Beislan blogi

Ison-Britannian matka, 2. - 11.7.

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Palattiin juuri viikonloppureissulta Rotoruasta, mutta sitä ennen vähän edellisviikonlopusta. Mentiin Tonin ja lastensa kanssa koulun lemmikkipäiville (vaikka hänen lapsensa olivat vielä liian nuoria että heillä olisi ollut siellä omat lemmikit) eikä nyt ole kyse mistään kissoista tai koirista: suurella osalla koululaisista on oma karitsa, kili, vasikka tai tipu. Ensimmäisten kanssa lapset kilpailevat eri lajeissa, kuten eläimen kutsuminen ja taluttaminen. Hassua nähdä koulun piha täynnä maatilan eläimiä. =)

Rotoruaan lähdimme torstaina. Matkalla pysähdyimme Matamatassa, jossa Hobittila kuvattiin, ja minä tietysti menin sinne kiertoajelun mukana. Oli kyllä rahan arvoista; vaikka hobittikolot eivät ole enää filmikunnossa, Hobittila on ainoa paikka jossa on säilytetty jotain elokuvan lavasteista. Rotorua on kuuluisa kuumista lähteistä, mutalammikoista ja geysireistä, ja sen huomasi pian hajusta kun ajoimme kaupunkiin: hirveä rikin lemu, mutta ilmeisesti siihen tottuu… Onneksi se ei haissut sen järven rannalla, jossa yövyimme. Lake Okataina, sen rannalla ei ole muita rakennelmia kuin se hotelli. Järveen on istutettu kirjolohia, joita lähdimme illalla narraamaan. David on kalamiehiä ja hänellä on kaikki kunnon vehkeet… Sainkin kiinni pari kalaa, ensimmäinen oli surkimus ja sen heitimme takaisin, mutta toinen oli vähän päälle kaksi kiloa ja se tappelikin kunnolla.

Perjantaina ohjelmassa turistijuttuja. Ensiksi menimme Rainbow Springs –luontopuistoon, jossa nähtävänä oli mm. uusseelantilaisia kasveja, joitakin lintuja ja matelijoita (kuten tuataroja) ja kiivilintuja. Vierasperäisten tuhoeläinten takia kiivien on erittäin vaikea lisääntyä luonnossa, koska poikaset ovat niin avuttomia. Rainbow Springsiin kerätään luonnosta munia, haudutetaan ne, kasvatetaan poikasia jonkin aikaa (luonnossakaan vanhemmat eivät ruoki niitä) ja päästetään sitten takaisin luontoon. Tätä kaikkea pääsimme näkemään, kohokohtana samana yönä syntynyt poikanen. Siinä se rääpäle makasi täysissä höyhenissä mutta ihan avuttomana. Se oli siitä erikoinen yksilö, että sillä oli valkoinen jalka. Näimme myös pari vanhempaa kiiviä. Lounaan jälkeen menimme Te Puiaan, jossa on kuumia lähteitä ja mahdollisuus nähdä maorien tanssi- ja lauluesitys. Juuri ennen kuin ostimme sisäänpääsyliput, siellä oli ilmeisesti jokin pienimuotoinen palohälytys (mitään ei sattunut) ja ehkä siitä syystä kun Lynne meni ostamaan liput lipunmyyjä hyväntahdonpuuskassa päästi minut sisään lapsena (15v) ja antoi meille kaikille ilmaiset tanssiesitysliput. Perjantai-iltana Whitfordien tuttavapariskunta, Chris ja Susan, saapuivat Lake Okatainaan. Söimme paikan ravintolassa erinomaisen illallisen.

Seuraavana aamuna David ja Chris lähtivät kalaan ja heittivät samalla minut ja Susanin järven toiseen päähän, jotta voisimme palata kävelypolkua pitkin takaisin. Piipahdimme ensin viereisen järven, Lake Taraweran rannalla. Vain muutaman minuutti siitä kun lähdimme kävelemään näin jonkin vilahtavan polun poikki, ja Susan huomasi vallabin pusikossa. Se pysyi melko lähellä meitä ja sain joitakin (sumeita) kuvia siitä. Kävelyreissu oli todella hieno, kyllä nyt tekee taas mieli vaeltamaan… kaikkiaan vietimme pusikossa viitisen tuntia, ja juuri kun saavuimme perille kalamiehet palasivat hakemaan syötävää, ja sen jälkeen lähdimme kaikki uudestaan kalaan. Yhden kalan sain, pienemmän kuin edellinen mutta pidettävän kokoinen.

Sunnuntaina kävimme Rotoruan gondolihissillä. Söimme ylhäällä lounaan ja sitten kävin kokeilemassa luge-pulkkaa, joka on vähän kuin pulkka pyörillä, ja laittessa on ohjaustanko ja jarru. Siellä on kolme eritasoista rataa, mutta ikävä kyllä ensikertalaisten oli mentävä helpoimmasta. Jos olisin tiennyt sen lippuja ostaessa olisin ehkä ottanut kaksi laskua, mutta nyt en viitsinyt mennä uudestaan. Oli se ihan kivaa silti, kiihtyi se vauhti kuitenkin. Lugen jälkeen menin vielä pienen miettimisen päätteeksi Sky Swing –keinuun. Se on puolta pienempi kuin Queenstownin kanjonikeinu ja siinä istutaan, mutta kyllä sekin oli kuitenkin ihan hauska.

1 Comments:

At 28.10.06, Anonymous Anonyymi said...

Kuulostaa TOSI siistiltä kiertelysi!! Minulla ei ole varmasti rahaa hypätä yhtä monesta paikasta. Nyt odotan kesälomaa vielä entistä enemmän :D

 

Lähetä kommentti

<< Home