Taas vähän sekalaisessa järjestyksessä kun viimeinen postaus löytyy tuolta alempaa... no jaa.
Tässä nyt vielä lista (englanniksi) eri kalaruoista joita söin Uudessa-Seelannissa ollessani tällä reissulla.

1. tarakihi
2. crayfish
3. trevally
4. pipis (cockles)
5. snapper
6. gemfish
7. gurnard
8. squid
9. hapuka
10. mussels
11. maomao
12. kahawai
13. bluenose
14. salmon
15. albacore (tuna)
16. monkfish
    
17. swordfish

21.2.
Maanantaina tulin takaisin rannalta Sharonin kyydissä, hän heitti minut Tonin ja Brettin luo. Seuraavana päivänä kaupungilla käynnin jälkeen ajoin takaisin farmille ja auttelin Liziä ja Richardia maatilahommissa. Myös keskiviikkoaamuna ehdin autella jonkin aikaa, mutta sitten piti ajaa Aucklandin lentokentälle hakemaan Evaa ja Satua. Ihan yksinäni joo, puolentoista tunnin matka. Mutta hyvät viitoituksethan sinne on, ja sain myös lainata karttaa Liziltä ja Richardiltä jotka myös neuvoivat nopeamman reitin alkumatkalle. Odottelin lentokentällä melko kauan, lopulta sain tekstiviestin (se tuli myöhässä) että Eva-Marian ja Satun matkatavarat olivat jääneet Sydneyyn ja joutuivat sitä selvittelemään. Lopulta he löysivät minut lukemasta tuloaulan luota. Päätimme että matkatavarat tulisivat vasta muutaman tunnin päästä iltakoneella ajaisimme Pukekoheen koska tarvitsimme joka tapauksessa vuokra-auton. (Emme voineet ottaa sitä lentokentältä koska meidän piti ajaa nykyinen auto takaisin Pukekoheen ja vain minä olin ajokunnossa.) Saimme vuokra-auton (elämäni ensimmäinen!) ja kävimme Tonin luona, sitten ajoimme takaisin lentokentälle. Matkatavarat löytyivät, ja sitten enää ajoimme farmille. Pitkä päivä Evalle ja Satulle mutta olivat aika innoissaan kun pääsimme tilalle.

22.2.
Herättiin hyvissä ajoin aamulla ja ajettiin lentokentälle kommelluksitta; kolmas kerta kahden päivän aikana. Vähän vaan mietittiin mihin parkkipaikkaan vuokra-auto piti jättää mutta emmeköhän keksineet oikean koska ei soittoa kuulunut perään. Lento OK ja taksilla Queenstownin keskustaan. Menimme infopisteeseen ja varasimme hostellihuoneen. Neljän hengen huone ja siellä oli jo yhden tytön kamat mutta häntä ei näkynyt. Pistimme pystyy kisan kuka arvaa mistä maasta hän on. Minä arvasin brittiläinen (England –paita sängyllä), Satu amerikkalainen (Yankees-lippis ja Houston Hard Rock Café –reppu) ja Eva saksalainen (ne nyt vaan ehtivät joka paikkaan. Ei sen puoleen, kuusi ruotsalaista bongattu tänään.). Kävimme sitten syömässä kivassa pienessä italialaispaikassa. Mietimme samalla vähän sekä huomisen päivän että tulevan viikon ohjelmaa. Sitten kävimme varaamassa huomisen aktiviteetit (kaikki eri juttuihin) ja bussipassit. Otimme gondolan ylös näköalapaikalle, minä löysin viimein pitkään etsimäni magneetin ja kävelimme alas. Pihlajoita, ja valtavasti marjoja! Eva oli kaatunut polulla ja rikkonut housunsa (ja hieman polvensa), siispä uusia housuja metsästämään. Häin ei niitä vielä löytäneet mutta minä löysin pitkään etsimäni kiipeilyhousut. Ruokakaupan kautta kotiin. Kun olimme syöneet ja hoitaneet iltahommat ei neljäs tyttö ollut vieläkään tullut.

23.2. Eva lähti bussikiertoajelulle ja Satu melomaan Funyaks –kanooteilla (molemmat tykkäsivät). Minä tein sellaista kuin canyoning, Ruotebournessä. Meitä oli kuusi englantilaista ja minä. Kuljettiin kanjonia alas välillä liukuen kiviliukumäkiä, välillä kävellen, köydellä laskeutuen tai hyppien 2 – 6 metristä. Se oli aika haastavaa koska laskeutumispaikka oli yleensä kapea ja matalahko eli piti hypätä takapuolelleen/selälleen ettei uppoaisi liian syvälle. Mutta pehmustetta oli kunnolla, märkäpuvut ja kaikka sillä vesi tuli vuorilta ja oli hyvin kylmää. Puro, vesiputouksia, sademetsää, vuoria… aivan ihanaa kyllä.

Huonetoverimme oli tullut kuudelta aamulla kotiin eikä puhunut silloin juuri mitään mutta Eva oli saanut selville että tyttö oli englantilainen eli minä voitin kisan (sain drinksun). Söimme illallista siistissä ruokapaikassa, kala oli herkullista. Sitten käytiin vielä yksillä World Barissa mutta en viitsinyt ottaa yksinäni teekannua.

24.2. Aika rauhallinen päivä. Aikainen herätys aamulla Dunediniin vievälle bussille; oltiin perillä yhden aikaan. Käveltiin infokeskukseen (minä lonkaten eilen loukkaamani polven kanssa) ja saimme huoneen Hogwartz –nimisestä hostellista. Paikka todellakin muistutti vähän linnaa ja oli enemän kuin hintansa väärti. Respalla keikkuivat Tylypahkan neljän talon kirjaintunnukset ja Erotteluhattu.

Onnistuin eilen lukitsemaan puhelimeni ja nyt kävelin kaupungille Vodafonen liikeeseen missä saivat sen taas toimintakuntoon. Kiertelin vähän mutten ostanut mitään. Satu kokkasi meille illallista; suunniteltiin tulevaa ohjelmaa.

25.2.
Polvi paljon paremmassa kunnossa; ilmeisesti eilinen kävely ei tehnyt pahaa. Lähdimme aamulla yhtä matkaa kaupungille mutta Eva ja Satu halusivat ensin museoon ja minä suoraan maailman jyrkimmälle kadulle (niin ainakin väittävät), Baldwin Streetille. Ihan hyvä, sain mennä omaa tahtia ja piipahtaa kaupoissa. Ostin jäätelöä, taisi olla ensimmäinen kerta tällä reissulla. Pistivät jäätelöä ja jäisiä hedelmiä (minä valitsin kiivejä) sekoittimeen, tuloksena jotain vähän pehmistä kovempaa. Sairaan hyvää! Kadulle oli todella pitkä matka mutta oli sen arvoisa. Oli tosi jyrkkä joo, melkein jännitti kun auto kulki ylös. Kävelin tietysti ylös asti. Matkalla takaisin kävin kasvitieteellisessä puutarhassa (kiva) ja muutamassa antikvariaatissa mutta en löytänyt oikein mitään. Oli aika nälkä kun pääsin eilen katsastamaani kasvisravintolaan. Herkullista calzonea. Jälkiruuaksi kävin Cadbury Worldin suklaatehtaalla. Tehdas oli tänään kiinni joten pääsin mukaan vain lyhennetylle kierrokselle mutta saime silti nähdä eteläisen pallonpuoliskon suurimman suklaavesiputouksen. Se oli siilossa ja aika vaikuttava. Koko siilo tuoksui vahvasti suklaalle, heh.

Sieltä käväisin Dunedinin rautatieasemalla jota väittivät eteläisen pallonpuoliskon toiseksi valokuvatuimmaksi rakennukseksi. Seuraavaksi tallustin levykauppaan jossa myytiin paljon myös käytettyjä levyjä. Ostin neljä. (Green Day:n Warning, 2 x Avril Lavigne ja Anika Moa.) Tapasin sitten Evan ja Satun infopisteellä ja varattiin huomisen bussiliput. Kiertelin vielä vähän, mm. kirjastolla (jossa vedin totaalisesti herneet nenään nettifiltteristä) ja vietin sitten rauhallista iltaa Hogwartzissa.

26.2. Kiireetön aamu; bussi Christchurchiä kohti lähti vähän ennen yhtä. Minä kulutin lähemmäs tunnin siihen että etsin Annille sopivaa tulias-CD:tä ja löytyihän se lopulta (toivon mukaan). Christchurchissä hostelli josta olimme varanneet huoneen löytyi helposti. Peruskamaa, ei huono muttei mitään Hogwartzin tasoa. Käytiin intialaisravintolassa. Mietittiin baariin menoa mutta kävelimmekin vain täysine mahoinemme ympäri kaupunkia.

27.2. Lähdettiin aamupäivällä bussilla Akaroaan. Se on pieni, 500 vakioasukkaan ranskalaisvaikutteinen kylä puolentoista tunnin ajomatkan päässä Christchurchistä. Todella ihana paikka, sekä luonto että talot! Majapaikkamme oli Dolphin Backpackers, oikein viihtyisä pieni talo. Ensimmäiseksi etsimme ruokapaikan. Hetken kierreltyämme päädyimme Pepper Treehin ja heti sisälle päästyämme myyjä, nuori nainen, kysyin Evan ”kunnon kansalainen” –paidan nähtyään että mistä olemme ja suomalainenhan hän oli. Asunut Uudessa-Seelannissa seitsemän kuukautta, niistä neljä Timarussa (kuulemma tosi tylsä paikka). Olimme ensimmäiset suomalaiset joihin hän oli törmännyt, ja hän minulle ensimmäinen Evan ja Satun ja muutaman lentokentällä/koneessä näkemäni lisäksi. Kun mainitsimme missä olemme yötä Katja vahvisti että ”my daughter and her parter” joihin hostellinpitäjistä toisen äiti oli viitannut olivat tosiaan molemmat naisia. Suomalainen ja sateenkaarevia (vaikka en heitä oikeastaan tavannutkaan) samana päivänä, jesh. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja sovimme tapaavamme illalla. Me kolme jatkoimme infokeskukseen josta ostimme kartan kävelyreitille ja pikaisen majapaikalla käynnin jälkeen lähdimme lenkille kukkuloille. Ihana reitti; suureksi osaksi pusikoiden läpi. Pari – kolme tuntia siihen meni. Söimme leipää illalla ja kymmenen aikaan kun Katja pääsi töistä menimme baariin hänen kanssaan jutustelemaan. Hauskaa oli; Eva ja Satu jatkavat vielä huomenna kun minä joudun lähtemään.

28.2. Heräsimme kaikessa rauhassa ja aamupalan jälkeen lähdimme vuokraamaan kajakkeja. Majatalonpitäjän äiti oli taas siellä aamulla ja kertoi että miehensä vuokraa kajakkeja, siispä sinne. Kajakkeja vuokratessamme ohi käveli kaksi vanhempaa suomalaispariskuntaa, ensin yksi ja sitten toinen. Heitä olikin Akaroassa sinä päivänä koko bussilastillinen, ilmeisesti Uudessa-Seelannissa asuvia suomalaisia. Hauskaa. Saimme hyvät neuvot siitä mihin kannattaa meloa ja meillä kävi todella hyvä tuuri: noin puolen tunnin päästä ympärillämme ui pitkään kolme delfiiniä ja olimme kuitenkin vielä lahdelmassa (merelle emme olisi lähteneetkään). Ne olivat Hectorin delfiinejä, pienikokoisia ja erittäin uhanalaisia. Yksi teki ilmahypyn metrin päässä kajakistani! Olimme ihan onnessamme; paljon halvemmalla ja vähintään yhtä lähelle delfiinejä päästiin kuin veneellä tai edes uidessa. (Niihin ei joka tapauksessa saa koskea.)

Takaisin päästyämme Satu kokkasi meille pastaa. Minä kävin sitten vähän kauppoja kiertelemässä ja vein Katjalle Ässä Mix –pussin lopun. Oli tyytyväinen. =) Neljän jälkeen sanoin hyvästit Satulle ja Evalle ja lähdin bussilla takaisin Christchurchiin. Kiertelin siellä vähän kaupoissa mutta suurin osa oli jo kiinni. Ostin luukaiverruskorvikset.

1.3. Eilen aamulla lento Christchurchistä Aucklandiin. Lentokentällä meinasi tulla jännittävää kun siellä oli aivan järkyttävän pitkät jonot. (Eräs nainen jonossa sanoi että lentää sieltä usein eikä ole koskaan nähnyt sellaisia jonoja.) Ehdin kuitenkin koneeseen loppujen lopuksi hyvin. Lynne oli minua vastassa Alexin kanssa. Matkalla kotiin käytiin Lynnen siskon Gayen luona ja farmilla lähinnä pakkailin. Jopa taas surettaa lähteä. :(

Tänään sitten Lynne ja David veivät minut kentälle. Eipä siitä ihmeempää kerrottavaa. Ehkä taas joskus nähdään. Uskoisin niin.

17.2.
Tiistai meni lähinnä erinäisten asioiden hoitamisessa, suurimmaksi osaksi tietokoneen kanssa. (Blogin kirjoitusta, valokuvien selvittämistä…) Tein kyllä nyt viimein Runebergintorttuja, kun en ollut ehtinyt ennen pohjoisenmatkaa. Keskiviikkona tapasin viimein Vickyn, sen nettitutun joka haki minut viimeksi lentokentältä. Tapasimme Pukekohessa ja ajoimme hänen kotiinsa. Kävimme tapaamassa yhtä hänen tyttäristään, jolla on hevosia. En kyllä ratsastanut, se oli vain lyhyt vierailu. Söimme lounasta Vickyllä, voileipiä. Vicky antoi minulle itse kasvattamaansa tomaattia, tosi erikoista laatua mutta hyvin herkullista. Vähän sen jälkeen Vicky ajoi minut takaisin Pukekoheen ja Lynne haki minut kirjastolta ja vei Tonin luo; Lynnellä oli tapaaminen. Toni meni ratsastamaan omalla hevosellaan ja pojat vuorotellen ponillaan Blazellä. Pojilla ei ollut satulaa koska Toni on vasta saanut sen ja hänellä on edelleen vain yksi satulavyö. Tosi kiltti poni, tallusti nätisti ympäri laidunta. Kunnes loppupuolella (Luke, vanhempi) selässään viimein keksi missä portti on ja lähti ravaamaan sitä kohti. Oli Luke kokeillut vähän ravia sitä ennen mutta pelästyi kuitenkin. Pysyi ihme kyllä selässä ja oli kuulemma seuraavana päivänä taas innokas ratsastamaan.

Perjantaina ajettiin taas Cooks Beachille. Minä ajoin Stuartin auton (jota minä olen käyttänyt) Tonille sillä Stuart tulee käymään Australiasta samana päivänä kuin Eva-Maria ja Satu saapuvat ja tarvitsee autonsa. Minä odotin Tonilla kun Lynne ja David vielä hoitivat asioita kaupungilla. Luke oli koulussa (koulu alkaa nuorempana täällä) ja minä leikin Alexin (neljä v., kohta viisi) kanssa. Ensin luin hänelle pienen satukirjan kahteen kertaan, sitten olimme piilosilla mutta Alex kertoi mihin aikoi mennä piiloon (sänkyynsä) ja minun piti mennä vuorollani samaan paikkaan. Ja aina kun laskin koska lähden etsimään, minun piti jostain syystä laskea yhteentoista. Sen jälkeen rakensimme vielä majan. Yhden aikaan Lynne ja David tulivat takaisin ja ajoimme rannalle. Täällä on taas kalastuskilpailu, tai itse asiassa kaksi kilpailua yhdessä. Minä en tällä kertaa osallistunut mutta lähdin kuitenkin mukaan kalastuskerholle perjantai-iltana. Toisessa kisassa oli mukana tänä vuonna 40 venettä. Kisakaloina on marlin ja tonnikala ja voittajalle luvassa melkoinen rahapalkinto. Vitsi on kuitenkin se, että ennen kisan alkua kaikki veneet huutokaupataan. Voi huutaa oman veneensä (useimmat halusivat, mutta ei kaikki) mutta myös muidenkin, ja ostaa enemmän kuin yhden. Jos ”omistaa” kisan ajan jonkun toisen veneen, saa voittorahat (tällä kertaa vähän päälle 37 000 dollaria) jos kyseinen vene saa suurimman kalan. Veneet huutokaupattiin tällä kertaa 250 – 3000 dollarilla. (Eli noin 125 – 1500€.) Whitfordit ja Grant ja Christopher (Grantin poika, ovat Lynnen ja Davidin kanssa samassa joukkueessa Davidin veneellä) saivat oman veneensä.

Lauantaina lähdin mukaan veneeseen vaikka en voinutkaan kalastaa koska en ole kisassa mukana. Aamu lähti hyvin käyntiin: David oli kääntänyt yhden hanikan väärään suuntaan ja veneeseen tuli vähän vettä kun olimme paikallaan, ja sitten kun pääsimme matalikolta ja hänen piti laskea moottori alas asti lähtikin vahingossa ankkuri menemään… Ai joo ja haavikin oli jäänyt kotiin. No, ei sitä tarvittu kuin syöttikaloja varten, ja ne saatiin veneeseen toisinkin keinoin. Kisakalat eivät mahdu haaviin kuitenkaan. No, aamupäivällä veneen mukana kulki taas delfiiniparvi jonkin aikaa. Kalastuksen osalta ei kuitenkaan tapahtunut mitään. Pari haita näkyi, mutta siinä kaikki. Illalla taas syötiin porukalla Grantin ja Sharonin mökillä. Voi juma mitä keskusteluita… heh.

8.2.

Lähinnä surffauksen opettelua tänään. Aamupalaksi sain tosin parasta ruisleipää jota olen tähän mennessä tässä maassa saanut, ja päivällä parasta juustoa (kuulemma heidän omatekemää). Aamulla aallokko oli aika vaikeaa, aallot harvassa ja niihin oli hankala päästä mukaan. Iltapäivällä oli laskuvesi joten aallot olivat taas helpompia. Onnistuin seisomaan aika hyvin kaksi kertaa. (Ja eri tavoin puolittain paljon sen lisäksi.) Hauskaa oli; koko surffikoulu oli todella kiva paikka. Neljän aikaan hyppäsimme taas Johannan (ruotsalaistytön) kanssa bussiin kohti Paihiaa. Rauhallinen ilta siellä, hain kaupasta lisää pumpernickel-ruisleipää ja kirsikkatomaatteja, sekä jugurtin.

9.2.

Aamulla lähdimme Johannan kanssa delfiiniveneellä. Ideana on periaatteessa päästä uimaan delfiinien kanssa, mutta usein se ei erinäisistä syistä ole mahdollista. Näimme ison parven (n. 40) pullonokkadelfiiniä mutta niillä oli vauvadelfiini mukanaan joten emme päässeet uimaan. Saimme kuitenkin nähdä kun ne uivat pitkään veneen vieressä ja kuulla niiden viheltävän. Osa kerrallaan porukka pääsi veneen nokkaan katsomaan ihan alapuolella uivia delfiinejä. Jäimme Johannan kanssa Russellin puolelle koska olimme saaneet ilmaiset lauttaliput jotka meillä oli vielä käyttämättä. Kiipesimme näköalapisteelle ja katselimme vähän kauppoja, mutta Russell on hyvin pieni paikka vaikka se olikin Uuden-Seelannin ensimmäinen pääkaupunki. (Auckland oli toinen ja vasta sitten Wellington.) Istuimme hostellilla pari tuntia ja odottelimme bussia. Kanssamme odotti pari ruotsalaistyttöä lisää (ja edellisenä iltana ruotsalaispoikia oli pihalla palloa pelaamassa). Ajomatkalla Aucklandiin katsoimme leffan Road Trip joka oli vain hieman keskivertoa huonompi elokuva.

Nettikaverini Rabble haki minut kavereineen (Rabble ei aja autoa) bussipysäkiltä ja ajoimme taloon jossa hän asuu parin muun tyypin kanssa. Nörttejä kaikki, kolme ihmistä ja neljä tietokonetta; sain hengata netissä tietty. Siellä oli juuri grillattu mutta koska Rabblekin on kasvissyöjä oli minullekin ruokaa. Yhden aikaan yöllä lähdettiin klubille. Hevimetallia. Livebändi. Musiikki ***** kovalla. Joo. Kun bändi lopetti oli musiikki hieman hiljemmalla mutta ei niin että se olisi auttanut, vaikka periaatteessa räppiä/R&B:tä/hiphoppia parempaa olikin. Anteeksi tärykalvot.

11.2.

Sunnuntaina suurin osa jengiä nukkui pitkään (lähdimme klubilta neljän aikaan), minä hengailin. Thomas heräsi muista ensimmäisenä, ja puolen päivän aikaan herätti Rabblen koska muuten hän kuulemma nukkuisi iltaan asti. Thomas ajoi meidät Coyle Parkiin jossa Aucklandin priden (Big Gay Out) puistojuhla oli. Niillä ei ilmeisesti ollut paraatia tänä vuonna, mutta puistossa oli paljon myyntikojuja ja porukassa oli paljon enemmän eri-ikäisiä ihmisiä kuin Helsingissä. Vaikka aamulla oli satanut pikkaisen oli päivä lämmin ja aurinkoinen. Kiertelimme ympäriinsä ja välillä katsoimme esityksiä. Uuden-Seelannin pääministeri (heillä ei ole presidenttiä) Helen Clark tuli puhumaan sinne. Istuimme Rabblen kanssa ihan eturivissä ja tv-kamera joka kuvasi Helen Clarkia kuvasi myös suoraan meitä päin aika pitkään, joten on aika todennäköistä että pääsin uutisiin. Emme kuitenkaan ollut kotona ajoissa jotta olisin kerennyt katsomaan.

Meidän oli tarkoitus tulla takaisin bussilla mutta kun meidän piti vaihtaa bussia yksi oli juuri mennyt. Odotimme seuraavaa melkein tunnin mutta juuri kun sen piti tulla näytöllä lukikin sen kohdalla ”delayed”. Odotimme vielä hetken ja sitten soitimme Thomasille joka tuli hakemaan meidät. Tunnin päästä siitä kun pääsimme kotiin Grant ja Sharon tulivat hakemaan minut, olin taas heillä yötä.

Maanantaina Lynnellä oli asioita Aucklandissa; menin Sharonin kanssa Aucklandin museoon ja olimme siellä puolitoista tuntia ja sitten söimme lounasta Lynnen kanssa. Sharon lähti kotiin; minä ja Lynne Pukekoheen. Lynnellä ja Davidillä oli illallisjuttu joten minä olin Tonin ja Brettin luona. Tein rahkaa; ensimmäinen kerta kun teen jälkiruokaa tällä reissulla koska Davidillä on tiukka ruokavalio.

7.2.
Että täällä on paljon ruotsalaisia. Hostellihuoneessa kaksi ruotsalaispoikaa (edellisenä iltana heidän kanssaan kaksi ruotsalaistyttöä), kaupungilla ruotsalaispari, bussissa myöhemmin yksi ruotsalaistyttö ja kaksi norjalaista.

Aamulla aikainen herätys, bussi kohti pohjoiskärkeä lähti 7:10. Ensimmäinen pysähdys oli kauripuumetsä. Puut ovat n. 2000 vuotta vanhoja ja toiseksi suurimpia maailmassa. (Sequioat ovat isompia.) Seuraavaksi kävimme syömässä ja sitten matkasimme Reinganiemeen, Uuden-Seelannin Pohjoissaaren pohjoisimpaan kohtaan, josta näkee Tasmanianmeren ja Tyynen Valtameren kohtaavan. Kävimme vähän matkan päässä siitä rannalla syömässä eväitä ja sitten ajoimme hiekkadyyneille. Iso jyrkkä dyyni ja laskimme laudalla sitä alas. Kovaa työtä kiivetä ylös, jaksoin kolme kertaa. Ajoimme sitten suurimman osan 90 mailin rannasta (joka on 62,5 mailia pitkä) ja kävimme vielä kauripuukaupassa. Siellä on suosta kaivetuista kymmeniä tuhansia vuosia vanhoista kauripuista veistettyjä esineitä ja huonekaluja. (Mm. 36 000 USA:n dollaria maksava kitara.) Seuraavalla pysähdyspaikalla minä ja kaksi muuta tyttöä jäimme surffikoulun kohdalla pois. Minä ostin vielä fish-and-chipsiä, sain bluenose-kalaa jota en vielä ollut syönyt. Surffikoulu oli Taupo Bay:ssä, ja pääsimme heti harjoittelemaan. Ensin vaan makasimme laudalla ja opimme saamaan aaltoja kiinni oikeaan aikaan, sitten menimme ilman käsiä ja lopulta yritimme nousta seisomaan kuitenkaan vielä onnistumatta.

6.2. Eilen ajoimme Lynnen ja Davidin kanssa Pukekohen kautta Aucklandiin. He veivät minut Kelly Tarltonin akvaarioon, ihan siisti paikka vaikka kalliinpuoleinen. Siellä oli rauskuja ja olimme paikalla kun niitä ruokittiin, ja haita myös. Pingviiniosasto oli myös hauska, sen läpi kulki pikkujuna. Koko akvaario on maan alla, rakennettu vanhaan viemärijärjestelmään.
Söimme illallista Grantin ja Sharonin (kesämökkinaapureita) luona; he asuvat Aucklandissa. Olin heidän luonaan yötä (laajakaista, jee!) koska seuraavana aamuna oli todella aikainen lähtö Kiwi Experience –bussilla, 7:10. Sharon vei minut bussille. Kaikki hyvin, ja viereeni istui ruotsalaistyttö. Matkasimme siis kohti pohjoista, Paihiaan. Tänään sattui olemaan Waitangi-päivä, ja Waitangi on Paihiassa. Waitangi-päivänä 1840 monet maorijohtajat allekirjoittivat sopimuksen joka antoi heille oikeuden maihinsa ja teki heistä Ison-Britannian kansalaisia (lähde, Wikipedia ;). Keskityin tosi tarkkaan kun siitä puhuttiin). Maoritaloon alueineen oli vapaa pääsy tänä päivänä, siellä oli paraati ja uutistoimittajia (saatoin päästä taustalle kaukaa). Ennen sitä sain torialueella halvalla (5$!) ison lautasellisen intialaista kasvisruokaa. Ja ennen sitä kävin vähän leijailemassa laskuvarjolla veneen perässä. Oli siistiä joo.

Perjantaina lähdin Lynnen kanssa kun hän vei lapsenlapset piknikille. Mukana oli myös yksi sukulaispoika. Leppoisa päivä, ajoimme ensin Lynnen vanhempien tilalle ja siellä kävelimme jonkin matkaa laidunten läpi purolle jossa pojat saivat pulikoida. Söimme lettusia ja minä poimin (enimmäkseen pojille) karhunvatukoita. Joessa oli myös isoja karppeja. Piknikin jälkeen kävelimme takaisin talolle ja siellä oli Lynnen vanhemmat, yksi sisko ja kolmannen pojan Maxin isä. Hän oli tuonut pojille pienen mönkijän ja katsoimme kauhuissamme kun ipanat ajoivat sillä hurjaa vauhtia. Ainakin Luke meni välillä turhan lujaa, Lynne sai torua häntä kun hän tuli kulman takaa kaksi pyörää maassa kiinni. Illalla kävin uimassa (tai ainakin kastumassa) meressä.

Lauantaina pääsin viimein taas vähän työn makuun. Autoin kun karitsoita punnittiin ja eroteltiin. Kyllä muistuu mieleen vanhat ajat… Chris ja Susan tulivat aamupäivällä, hekin auttoivat hommissa, ja iltapäivällä menimme uimaan. Sunnuntaina oli iso moottoripyörä/mönkijäajo Waikaretun koululta ja sitä varten Whitfordien navettaan tuli jengiä nukkumaan. Illalla söimme siellä kaikki porukalla, meitä oli vähän päälle parikymmentä. Vähän ennen kuin lähdimme nukkumaan katon rajassa juoksi ensin rotta (mikä sai tytöt viemään patjansa keittiön puolelle) ja sitten opossumi, jonka pojat ottivat kiinni ja lahtasivat (tuhoeläimiä…).

Sunnuntaina, siis eilen, oli hyväntekeväisyysajo. Niitä on muutaman viikon välein ympäri maata. Ihmiset tulevat ajamaan reitin maatilojen läpi mönkijöillään tai maastomoottoripyörillään ja maksavat osallistumismaksun jonka tuotto menee koululle ja/tai kunnalle. Isoimmissa ajoissa voi olla jopa yli tuhat ajoneuvoa mutta Waikaretun tapahtuma on yleensä pienempi, noin 400 pyörää. Ajettava reitti oli täällä 52 kilometriä. Pääsin mukaan ilmeiseksi, sillä Richard ajoi takana huoltojoukoissa mönkijällä ja minä istuin hänen takanaan. Ensin olin ajatellut mennä vain lounaspaikalle asti mutta se ei ollutkaan niin rankaa joten menin koko matkan. Aamupäivällä tosin jopa satoi vähän mutta iltapäivällä oli taas yhtä kuuma kuin yleensä (eikä sade ollut yltänyt Whitfordien tilalle asti). Huoltojoukoissa suljimme portteja, poistimme suuntaviittoja ja autoimme hinaamaan rikkoontuneita pyöriä, joita oli tällä kertaa melko paljon huolimatta hyvästä säästä. Jotkin kohdat reitillä olisivat olleet melko vaikeita varsinkin nuoremmille ajajille märällä kelillä. Mutta upeita maisemia kyllä näkyi paljon; ajoimme vähän jopa metsikön läpi, rannan lähellä ja rannalla. Kotiin päästyäni menin vielä Lynnen ja Davidin kanssa uimaan, huolimatta siitä että olin saanut istua mönkijän päällä jo aika kauan sinä päivänä.

30.1.
Löysä päivä eilen; tänään ajoimme takaisin farmille (eikä paljon muuta; minä sain ajaa suurimman osan matkasta eikä vääränpuoleinen liikenne tunnu enää niin oudolta) joten David vei veneen tuttavien luo säilöön. Päivällä lähinnä luin ja kävin uimassa. Illalla laskuveden aikaan menimme Hot Water Beachille, mutta ikävä kyllä vesi ei oikein laskenut tarpeeksi pitkälle. Rannalla on kuumia lähteitä jotka tulevat pintaan ihan meren rajassa, niin että laskuveden aikaan voi kaivaa kuoppia hiekkaan ja ne täyttyvät kuumalla vedellä. David kaivoi kuoppaa mutta aallot toivat sinne koko ajan kylmää vettä patoyrityksistä huolimatta. No, kyllä pääsin vähän istumaan kuumassa vedessä ja joka tapauksessa kaivamaan jalkoja lähteiden kohdalle. Rannalla käy paljon turisteja, ja meidän lähelle sattui ryhmä nenäkkäitä aasialaisia. Vähän ajan päästä kun David oli saanut kaivettua kuopan he tulivat seisomaan siihen, ilman mitään kysymistä tai kiitoksia. Sillä lailla.

Illalla menimme tuttavien luo kun he grillasivat. Siellä oli muutamia nuoriakin, muun muassa Markin ja Michelin poika Bob. Hän lataili musiikkia iPodiinsa perheen läppäristä ja kas kummaa, sain kokea yllätyksen. Australialainen mies David oli kopioinut kaiken musiikin koneestani omaansa (siinä oli jo ennestään runsaasti musiikkia) ja joku oli kopioinut kaiken Daven musiikin, elikkä musiikkini, mukaan lukien suomalaiset biisit, oli leviämässä ympäri rantaa. Lol!

28.1.
Chris on hiljattain ostanut moottoripyörän ja pääsin torstaina sen kyytiin. Olihan se hauskaa kokeilla, kun en ole ennen ollut kuin skootterin kyydissä. Perjantaina Whitfordien tuttava Peter tuli tyttärensä Libbyn (18) kanssa mökille. Viikonloppuna oli naisten kalastuskilpailu ja minä pääsin mukaan. Sää kuitenkin uhkasi olla huono, liian tuulinen ja siten vaarallinen varsinkin pienille veneille. Lauantainaamuna heräsimme puoli kuudelta jotta olisimme valmiita tunnin päästä kun radiosta tuli ilmoitus saako kalastaa vai ei. Tulos oli kuitenkin että kalastus oli peruttu tuulen takia, ja sen sijaan kalastuskerholla oli yhden aikaan tietovisa. Menimme sinne mutta emme voittaneet mitään. Kävimme shoppailemassa kaupungilla ja sitten kotiin.

Seuraavana päivänä emme jaksaneet herätä tuntia ennen valmistautumaan vaan nousimme vaan kuuntelemaan tiedotusta radiosta, ja siinä kerrottiin että tänään saa kalastaa. Siitä alkoi ripeä toiminta saada itsemme ja vene kuntoon, mutta kuulutusten mukaan emme olleet ainoat hieman myöhässä. Kalastuksen osalta päivä oli kuitenkin varsin surkea, saimme vaan pari syöttikalaa. Muuten päivä oli kuitenkin varsin mainio. Aamupäivällä lähellä pyöri pitkään iso parvi pieniä delfiinejä; ne tulivat usein uimaan ihan veneen viereen. Taas niillä oli mukana vauvadelfiini, ja välillä pystyi kuulla kun ne vihelsivät toisilleen. Harkitsin kameraa mutta olin niin keskittynyt niiden tuijottamiseen että siinä vaiheessa kun lopulta päätin hakea kameran, ne eivät enää tulleet lähelle. Iltapäivällä kuitenkin pieni parvi pullonokkadelfiinejä tuli uimaan veneen viereen ja nyt sain muutaman kuvankin. Neljän aikaan olisi ollut veneparaati; ihmiset koristelevat veneensä ja pukeutuvat itse, teema tänä vuonna oli eri maat (heh, vähän kuin meidän piparitalossa). Lynne oli tehnyt paljon työtä, veneestä olisi tullut maorivene, mutta olimme perillä rannalla vähän liian myöhään ja laskuveden takia emme päässeet enää ulos. Tosi harmi, sillä muut eivät olleet panostaneet kovinkaan paljoa. Illalla menimme palkintojenjakoon mutta emme voittaneet mitään vaikka osa palkinnoista jouduttiin arpomaan koska monilla muillakin oli ollut huono kalaonni.

Maanantai oli taas kalastuspäivä ja aivan loistava sellainen. (Kaloja saimme kohtalaisesti mutta muuten…) Mukana veneessä olivat David, Chris ja Susan, Pete ja Libby sekä minä. Ensiksi pysähdyimme kun Peter sukelsi kampasimpukoita; minä kävin uimassa. Vesi oli todella kirkasta. Sitten menimme lähemmäs rantaa, jyrkkiä kallioita, ja minä pääsin kokeilemaan sukeltamista. Peten sukellustakki oli minulle vähän iso ja ensin ajattelimme että hän pitää takkia happipulloineen ja hengitämme vuorotellen mutta se tuotti vähän vaikeuksia. En ensin tajunnut että uloshengityksenkin kanssa saa tehdä jonkin verran työtä. Pete antoi sitten kuitenkin minulle laitteet ja pääsin sukeltamaan kunnolla. En mennyt kovin syvälle mutta oli se kuitenkin todella siistiä! Siellä oli merilevämetsä ja kaikenlaisia värikkäitä kaloja. Vau, menisin kyllä uudestaankin. Sukelluksen jälkeen menimme kalastamaan syvällä elävää hapukua. Niitä emme saaneet, mutta sekä David että Pete saivat pienen hain. Päästimme ne menemään. Vähän ajan päästä näin suuren evän jonkin matkan päässä veneestä. Se oli iso hai, Davidin arvion mukaan 130 – 150 kiloa. Evä kiersi veneen ja sitten katosi. Vielä ennen kuin lähdimme liikkeelle paikalle sattui albatrossi kun heittelimme syömättömiä syöttikalanpaloja mereen. Se ajoi lokit pois ja kävi itse apajille. Oli tosi onni nähdä se; albatrossit ovat uhanalaisia. Sain jopa pari loistavaa kuvaa siitä. Illalla kalastimme vielä tarakihiä matalammassa veneessä ja matkalla sinne näimme vielä delfiinejä, nyt kauempaa mutta ne hyppivät ulos vedestä. Pojilla oli vähän parempi kalaonni mutta minä sain vain pari pienempää kalaa ja keskityin valokuvaamaan lokkeja.

13.1. Eilen lähdettiin siis rannalle; ensin ajoimme Tonille ja mina sain ajaa pikkuauton David vieruspenkillä. Muistuu mieleen vääränpuoleinen liikenne… Siellä tapasimme myös Richardin ja Elizabethin, kiva nähdä heitäkin uudestaan. Cooks Beachillä ei tapahtunut sinä iltana mitään ihmeellistä.

Seuraavana aamuna lähdin Davidin ja Grantin (jolla on mökki lähellä Whitfordien mökkiä) kanssa kalaan. Mahtava ilma, aurinko paistoi ja lämmintä. Ensin pysähdyimme erään saaren luo ja koitimme saada syöttikalaa mutta ei onnistanut. Sen sijaan saaren ympäri pyöri neljä pullonokkadelfiiniä! Eivät tulleet ihan lähelle kuitenkaan. Mutta vähän ajan päästä kun lähdimme liikkeelle löysimme parven pienempiä delfiinejä, iso parvi, ja ne tulivat uimaan ihan veneen vierelle. Emme pysähtyneet mutta menin veneen nokkaan istumaan ja delfiinit uivat ihan sen alla. Näin pienen vauvadelfiininkin! Näimme vielä kaksi delfiiniparvea lisää sen jälkeen, toinen niistä tuli taas uimaan ihan veneen viereen.

Koitimme kalastaa isoja marlineita, vene koko ajan liikkeellä ja vavat pidikkeillä, eli paljon ei tarvinnut tehdä, minun varsinkaan. Kuljimme niin muutaman tunnin mutta ei taakaan onnistanut, paitsi että nyt saimme muutaman syöttikalan. Pysähdyimme sitten koittamaan toisenlaista kalaa, mutta en voinut mennä uimaan koska paikalla saattoi olla haikaloja. Pohjaan oli parisataa metriä, sinne pudotettiin syötit. Syväkalastusvapoja oli vain kaksi, David ja Grant kalastivat ensin. David sai pari kalaa, mutta sitten Grant sai valtavan hapukan. Minä olin kalastamassa samaan aikaan mutta en saanut muuta kuin Grantin siiman. Lähdimme sitten kotiinpäin; olimme olleet matkalla noin kaksitoista tuntia. Menimme sataman kautta, jättämään saaliin savustamolle. Sen pitäjä sanoi että Grantin kala oli suurin harpuku minkä hän oli nähnyt. Huomenna tiedetään paljonko se painaa.

15.1. Eilen taas kalastuspäivä mutta nyt huonommalla menestyksellä, vain pari pientä kalaa eikä yhtään delfiiniparvea. Illalla taas istuimme iltaa porukalla. Grantin kala painoi melkein 35 kiloa, mutta se punnittiin virallisesti vasta aamulla. Illalla se painoi vähän enemmän. Harmi, se olisi ollut kalastuskerhon ennätys.

Tänään Toni tuli poikien kanssa, mukana oli Luken ja Alexin lisäksi Luken kaveri James. Kävimme uimassa aamulla, sää vaan jatkuu loistavana. Lounaan jälkeen lähdimme isolla porukalla vähän matkan päähän veneellä, kaloja ruokkimaan (snappers). Meillä oli snorkkelit ja räpylät, oli hauskaa. Kaloja oli kunnon parvi suoraan alla. Siitä menimme kotiin, sillä oli liian myöhäistä lähteä kalaan. Mökillä David lainasi minulle kanoottia ja menin kanavan yli; siellä on puu josta voi hypätä veteen, noin neljän metrin korkeudelta. Puusta roikkui myös köysi, kivaa! Paitsi ei kivaa kun suolavesi meni nenästä sisään. Järvessä sama olisi ollut hauskempaa, mutta enpä valita.

Sain kai jonkin pöpön lentokoneesta, muuten en ole kipeä mutta ääni on mennyt.

17.1. Eilen meidän piti mennä veneellä piknikille saareen mutta tuuli oli liian kova. Menin Tonin ja poikien kanssa ensin aamulla pyöräretkelle, käytiin lähikaupassa. (Nuorimmainen Alex, kohta viisivuotias, on juuri oppinut ajamaan pyörällä.) Sen jälkeen käväistiin lautalla Whitiangan puolella; yritin vähän shoppailla mutta en löytänyt mitään paitsi tyhjiä CD:itä, joita halusin ostaa. Saapahan vähän lisää musiikkia veneeseen.

Tänä aamuna pelkäsin jo että tulee ensimmäinen pilvinen päivä mutta sää selkeni aamupäivällä. Tuuli oli tyyntynyt tarpeeksi että pääsimme lähtemään veneellä. Ajoimme erään saaren, Mercury Islandin poukamaan, siellä oli mahtava hiekkaranta. Pidimme siellä piknikin ja oli Luken kuudes syntymäpäivä joten meillä oli kakkua. Hieno päivä viettää rannalla. Kun lähdimme kotiinpäin pysähdyimme matkalla kalastamaan. Kalaa tuli paljonkin, mutta suurin osa niistä oli niin pieniä että päästimme ne takaisin. Muutaman pidimme kyllä.

22.1. Viikonloppuna David ja Lynne lähtivät Aucklandin lähelle ystävien tyttären häihin ja minä jäin tänne. Sharon ja Grant ottivat minut mukaan kävelylle Cathedral Cove –rannalle, jossa on hieno veden syömä kivitunneli. Edellisenä iltana noussut tuuli jatkui kovana mutta sää oli edelleen kirkas. Rannalla sukelsimme aalloissa, kunnon korkeissa. Vaatii kyllä vähän harjoittelua. Rannan jälkeen kävimme Hot Water Beachillä mutta vuorovesi oli väärä kuumavesikuoppien kaivamiseen ja ranta oli suljettu kovan tuulen takia. Illalla söimme Markin ja Michelin kotona.

Sunnuntaina pidin laiskan päivän, luin ja uin kunnes David ja Lynne tulivat iltapäivällä kotiin. Aamulla harkitsin Hot Water Beachiä mutta sää oli melko huono joten päätin jättää myöhemmäksi. Maanantaina ja tiistaina ei tapahtunut paljoa, kävimme Whitiangassa shoppailemassa ja vierailimme tuttavilla. Chris tuli maanantaina ja vaimonsa Susan keskiviikkona. Keskiviikkona oli taas kalastuspäivä; nyt onni oli vähän parempi mutta vielä olisi toivomisen varaa. Muuten oli kyllä onnea, näimme ison hain, ei ihan läheltä mutta evä poukkoili aallokossa, ja sen lisäksi kaksi sunfish –kalaa (en nyt tiedä mitä ovat suomeksi). Toinen niistä oli hetken ihan veneen vieressä. Se oli tosi hassun näköinen kala, ehkä puolitoista metriä pitkä miniatyyrivalaan näköinen kala; sillä oli evä kuin hailla tai delfiinillä ja ui hitaasti kuin rampa hylje.