17.2.
Tiistai meni lähinnä erinäisten asioiden hoitamisessa, suurimmaksi osaksi tietokoneen kanssa. (Blogin kirjoitusta, valokuvien selvittämistä…) Tein kyllä nyt viimein Runebergintorttuja, kun en ollut ehtinyt ennen pohjoisenmatkaa. Keskiviikkona tapasin viimein Vickyn, sen nettitutun joka haki minut viimeksi lentokentältä. Tapasimme Pukekohessa ja ajoimme hänen kotiinsa. Kävimme tapaamassa yhtä hänen tyttäristään, jolla on hevosia. En kyllä ratsastanut, se oli vain lyhyt vierailu. Söimme lounasta Vickyllä, voileipiä. Vicky antoi minulle itse kasvattamaansa tomaattia, tosi erikoista laatua mutta hyvin herkullista. Vähän sen jälkeen Vicky ajoi minut takaisin Pukekoheen ja Lynne haki minut kirjastolta ja vei Tonin luo; Lynnellä oli tapaaminen. Toni meni ratsastamaan omalla hevosellaan ja pojat vuorotellen ponillaan Blazellä. Pojilla ei ollut satulaa koska Toni on vasta saanut sen ja hänellä on edelleen vain yksi satulavyö. Tosi kiltti poni, tallusti nätisti ympäri laidunta. Kunnes loppupuolella (Luke, vanhempi) selässään viimein keksi missä portti on ja lähti ravaamaan sitä kohti. Oli Luke kokeillut vähän ravia sitä ennen mutta pelästyi kuitenkin. Pysyi ihme kyllä selässä ja oli kuulemma seuraavana päivänä taas innokas ratsastamaan.

Perjantaina ajettiin taas Cooks Beachille. Minä ajoin Stuartin auton (jota minä olen käyttänyt) Tonille sillä Stuart tulee käymään Australiasta samana päivänä kuin Eva-Maria ja Satu saapuvat ja tarvitsee autonsa. Minä odotin Tonilla kun Lynne ja David vielä hoitivat asioita kaupungilla. Luke oli koulussa (koulu alkaa nuorempana täällä) ja minä leikin Alexin (neljä v., kohta viisi) kanssa. Ensin luin hänelle pienen satukirjan kahteen kertaan, sitten olimme piilosilla mutta Alex kertoi mihin aikoi mennä piiloon (sänkyynsä) ja minun piti mennä vuorollani samaan paikkaan. Ja aina kun laskin koska lähden etsimään, minun piti jostain syystä laskea yhteentoista. Sen jälkeen rakensimme vielä majan. Yhden aikaan Lynne ja David tulivat takaisin ja ajoimme rannalle. Täällä on taas kalastuskilpailu, tai itse asiassa kaksi kilpailua yhdessä. Minä en tällä kertaa osallistunut mutta lähdin kuitenkin mukaan kalastuskerholle perjantai-iltana. Toisessa kisassa oli mukana tänä vuonna 40 venettä. Kisakaloina on marlin ja tonnikala ja voittajalle luvassa melkoinen rahapalkinto. Vitsi on kuitenkin se, että ennen kisan alkua kaikki veneet huutokaupataan. Voi huutaa oman veneensä (useimmat halusivat, mutta ei kaikki) mutta myös muidenkin, ja ostaa enemmän kuin yhden. Jos ”omistaa” kisan ajan jonkun toisen veneen, saa voittorahat (tällä kertaa vähän päälle 37 000 dollaria) jos kyseinen vene saa suurimman kalan. Veneet huutokaupattiin tällä kertaa 250 – 3000 dollarilla. (Eli noin 125 – 1500€.) Whitfordit ja Grant ja Christopher (Grantin poika, ovat Lynnen ja Davidin kanssa samassa joukkueessa Davidin veneellä) saivat oman veneensä.

Lauantaina lähdin mukaan veneeseen vaikka en voinutkaan kalastaa koska en ole kisassa mukana. Aamu lähti hyvin käyntiin: David oli kääntänyt yhden hanikan väärään suuntaan ja veneeseen tuli vähän vettä kun olimme paikallaan, ja sitten kun pääsimme matalikolta ja hänen piti laskea moottori alas asti lähtikin vahingossa ankkuri menemään… Ai joo ja haavikin oli jäänyt kotiin. No, ei sitä tarvittu kuin syöttikaloja varten, ja ne saatiin veneeseen toisinkin keinoin. Kisakalat eivät mahdu haaviin kuitenkaan. No, aamupäivällä veneen mukana kulki taas delfiiniparvi jonkin aikaa. Kalastuksen osalta ei kuitenkaan tapahtunut mitään. Pari haita näkyi, mutta siinä kaikki. Illalla taas syötiin porukalla Grantin ja Sharonin mökillä. Voi juma mitä keskusteluita… heh.

8.2.

Lähinnä surffauksen opettelua tänään. Aamupalaksi sain tosin parasta ruisleipää jota olen tähän mennessä tässä maassa saanut, ja päivällä parasta juustoa (kuulemma heidän omatekemää). Aamulla aallokko oli aika vaikeaa, aallot harvassa ja niihin oli hankala päästä mukaan. Iltapäivällä oli laskuvesi joten aallot olivat taas helpompia. Onnistuin seisomaan aika hyvin kaksi kertaa. (Ja eri tavoin puolittain paljon sen lisäksi.) Hauskaa oli; koko surffikoulu oli todella kiva paikka. Neljän aikaan hyppäsimme taas Johannan (ruotsalaistytön) kanssa bussiin kohti Paihiaa. Rauhallinen ilta siellä, hain kaupasta lisää pumpernickel-ruisleipää ja kirsikkatomaatteja, sekä jugurtin.

9.2.

Aamulla lähdimme Johannan kanssa delfiiniveneellä. Ideana on periaatteessa päästä uimaan delfiinien kanssa, mutta usein se ei erinäisistä syistä ole mahdollista. Näimme ison parven (n. 40) pullonokkadelfiiniä mutta niillä oli vauvadelfiini mukanaan joten emme päässeet uimaan. Saimme kuitenkin nähdä kun ne uivat pitkään veneen vieressä ja kuulla niiden viheltävän. Osa kerrallaan porukka pääsi veneen nokkaan katsomaan ihan alapuolella uivia delfiinejä. Jäimme Johannan kanssa Russellin puolelle koska olimme saaneet ilmaiset lauttaliput jotka meillä oli vielä käyttämättä. Kiipesimme näköalapisteelle ja katselimme vähän kauppoja, mutta Russell on hyvin pieni paikka vaikka se olikin Uuden-Seelannin ensimmäinen pääkaupunki. (Auckland oli toinen ja vasta sitten Wellington.) Istuimme hostellilla pari tuntia ja odottelimme bussia. Kanssamme odotti pari ruotsalaistyttöä lisää (ja edellisenä iltana ruotsalaispoikia oli pihalla palloa pelaamassa). Ajomatkalla Aucklandiin katsoimme leffan Road Trip joka oli vain hieman keskivertoa huonompi elokuva.

Nettikaverini Rabble haki minut kavereineen (Rabble ei aja autoa) bussipysäkiltä ja ajoimme taloon jossa hän asuu parin muun tyypin kanssa. Nörttejä kaikki, kolme ihmistä ja neljä tietokonetta; sain hengata netissä tietty. Siellä oli juuri grillattu mutta koska Rabblekin on kasvissyöjä oli minullekin ruokaa. Yhden aikaan yöllä lähdettiin klubille. Hevimetallia. Livebändi. Musiikki ***** kovalla. Joo. Kun bändi lopetti oli musiikki hieman hiljemmalla mutta ei niin että se olisi auttanut, vaikka periaatteessa räppiä/R&B:tä/hiphoppia parempaa olikin. Anteeksi tärykalvot.

11.2.

Sunnuntaina suurin osa jengiä nukkui pitkään (lähdimme klubilta neljän aikaan), minä hengailin. Thomas heräsi muista ensimmäisenä, ja puolen päivän aikaan herätti Rabblen koska muuten hän kuulemma nukkuisi iltaan asti. Thomas ajoi meidät Coyle Parkiin jossa Aucklandin priden (Big Gay Out) puistojuhla oli. Niillä ei ilmeisesti ollut paraatia tänä vuonna, mutta puistossa oli paljon myyntikojuja ja porukassa oli paljon enemmän eri-ikäisiä ihmisiä kuin Helsingissä. Vaikka aamulla oli satanut pikkaisen oli päivä lämmin ja aurinkoinen. Kiertelimme ympäriinsä ja välillä katsoimme esityksiä. Uuden-Seelannin pääministeri (heillä ei ole presidenttiä) Helen Clark tuli puhumaan sinne. Istuimme Rabblen kanssa ihan eturivissä ja tv-kamera joka kuvasi Helen Clarkia kuvasi myös suoraan meitä päin aika pitkään, joten on aika todennäköistä että pääsin uutisiin. Emme kuitenkaan ollut kotona ajoissa jotta olisin kerennyt katsomaan.

Meidän oli tarkoitus tulla takaisin bussilla mutta kun meidän piti vaihtaa bussia yksi oli juuri mennyt. Odotimme seuraavaa melkein tunnin mutta juuri kun sen piti tulla näytöllä lukikin sen kohdalla ”delayed”. Odotimme vielä hetken ja sitten soitimme Thomasille joka tuli hakemaan meidät. Tunnin päästä siitä kun pääsimme kotiin Grant ja Sharon tulivat hakemaan minut, olin taas heillä yötä.

Maanantaina Lynnellä oli asioita Aucklandissa; menin Sharonin kanssa Aucklandin museoon ja olimme siellä puolitoista tuntia ja sitten söimme lounasta Lynnen kanssa. Sharon lähti kotiin; minä ja Lynne Pukekoheen. Lynnellä ja Davidillä oli illallisjuttu joten minä olin Tonin ja Brettin luona. Tein rahkaa; ensimmäinen kerta kun teen jälkiruokaa tällä reissulla koska Davidillä on tiukka ruokavalio.

7.2.
Että täällä on paljon ruotsalaisia. Hostellihuoneessa kaksi ruotsalaispoikaa (edellisenä iltana heidän kanssaan kaksi ruotsalaistyttöä), kaupungilla ruotsalaispari, bussissa myöhemmin yksi ruotsalaistyttö ja kaksi norjalaista.

Aamulla aikainen herätys, bussi kohti pohjoiskärkeä lähti 7:10. Ensimmäinen pysähdys oli kauripuumetsä. Puut ovat n. 2000 vuotta vanhoja ja toiseksi suurimpia maailmassa. (Sequioat ovat isompia.) Seuraavaksi kävimme syömässä ja sitten matkasimme Reinganiemeen, Uuden-Seelannin Pohjoissaaren pohjoisimpaan kohtaan, josta näkee Tasmanianmeren ja Tyynen Valtameren kohtaavan. Kävimme vähän matkan päässä siitä rannalla syömässä eväitä ja sitten ajoimme hiekkadyyneille. Iso jyrkkä dyyni ja laskimme laudalla sitä alas. Kovaa työtä kiivetä ylös, jaksoin kolme kertaa. Ajoimme sitten suurimman osan 90 mailin rannasta (joka on 62,5 mailia pitkä) ja kävimme vielä kauripuukaupassa. Siellä on suosta kaivetuista kymmeniä tuhansia vuosia vanhoista kauripuista veistettyjä esineitä ja huonekaluja. (Mm. 36 000 USA:n dollaria maksava kitara.) Seuraavalla pysähdyspaikalla minä ja kaksi muuta tyttöä jäimme surffikoulun kohdalla pois. Minä ostin vielä fish-and-chipsiä, sain bluenose-kalaa jota en vielä ollut syönyt. Surffikoulu oli Taupo Bay:ssä, ja pääsimme heti harjoittelemaan. Ensin vaan makasimme laudalla ja opimme saamaan aaltoja kiinni oikeaan aikaan, sitten menimme ilman käsiä ja lopulta yritimme nousta seisomaan kuitenkaan vielä onnistumatta.

6.2. Eilen ajoimme Lynnen ja Davidin kanssa Pukekohen kautta Aucklandiin. He veivät minut Kelly Tarltonin akvaarioon, ihan siisti paikka vaikka kalliinpuoleinen. Siellä oli rauskuja ja olimme paikalla kun niitä ruokittiin, ja haita myös. Pingviiniosasto oli myös hauska, sen läpi kulki pikkujuna. Koko akvaario on maan alla, rakennettu vanhaan viemärijärjestelmään.
Söimme illallista Grantin ja Sharonin (kesämökkinaapureita) luona; he asuvat Aucklandissa. Olin heidän luonaan yötä (laajakaista, jee!) koska seuraavana aamuna oli todella aikainen lähtö Kiwi Experience –bussilla, 7:10. Sharon vei minut bussille. Kaikki hyvin, ja viereeni istui ruotsalaistyttö. Matkasimme siis kohti pohjoista, Paihiaan. Tänään sattui olemaan Waitangi-päivä, ja Waitangi on Paihiassa. Waitangi-päivänä 1840 monet maorijohtajat allekirjoittivat sopimuksen joka antoi heille oikeuden maihinsa ja teki heistä Ison-Britannian kansalaisia (lähde, Wikipedia ;). Keskityin tosi tarkkaan kun siitä puhuttiin). Maoritaloon alueineen oli vapaa pääsy tänä päivänä, siellä oli paraati ja uutistoimittajia (saatoin päästä taustalle kaukaa). Ennen sitä sain torialueella halvalla (5$!) ison lautasellisen intialaista kasvisruokaa. Ja ennen sitä kävin vähän leijailemassa laskuvarjolla veneen perässä. Oli siistiä joo.

Perjantaina lähdin Lynnen kanssa kun hän vei lapsenlapset piknikille. Mukana oli myös yksi sukulaispoika. Leppoisa päivä, ajoimme ensin Lynnen vanhempien tilalle ja siellä kävelimme jonkin matkaa laidunten läpi purolle jossa pojat saivat pulikoida. Söimme lettusia ja minä poimin (enimmäkseen pojille) karhunvatukoita. Joessa oli myös isoja karppeja. Piknikin jälkeen kävelimme takaisin talolle ja siellä oli Lynnen vanhemmat, yksi sisko ja kolmannen pojan Maxin isä. Hän oli tuonut pojille pienen mönkijän ja katsoimme kauhuissamme kun ipanat ajoivat sillä hurjaa vauhtia. Ainakin Luke meni välillä turhan lujaa, Lynne sai torua häntä kun hän tuli kulman takaa kaksi pyörää maassa kiinni. Illalla kävin uimassa (tai ainakin kastumassa) meressä.

Lauantaina pääsin viimein taas vähän työn makuun. Autoin kun karitsoita punnittiin ja eroteltiin. Kyllä muistuu mieleen vanhat ajat… Chris ja Susan tulivat aamupäivällä, hekin auttoivat hommissa, ja iltapäivällä menimme uimaan. Sunnuntaina oli iso moottoripyörä/mönkijäajo Waikaretun koululta ja sitä varten Whitfordien navettaan tuli jengiä nukkumaan. Illalla söimme siellä kaikki porukalla, meitä oli vähän päälle parikymmentä. Vähän ennen kuin lähdimme nukkumaan katon rajassa juoksi ensin rotta (mikä sai tytöt viemään patjansa keittiön puolelle) ja sitten opossumi, jonka pojat ottivat kiinni ja lahtasivat (tuhoeläimiä…).

Sunnuntaina, siis eilen, oli hyväntekeväisyysajo. Niitä on muutaman viikon välein ympäri maata. Ihmiset tulevat ajamaan reitin maatilojen läpi mönkijöillään tai maastomoottoripyörillään ja maksavat osallistumismaksun jonka tuotto menee koululle ja/tai kunnalle. Isoimmissa ajoissa voi olla jopa yli tuhat ajoneuvoa mutta Waikaretun tapahtuma on yleensä pienempi, noin 400 pyörää. Ajettava reitti oli täällä 52 kilometriä. Pääsin mukaan ilmeiseksi, sillä Richard ajoi takana huoltojoukoissa mönkijällä ja minä istuin hänen takanaan. Ensin olin ajatellut mennä vain lounaspaikalle asti mutta se ei ollutkaan niin rankaa joten menin koko matkan. Aamupäivällä tosin jopa satoi vähän mutta iltapäivällä oli taas yhtä kuuma kuin yleensä (eikä sade ollut yltänyt Whitfordien tilalle asti). Huoltojoukoissa suljimme portteja, poistimme suuntaviittoja ja autoimme hinaamaan rikkoontuneita pyöriä, joita oli tällä kertaa melko paljon huolimatta hyvästä säästä. Jotkin kohdat reitillä olisivat olleet melko vaikeita varsinkin nuoremmille ajajille märällä kelillä. Mutta upeita maisemia kyllä näkyi paljon; ajoimme vähän jopa metsikön läpi, rannan lähellä ja rannalla. Kotiin päästyäni menin vielä Lynnen ja Davidin kanssa uimaan, huolimatta siitä että olin saanut istua mönkijän päällä jo aika kauan sinä päivänä.