Beislan blogi

Ison-Britannian matka, 2. - 11.7.

keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007

Saavuin eilen Lontooseen, lento sujui hyvin, sain jopa ikkunapaikan. Stanstedissa oli meneillään jokin turvallisuusongelmatilanne kun saavuin (meille ei kerrottu juuri mitään, mutta ilmeisesti ulkoa jonkun matkatavaroista oli löytynyt jotain epäilyttävää). Mutta ei siellä mitään vaarallista näkynyt, ruuhkaa vaan oli jonkin verran. Nettituttu Sarah miehineen haki minut lentokentältä ja ajoimme ruokakaupan kautta heidän kotiinsa. Pieni iltapala ja pienet maistiaset Salmaria ja apteekin salmiakkia ja sitten nukkumaan.

Tänään oli sitten vuorossa Lontoossa kiertelyä (joka jatkuu vielä). Ajoimme bussilla ja metrolla (hyvä että Sarah oli mukana oppaana) keskustaan ja menimme ensiksi Tower of Londoniin. Siellä asuivat ennen kuninkaalliset, nyt siellä on museo-osastossa paljon vanhoja aseita ja haarniskoita ja sensellaista, sekä toisessa osiossa kruunujalokivia, hienoja nähdä! Pistäydyimme sen jälkeen pubissa, en ostanut kaljaa mutta maistoin kyllä. Vähän erilaista kuin suomalainen, sanoisin että parempaa mutta ei nyt varsinaisesti hyvää. Sää oli koko päivän tyypillisen on ja off-sadetta ja aurinkoa; yksi kunnon sadekuuro oli mutta pääsimme melko pian katoksen alle shoppailemaan Covent Gardenissa. Vietimme jonkin aikaa pikkukauppoja kierrellen, mutta en ostanut vielä mitään. Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä Trafalgar Squrellä ja katsomassa Big Beniä ja Westmister Abbey:ä, ja samalla sain vilkaista London Eye:ta johon menemme torstaina. Illalla syötiin kiinalaista ja maisteltiin alkoholeja. Kerran olen jo syönyt fish and chipsiä.