21.2.
Maanantaina tulin takaisin rannalta Sharonin kyydissä, hän heitti minut Tonin ja Brettin luo. Seuraavana päivänä kaupungilla käynnin jälkeen ajoin takaisin farmille ja auttelin Liziä ja Richardia maatilahommissa. Myös keskiviikkoaamuna ehdin autella jonkin aikaa, mutta sitten piti ajaa Aucklandin lentokentälle hakemaan Evaa ja Satua. Ihan yksinäni joo, puolentoista tunnin matka. Mutta hyvät viitoituksethan sinne on, ja sain myös lainata karttaa Liziltä ja Richardiltä jotka myös neuvoivat nopeamman reitin alkumatkalle. Odottelin lentokentällä melko kauan, lopulta sain tekstiviestin (se tuli myöhässä) että Eva-Marian ja Satun matkatavarat olivat jääneet Sydneyyn ja joutuivat sitä selvittelemään. Lopulta he löysivät minut lukemasta tuloaulan luota. Päätimme että matkatavarat tulisivat vasta muutaman tunnin päästä iltakoneella ajaisimme Pukekoheen koska tarvitsimme joka tapauksessa vuokra-auton. (Emme voineet ottaa sitä lentokentältä koska meidän piti ajaa nykyinen auto takaisin Pukekoheen ja vain minä olin ajokunnossa.) Saimme vuokra-auton (elämäni ensimmäinen!) ja kävimme Tonin luona, sitten ajoimme takaisin lentokentälle. Matkatavarat löytyivät, ja sitten enää ajoimme farmille. Pitkä päivä Evalle ja Satulle mutta olivat aika innoissaan kun pääsimme tilalle.

22.2.
Herättiin hyvissä ajoin aamulla ja ajettiin lentokentälle kommelluksitta; kolmas kerta kahden päivän aikana. Vähän vaan mietittiin mihin parkkipaikkaan vuokra-auto piti jättää mutta emmeköhän keksineet oikean koska ei soittoa kuulunut perään. Lento OK ja taksilla Queenstownin keskustaan. Menimme infopisteeseen ja varasimme hostellihuoneen. Neljän hengen huone ja siellä oli jo yhden tytön kamat mutta häntä ei näkynyt. Pistimme pystyy kisan kuka arvaa mistä maasta hän on. Minä arvasin brittiläinen (England –paita sängyllä), Satu amerikkalainen (Yankees-lippis ja Houston Hard Rock Café –reppu) ja Eva saksalainen (ne nyt vaan ehtivät joka paikkaan. Ei sen puoleen, kuusi ruotsalaista bongattu tänään.). Kävimme sitten syömässä kivassa pienessä italialaispaikassa. Mietimme samalla vähän sekä huomisen päivän että tulevan viikon ohjelmaa. Sitten kävimme varaamassa huomisen aktiviteetit (kaikki eri juttuihin) ja bussipassit. Otimme gondolan ylös näköalapaikalle, minä löysin viimein pitkään etsimäni magneetin ja kävelimme alas. Pihlajoita, ja valtavasti marjoja! Eva oli kaatunut polulla ja rikkonut housunsa (ja hieman polvensa), siispä uusia housuja metsästämään. Häin ei niitä vielä löytäneet mutta minä löysin pitkään etsimäni kiipeilyhousut. Ruokakaupan kautta kotiin. Kun olimme syöneet ja hoitaneet iltahommat ei neljäs tyttö ollut vieläkään tullut.

23.2. Eva lähti bussikiertoajelulle ja Satu melomaan Funyaks –kanooteilla (molemmat tykkäsivät). Minä tein sellaista kuin canyoning, Ruotebournessä. Meitä oli kuusi englantilaista ja minä. Kuljettiin kanjonia alas välillä liukuen kiviliukumäkiä, välillä kävellen, köydellä laskeutuen tai hyppien 2 – 6 metristä. Se oli aika haastavaa koska laskeutumispaikka oli yleensä kapea ja matalahko eli piti hypätä takapuolelleen/selälleen ettei uppoaisi liian syvälle. Mutta pehmustetta oli kunnolla, märkäpuvut ja kaikka sillä vesi tuli vuorilta ja oli hyvin kylmää. Puro, vesiputouksia, sademetsää, vuoria… aivan ihanaa kyllä.

Huonetoverimme oli tullut kuudelta aamulla kotiin eikä puhunut silloin juuri mitään mutta Eva oli saanut selville että tyttö oli englantilainen eli minä voitin kisan (sain drinksun). Söimme illallista siistissä ruokapaikassa, kala oli herkullista. Sitten käytiin vielä yksillä World Barissa mutta en viitsinyt ottaa yksinäni teekannua.