Beislan blogi

Ison-Britannian matka, 2. - 11.7.

perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Lennot menivät hyvin, tällä kertaa minulta kysyttiin Helsinki-Vantaalla haluanko ikkuna- vai käytäväpaikan ja niinpä sain ikkunapaikat koko matkalle, jee. Lontoo – Hong Kong –välillä oli vielä tyhjä paikka minun ja käytäväpaikalla istuvan välissä. Ei enää viimeisellä pätkällä, oli parin paikan verran pienempi kone.

Kone oli perillä ajallaan ja löysin laukkunikin nopeasti, ja siitä ulos kentältä. Odottamassa olivat Lynne, Toni ja Tonin pojat. Ihana ilma, 18 astetta lämmintä ja puolipilvistä, mutta iltapäivällä oli jo 28 ja enää muutama poutapilvi. Välillä väsytti ja välillä ei, mutta en viitsinyt ottaa päiväunia. Oli vaan niin kivaa nähdä taas kaikki paikat. Kesätunnelma muistutti Suomesta, tosin joulukoristeet olivat ihan luonnottomia. Suihkun jälkeen katsastimme ensin Lynnen kanssa viime kerralla istuttamamme puut, sitten lähdimme kaupungille; minun piti ostaa uusi Sim-kortti koska vanha oli mennyt umpeen. Pääsin myös käymään kirjastossa ja kävimme ruokakaupassa, sitten vielä Tonin luona. Kyllä pojat olivat kasvaneet! Annoin tuliaiset.

Sieltä ajettiin sitten farmille, perillä oltiin puoli kuuden aikaan. Jo oli mukavaa olla takaisin. Tuntui siltä kuin en olisi ollutkaan poissa. Kissatkin muistivat minut ja ruokapöydässä tuttu meno. Tarjolla oli rapua mitä en muista ennen syöneeni (voi olla, mutta en vaan muista). David: ”Syö! Syö!” ja Lynne: ”Ei sun tartte syödä jos et halua.” Totta kai söin, ja ihan hyvää oli. Tuliaiset otettiin hyvin vastaan, tykkäsivät paljon lakkalikööristä ja valokuvakirjasta.

Huomenna matka kohti Cooks Beachiä ja kesämökkiä!