17.2.
Tiistai meni lähinnä erinäisten asioiden hoitamisessa, suurimmaksi osaksi tietokoneen kanssa. (Blogin kirjoitusta, valokuvien selvittämistä…) Tein kyllä nyt viimein Runebergintorttuja, kun en ollut ehtinyt ennen pohjoisenmatkaa. Keskiviikkona tapasin viimein Vickyn, sen nettitutun joka haki minut viimeksi lentokentältä. Tapasimme Pukekohessa ja ajoimme hänen kotiinsa. Kävimme tapaamassa yhtä hänen tyttäristään, jolla on hevosia. En kyllä ratsastanut, se oli vain lyhyt vierailu. Söimme lounasta Vickyllä, voileipiä. Vicky antoi minulle itse kasvattamaansa tomaattia, tosi erikoista laatua mutta hyvin herkullista. Vähän sen jälkeen Vicky ajoi minut takaisin Pukekoheen ja Lynne haki minut kirjastolta ja vei Tonin luo; Lynnellä oli tapaaminen. Toni meni ratsastamaan omalla hevosellaan ja pojat vuorotellen ponillaan Blazellä. Pojilla ei ollut satulaa koska Toni on vasta saanut sen ja hänellä on edelleen vain yksi satulavyö. Tosi kiltti poni, tallusti nätisti ympäri laidunta. Kunnes loppupuolella (Luke, vanhempi) selässään viimein keksi missä portti on ja lähti ravaamaan sitä kohti. Oli Luke kokeillut vähän ravia sitä ennen mutta pelästyi kuitenkin. Pysyi ihme kyllä selässä ja oli kuulemma seuraavana päivänä taas innokas ratsastamaan.

Perjantaina ajettiin taas Cooks Beachille. Minä ajoin Stuartin auton (jota minä olen käyttänyt) Tonille sillä Stuart tulee käymään Australiasta samana päivänä kuin Eva-Maria ja Satu saapuvat ja tarvitsee autonsa. Minä odotin Tonilla kun Lynne ja David vielä hoitivat asioita kaupungilla. Luke oli koulussa (koulu alkaa nuorempana täällä) ja minä leikin Alexin (neljä v., kohta viisi) kanssa. Ensin luin hänelle pienen satukirjan kahteen kertaan, sitten olimme piilosilla mutta Alex kertoi mihin aikoi mennä piiloon (sänkyynsä) ja minun piti mennä vuorollani samaan paikkaan. Ja aina kun laskin koska lähden etsimään, minun piti jostain syystä laskea yhteentoista. Sen jälkeen rakensimme vielä majan. Yhden aikaan Lynne ja David tulivat takaisin ja ajoimme rannalle. Täällä on taas kalastuskilpailu, tai itse asiassa kaksi kilpailua yhdessä. Minä en tällä kertaa osallistunut mutta lähdin kuitenkin mukaan kalastuskerholle perjantai-iltana. Toisessa kisassa oli mukana tänä vuonna 40 venettä. Kisakaloina on marlin ja tonnikala ja voittajalle luvassa melkoinen rahapalkinto. Vitsi on kuitenkin se, että ennen kisan alkua kaikki veneet huutokaupataan. Voi huutaa oman veneensä (useimmat halusivat, mutta ei kaikki) mutta myös muidenkin, ja ostaa enemmän kuin yhden. Jos ”omistaa” kisan ajan jonkun toisen veneen, saa voittorahat (tällä kertaa vähän päälle 37 000 dollaria) jos kyseinen vene saa suurimman kalan. Veneet huutokaupattiin tällä kertaa 250 – 3000 dollarilla. (Eli noin 125 – 1500€.) Whitfordit ja Grant ja Christopher (Grantin poika, ovat Lynnen ja Davidin kanssa samassa joukkueessa Davidin veneellä) saivat oman veneensä.

Lauantaina lähdin mukaan veneeseen vaikka en voinutkaan kalastaa koska en ole kisassa mukana. Aamu lähti hyvin käyntiin: David oli kääntänyt yhden hanikan väärään suuntaan ja veneeseen tuli vähän vettä kun olimme paikallaan, ja sitten kun pääsimme matalikolta ja hänen piti laskea moottori alas asti lähtikin vahingossa ankkuri menemään… Ai joo ja haavikin oli jäänyt kotiin. No, ei sitä tarvittu kuin syöttikaloja varten, ja ne saatiin veneeseen toisinkin keinoin. Kisakalat eivät mahdu haaviin kuitenkaan. No, aamupäivällä veneen mukana kulki taas delfiiniparvi jonkin aikaa. Kalastuksen osalta ei kuitenkaan tapahtunut mitään. Pari haita näkyi, mutta siinä kaikki. Illalla taas syötiin porukalla Grantin ja Sharonin mökillä. Voi juma mitä keskusteluita… heh.