lentokentällä sanotaan karkeistani, kun kaikesta ruuasta ollaan kuulemma niin tarkkoja. Eivät ne siitä välittäneetkään. Antti ja minä löydettiin laukkumme hyvin, mutta Markus me jouduttiin jättämään odottamaan, kun molemmilla oli kiire.

Victoria pupukorvineen löytyi helposti miehensä kanssa odottamassa. Ajettiin suoraan niiden kotiin. Joka puolella näkyi lehmiä ja hevosia, ja lopulta vähän lampaitakin. Ja outoja puita, joitakin palmun näköisiäkin. Vickin talo on ihana pikku tapaus puutarhoineen. Ainoa kunnon järkytys oli se, että talo on ilmeisesti tarkoitettu vain pitämään sade ja tuuli poissa – sisällä oli aivan yhtä viileää kuin ulkonakin, eli ilmeisesti kymmenisen astetta. No, kuvittelin nukkuvani terassilla… syksyllä. Muita kulttuuriŝhokkeja ei tähän asti ole ilmennyt. Maito maistuu suurin piirtein ykkösmaidolta ja on jopa tölkeissä niin kuin suomalainenkin. ;-)

Nyt pitäis varmaan alkaa leikkimään paparazzia, kuvia olen ottanut aivan liian vähän.
Tänään tapaan farmiperheeni. Sää on jo vähän parempi kuin eilen, jolloin aloin kirjoittamaan tätä.