Julkaisen nyt Eteläsaaren reissun matkapäivikseni sen mukaan kun saan sen kirjoitettua koneelle, alusta alkaen.

30.9. Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan ensin Lake Tekapolle. Matkalla pysähdyimme lounaalla kylässä jossa on maailman suurin kudottu villapaita. En saanut siitä kuvaa omalla kameralla koska olin jättänyt kamerani väärään laukkuun (kaivoin sen esiin Tekapolla). Järvien vedet olivat jäätiköiden takia uskomattoman sini-turkooseja. Yövyimme Lake Ohaulla, kauniilla järvellä keskellä ei-mitään. Rento ilta, juttelua ja pingistä.

1.10. Pisin bussimatka tänään; määränpäänä Milford Sound. Aamupäivällä näimme vuoria ja uskomattoman paljon lampaita (kyllä, jopa lammasfarmilla oleilun jälkeen sanon niin). Ensin pysähdyimme pienessä hedelmäkaupassa, ostin mm. kuivattuja kivihedelmiä. Lounastauolla taas ostin joitain matkamuistoja sekä pelikortit. Iltapäivän bussimatka oli mahtava, Fiordlandin kansallispuiston läpi. Nyt pääsimme ihan vuorien viereen. Matkalla ajoimme sen silla ohi, josta suuri osta meistä tekee huomenna benjihypyn. Ajoimme myös 1.2 km pitkän tunnelin läpi Mission Impossible –teeman soidessa, heh. Tämän yön vietimme risteilyveneellä joka kulki Milfod Soundin läpi. Siellä sataa vuodessa n. 6 – 7 metriä vettä, joten olimme hyvin onnekkaita että oli vain pilvistä eikä sateista. Ankkuroimme myöhään iltapäivällä joksikin aikaa ja ohjelmassa oli kajakkeja ja veneilyä. Minä menin melomaan, ihan hauka se oli mutta olisi pitänyt laittaa shortsit jalkaan; kastuin vähän. En sitten mennytkään uimaan… liian kylmää (veden lisäksi ilma). Illalla pelasimme korttia ja Alfapetiä.

2.10. Ajoimme aamulla jonkin aikaa ympäriinsä kaunista vuonoa. Näkyi pingviinejä! Kuljimme lähes yhden vesiputouksen alta, sen korkeus oli kolme kertaa Niagaran putoukset. Kastuminen kannatti! Iltapäivän pysähdys Arrowtownissa, jonka lähellä oli kultaryntäys, ja kultaa kaivetaan edelleen. Arrow Riverin varrella (tosin ei ihan siinä kohdassa josta sain kuvia) kuvattiin TSH:n Bruinenin kahlaamo. Ja sitten… kohti benjihyppyä. Vetäjän kuuluttaessa bussissa luulen että ennen hyppyä hurrasivat lähinnä ne jotka eivät aikoneet hypätä ja benjin jälkeen hypänneistä lähti suurin ääni. Hypystä… ilmankin sitä miestä vieressä laskemassa olisin kyllä hypännyt, mutta prepannut itseäni vähän kauemmin. Nyt ei jäänyt aikaa ajatella, vaan kuului 5, 4, 3, 2, 1, ja hyppäsin. Oli se aika mahtavaa; se ei nykäissyt yhtään vaan oli hyvin liukuva liike. Pahin kohta oli pomppauksen yläkohdassa, kun käännyin ylös-alas –asennosta poikittain. Menisin uudestaan.

Benjistä siistiytymisen ja ryhmäkuvan kautta halukkaat suuntasivat gondolihissillä vuoren rinnettä ylös ravingolaan pimenevän Queenstownin yläpuolelle. Siellä saimme mahtavan buffetti-illallisen. Söin arviolta kaksi kertaa niin paljon jälkiruokaa kuin muuta ruokaa. Lopulta ilta päättyi paikalliseen baariin jossa oli meneillään karaokeilta. Lauloin viiden muun ryhmäläisen kanssa Bon Jovin Living on a Prayer.