Viikonloppuna pääsin lautailemaan. Menin yhden Whitfordien tuttavaperheen pojan Robertin ja tämän kahden serkun kanssa (Kaikki jotain parikymppisiä. Niiden ehdoton lempisana on ”sweet!”) Mt. Ruapehulle, viiden tunnin ajomatkan päähän. Se on Pohjoissaaren ainoa laskettelupaikka, tosin vuorella on kahdella puolella rinteitä. Me oltiin Whakapapan puolella. Se oli oikeastaan jonkin verran pienempi kuin olin odottanut, tosin ihan loogistahan se on, kun vuori ei ole niin korkea tai tarpeeksi lähellä napapiiriä, että lunta olisi kovin alhaalla. Ihan erilaista oli kyllä kuin Suomen rinteillä. Rinteitä ei juurikaan ajeta lujiksi tai lumeteta, vaan lumi on pehmeää. Lämpötila on harvoin päivällä alle nollan, mutta lumi ei ole ihan tavallista nuoskalunta, vaan rakeisempaa. Perjantaina oli hyvin vaihteleva sää, välillä oli kaunista, välillä tuli lunta ja välillä vettä. Silti rinteet olivat ihan hyvässä kunnossa. Kaaduin kyllä aika paljon kun en ole tottunut laskemaan sellaisissa kinoksissa, mutta ainakaan kaatuminen ei sattunut. Lautakin oli vähän isompi kuin omani (mutta sentään Burton), sekin saattoi vaikuttaa…

Perjantai-iltana mentiin katsomaan jokavuotista lauta/laskettelukisaa, kun kylään jonkin hotellin luo oli rakennettu ramppi ja reili ja tuotu vuorelta lunta. Ihan hauskaa oli seurailla temppuja. Välissä järjestäjät heittivät ilmaistavaraa. Vieressä seisonut Robert onnistui saamaan kiinni kaksi avainnauhaa, ja antoi toisen minulle, mutta sain sen myöhemmin vaihdettua lippikseen, joka on ihan siisti. Yö vietettiin poikien jonkun tuttavan luona. Kämpille tultiin jo puoli yhden maissa, mutta pojat nukkuivat myöhään ja niinpä meille ei jäänyt paljoa aikaa lautailla. Rinteet olivat nyt aika jäiset, ja päällä oli kevyempää lunta, mutta sain nyt oman kokoiseni laudan joten meni paremmin kuin edellisenä päivänä. Hintakaan ei muuten ollut mikään paha, samaa luokkaa kuin Suomessa. Sieltä olisi saanut vuokrata jopa vaatteita, mutta onneksi olin saanut niitä lainaksi. Niin lämmintä oli kyllä laskea, että molempina päivinä heitin ekan laskun jälkeen pipon ja hanskat pois.

Farmilla on viimein alkanut syntyä karitsoita, ja orpojakin on jo muutama ja niitä olen päässyt ruokkimaan. Ratsastamassa olen käynyt nyt muutaman kerran, ja George tuntuu ihan järkevältä hevoselta. Ei paljoa säiky ja kuuntelee melko hyvin istuntaakin. Kärsivällisyyttä ollaan harjoiteltu, eikä polle enää heittele päätäkään niin paljon.

Seuraavana viikonloppuna olisi sitten tarkoitus mennä Aucklandiin tapaamaan eräitä nettituttuja, muun muassa sitä samaa jonka luona vietin ensimmäisen yön. Tänään käytiin kaupungilla; sain lisää kirjastokirjoja ja ajokorttitoimistolla sanottiin että Suomen ajokorttia ei tarvitse kääntää englanniksi (kun ei siinä ole paljoa käännettävää), eli nyt voin laillisesti ajaa täällä. :)