Lauantaina käytiin vähän ajelulla, pikkukylässä jonka viereinen kukkula näkyy Whitfordien rannalta. Siellä oli jokin pienimuotoinen tapahtuma, ehkä myyjäisten kaltainen. Useimmat kauppiaat olivat lähdössä kun tulimme, mutta jotkut lapset esittivät maoriksi lauluja; sitä oli kiva katsella (paitsi Lynnen mielestä, on varmaan nähnyt niitä jo muutaman liikaa ;-) ). Ajettiin rantaan, joka on kuulemma yksi Uuden-Seelannin parhaista surffauspaikoista. Mahtavia aaltoja, monen metrin korkuisia, ja meri täynnä surffaajia.

Illalla mentiin Davidin veljen luo (asuvat naapurissa ja hoitavat toista puolta maatilasta); siellä oli toisetkin naapurit ja niiden ulkomaiset työharjoittelijat. Oli tyttö ja poika Saksasta ja yksi jätkä Ranskasta. Katsottiin rugbyottelu… hmm. En tajunnu siitä paljoa, oli se kiinnostavampaa kuin amerikkalainen jalkapallo, mutta enpä nyt muuta sanoisi. Uusi-Seelanti pelasi Etelä-Afrikkaa vastaan. Yritin kysellä vitsillä että mitä jos kannatankin vihreää joukkuetta kun minulla on kaveri Etelä-Afrikassa, ja minulle sanottiin että voin kyllä katsoa matsin ulkoa. Höh.

Sunnuntai meni sitten kokonaisuudessaan hevostellessa. Lynne ajoi minut Briarin luo, siis sen naisen joka lainaa mulle hevosen. Meitä lähti porukka ratsastamaan, Briar tyttöineen ja joitakin muita tuttuja. Polleni nimi oli George, se on siis se, joka tulee tänne keskiviikkona. Se on Briarin mukaan kuuliainen, ei lähde menemään tai ole ilkeä, mutta pikku metkuja sillä kyllä on. Alkumatkasta vähän ärsytti, kun Georgen mielestä sai itse päättää milloin ravataan edellä oleva kiinni, ja päätä heiluttamalla saa enemmän ohjaa (yksi tytöistä, 10-vuotias, sillä on enimmäkseen ratsastanut, ja se on keksinyt tuollaista). Mutta kyllä se siitä pikku hiljaa uskoi. Eikä se suinkaan mikään laiska ollut, laukkasi reippaasti muitten perään ja hyppäsikin nätisti pari pientä estettä joita koetin. (Tytöt hyppäsivät poneillaan kaiken mikä vähänkin näytti esteeltä.) Täyttyy sanoa, että kyllä oli ensin vähän totuttelemista isohevosen liikkeisiin; ravi sillä on erittäin mukava mutta laukassa pompin alussa. Mutta eiköhän se siitä… vaikka kyllä on vähän Tumia ikävä. :-( Maasto oli aivan mahtava, leveitä polkuja metsän läpi.

Briarilla on aivan ihana puutarha, josta poimimme kaikenlaista ruuan jälkeen. Vaikka mitä hedelmäpuita: kiivipensas (vai onko se puu?), tamarilloja (puutomaatteja? en löytänyt suomennosta) passionhedelmiä, greippejä, limejä, banaanipuu (siinä ei tosin ollut hedelmiä) ja jotakin jonka nimi oli lemonade - se oli sitruuna, joka on sen verran makea että sen voi suoraan syödä. Niistä tykkäsin! Ja sitten pihalta löytyi nokkosta. En yhtään tiennyt, että sitäkin kasvaa täällä. Poimin sitä jonkin verran, vaikka muut kyllä taisivat katsoa vähän kieroon. ;-) Tein sitten illalla nokkoslettuja, ja pistin Davidin ja Lynnen maistamaan. Ei ne ihan yhtä hyvin upponneet kuin pulla ja rahka, heh. Nyt David kertoo kaikille mitä joutui syömään eilen (”stinging bloody nettle!”) ja minä hekotan vieressä. Luulen että niiden suhteen ei tule tapahtumaan mitään ruokavallankumousta.

Tänään oli normaali työpäivä, mutta nyt illalla tulivat Davidin ja Lynnen kaksi lastenlasta (pojat, kolme ja neljä vuotta) asumaan viikoksi kun vanhemmat ovat lomalla. Kotiin tullessani pojat eivät olleet vielä ollut täällä kovinkaan kauan, mutta löysin jo yhden leikkipyssyn huoneestani ja laatikon auki. Pitänee siirrellä vähän tavaroita… Että mielenkiintoinen viikko luvassa.